Totalitarismin etenemisestä Venäjällä

Lyhyt kertaus:

“Venäjän kehitys huolestuttaa ihan syystä. Keskustelua käydään kiivaasti, ja sitä voi seurata jokainen venäjää taitava. Siinä suhteessa naapurimaamme tapahtumien jäljittäminen on entistä helpompaa, vaikka suomalainen media on vähentänyt läsnäoloaan Venäjällä.”

Tämä näkemys on julkaistu jutussa, jonka otsikko kertoi paljon: ELÄMÄ POLIISIVALTIOSSA verottaa venäläisten voimia, YDIN-lehti Numero 4 | 2 0 1 2

“Ajatushautomot tekevät tärkeää työtään välittämättä siitä, että Venäjän johto kuristaa otettaan kansalaisyhteiskunnan oraista. Indem-tutkimuslaitoksen johtaja, entinen Boris Jeltsinin neuvonantaja Georgi Satarov kirjoitti Facebook-päivitykseensä lähes uskomattoman näkemyksen politiikan teon mahdottomuudesta ja turvallisuusorganisaatioiden kyvyistä. Satarov hakee jo vertailukohdan stalinismista:

‘Roistot, jotka ovat tämän takana, tietävät liikkuvansa heikoilla jäillä. Valtio on luhistumispisteessä, lakeja ei ole. Järjestelmä romahtaa pian. He tietävät sen, ja koska heidän on yritettävä kahmia mahdollisimman paljon ennen kuin on pakko paeta, häiriötekijöitä ei kaivata. Siksi he eivät aio kaihtaa mitään keinoja, se on jo käynyt ilmi.’ ”

Satarovin vuosikymmen sitten esittämän näkemyksen terävyys yllätti minut.

Arvioin itse jutussani sitä, miten olin innostunut siitä, että Venäjällä tapahtui mielenosoituksissa jossain määrin samaa kuin 25 vuotta aikaisemmin, jolloin olin todistamassa tapahtumia nuorena toimittajana Neuvostoliitossa.

Tunsin syksyllä 2011 tietysti jonkinlaista myötäelämistä kansalaisten liikehdintää kohtaan.

“Muistan hyvin, kuinka perestroikasta leivottiin muutosvoimaa. Tuolloin uskoa taloudelliseen uudistumiseen vahvistettiin kaivamalla esiin iskusanoja venäläisistä klassikoista.”

Ydin-lehden jutun kirjoittamista ennen olin palannut Keski-Aasiasta Pietarin kautta Suomeen, kuten usein ennenkin.

Minulle on ollut viime syksyyn asti tärkeää käydä Venäjällä mahdollisimman usein. Aina kun se oli mahdollista. Venäjä muuttui koko ajan.

En uskonut matkustelun loppuvan.

Päinvastoin. Minäkin olen aiemmin ajatellut, että viisumivapauden pitäisi kuulua myös Venäjällä asuville. He ovat olleet osa maanosamme kehitystä ja muutosta.

Silmien ummistaminen sodalta tuntuu juuri nyt karmealta virheeltä.

YouTubesta voi seurata millaisen pääkaupungin venäjäläiset ovat luoneet. Katukahviloissa istuvilta ja Punaisella torilla kuljeskelevilta on sodasta Ukrainassa turha kysyä mitään.

Vuonna 2012 en ihmetellyt omanarvontuntoisia naapureita siitä, että nämä asettivat tiettyjä reunaehtoja yhteiselolle muun Euroopan kanssa.

Tietenkin olin jo vuonna 2008 ymmärtänyt, että Venäjä toteuttaa johtajansa vuonna 2007 Münchenissä pitämän puheen linjauksia. Eikä epäselvää ollut myöskään Venäjän pakkomielle estää Ukrainaa lähentymästä Eurooppaa tai maan liittymisen Pohjois-Atlantin sotilasliittoon, Natoon Baltian maiden tavoin. Tämä oli käynyt selväksi jo vuonna 2004.

Elokuussa vuonna 2000 saatu kylmä ilmoitus sukellusvene Kurskin uppoamisesta osoitti tulevan: presidentti Vladimir Putin johti maata turhia tunteilematta.

Ydin-lehden jutun aloitin Venäjän tilan pohtimisesta esittämällä sen, että vaikka valtio olisi kylmä, ovat ihmiset Venäjällä toistensa tukena silloin, kun sosiaaliturva heikkenee ja kiivas markkinaliberalismi ottaa yhä enemmän valtaa ja jättää työntekijät yksin.

Lopulta tilanne johti siihen, että riippumattomista ammattiyhdistyksistä tuli pettureiden pesiä. Syynä oli se, että näitä tukivat vuosia monet kansainväliset järjestöt ja ay-liikkeet. Eikä aikaakaan kun rahahanoja ulkomailta alettiin sulkea.

Laki ulkovaltojen agenteista alkoi muotoutua: kaikki ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olevat ovat mahdollisia pettureita.

(Myöhemmin olen kirjoittanut useita juttuja ulkovaltojen agenteista muun muassa yhdessä Tapani Kaakkuriniemen kanssa Verde-sivustolle:  Putinismi stalinismin jäljissä – agenttijahtia Venäjällä).

Putinin kolmas kausi alkoi kiristyksellä

Moni koki jääneensä panttivangiksi.

Venäjän johto ajoi ponnekkaasti lakeja, joilla osa kansasta leimataan kylmän sodan aikaisin termein ulkovaltojen agenteiksi.

Lain arvostelijat muistuttavat jo vuonna 2012, että agenttilaki runnottiin läpi ilman, että lain käytännön toteutuksesta on käsitystä: Kuka kokoaa tiedot? Missä tietoa säilytetään ja millaisia mahdollisia sanktioita on odotettavissa?

Yhdistystoiminnasta tuli lainsuojatonta monilla aloilla. Monet näkivät jo tuolloin, että laki on mahdoton.

“Sen mukaan kansainväliset järjestöt voivat näet olla jonkin ulkovallan tiedustelupalvelun asialla. Laajennetun lain mukaan maanpetosta voi olla myös ‘rahallisen, teknisen tai konsulttiavun tai muun avun antaminen’. Luettelossa mainitaan myös monikanalliset järjestöt, periaatteessa myös esimerkiksi YK-järjestöt. Jopa Putinin nimittämä Venäjän ihmisoikeus-asiamies Vladimir Lukin liittyi uuden lain arvostelijoihin, koska epäillyn syyllisyyttä ei voida oikeudenmukaisesti määritellä. Käytännössä turvallisuusorganisaatiot saisivat vastaavat tiedot muutenkin. Kyse on kiristyksestä.”

Yhdysvallat koettaa olla toistamatta virheitään, joita se sen nykyhallinnon mielestä teki vuonna 2014, jolloin ei kerrottu kaikkea siitä, mitä niin sanotuista – kohteliaista – vihreistä miehistä tiedettiin.

Vuonna 2014 – Krimin miehityksen jälkeen oma suhteeni Venäjään muuttui, mutta en edelleenkään uskonut, että välirikko muun Euroopan kanssa on lopullinen.

Nyt näyttää siltä, ettei vaihtoehtoja ole enää olemassa.

Todennäköisesti Venäjän on totuttava ajatukseen siitä, ettei venäjäläisille enää myönnetä edes turistiviisumeja. EU:n on toki vielä ratkaistava myös se, keneltä kaikilta voidaan takautuvasti evätä viisumi.

Kysymys on tuntuvasta asiasta, vaikka arviolta vain kolmasosalla venäjäläisistä on ulkomaanpassi ja vain yksi neljästä on käynyt koskaan ulkomailla.

Valtiotieteilijä, toimittaja Aleksandr Morozov muistuttaa, että tänään Euroopassa ymmärretään se, että Venäjä on todellinen uhka. Humanitaariset syyt maasta poistuvien venäjäläisten auttamiseen ovat olemassa, mutta vuoden 2014 jälkeen on jo tehty paljon.

Pakotteita ja matkustusta on valvottava tarkemmin. Euroopassa on yli seitsemän miljoonaa pakolaista Ukrainasta. Tietenkin syntyy ristiriita sen kanssa, että toiset tulevat katselemaan nähtävyyksiä kun toiset joutuvat järjestämään elämäänsä edes jotenkin sujuvaksi.

Venäjän painostuksessa myöhästyttiin

Pohdin Ydin-lehden jutussa sitä, että Dmitri Medvedevin presidenttikauden (2008-2012) loppua varjostivat suuret mielenosoitukset, ja edellisenä vuonna alkanut liikehdintä oli pantu kuriin.

Ilmapiiri oli muuttunut lopullisesti suvaitsevaisesta kohti totalitarismia. Ehdottomana väitteenä tämä tietenkin kiistettiin niin poliitikkojen kuin tutkijoidenkin parissa.

Liike-elämällekin sopi mieluummin puhua Venäjästä normaalina maana ja Pohjoismaista maailman mittakaavassa kummajaisina.

Selviä asioita ei kuitenkaan kiistänyt kuin Kremlin maksamat äärioikeistolaiset ja muut putinistit.

Venäjällä oli käynnissä jonkinlainen imperiumin vastaisku. Putinistisen ihmisen synty samaan tyyliin kuin puhuttiin homo sovieticuksesta – sarkastisesta neuvostoihmisestä.

Punkryhmä Pussy Riotin oikeudenkäynnit ja kahden jäsenen tuomitseminen työleirille herättivät kansainvälistä huomiota, mutta monet Venäjää tuntevatkin pitivät näiden muutaman minuuutin esiintymistä kirkossa rienaamisena. Siinä missä vanhoilliset ja perinteiset arvot huomiovat saivat ymmärrystä, pidettiin lännessä kapinaa ja tuulahdusta populaarikulttuurista kunnioitettavana esiintymisenä.

Venäläisamerikkalainen kirjalija Masha Gessan arvioi tavatessamme Helsingissä, että Pyssy Riotin naiset käyttivät Venäjälle vierasta poliittista kieltä. “Se sopisi Occupy Wall Streetin edustajille, mutta ei venäläisille. Venäläisten käyttämä kieli on kuin noitavainoista, mutta tuttua Venäjällä”, Gessen analysoi.

Pyhien arvojen loukkaaminen ja maan johtajan maanaaminen osoittautui enemmän kuin tarpeelliseksi.

“Kokonaan toinen asia on se, että vaikka ryhmän esiintyminen oikeudessa ei uponnut kansaan, taideprojekti kuuluu samaan kansalaisyhteiskunnan takaiskujen sarjaan, kuin viime vuoden joulukuun duumanvaalit ja maaliskuun presidentinvaalit, jotka eivät sujuneet Vladimir Putinin ja hänen Yhtenäinen Venäjä -puolueensa kannalta odotetusti.”

Opposition kannatus kasvoi ja vaalivilppeihin pettyneet kansalaiset lähtivät kaduille. Parhaimmillaan mielenosoituksiin Moskovassa osallistui yli satatuhatta ihmistä.

“Edellisten 12 vuoden aikana Putin on mitätöinyt maan parlamentin, vaalit ja parlamentarismin oraat. Maassa kehitetty suvereeni demokratia on luotu sellaiseksi, että ehdokkaat esittelevät itseään ja kilpailevat maan johdon eivätkä kansan suosiosta. Kulisseissa päätetään kenelle
jaetaan ja kuinka paljon.”

Vallanpitäjät haluavat poliisivaltion

Venäjän johto näki kymmenen vuotta sitten paljon vaivaa:  järjesti provokaatioita ja vastamielenosoituksia pelätessään tyytymättömiä ihmisiä ja  mielenosoituksia, joiden hajottaminen vaatii sisäministeriön erikoisjoukkoja kerta toisensa jälkeen.

Venäjällä ryhdyttiin painottamaan järjestystä ja taloudellista menestystä. Muutosta vaativien tavoitteet tukahdutetaan kovin ottein, mutta monen ihmisen kiinnostus politiikkaan on herätetty. Kaikki eivät elä enää mielikuvituksettomassa Venäjän johdon luomassa kuplassa.

Vielä Medvedevin ollessa presidentti uudistuksia toivottiin. Sittemmin Putinin-Medvedevin tandem-malli kuopattiin eikä Medvedevin kannatusta edes mitattu eikä hänestä oikeastaan keskusteltukaan.

“Pääministeri odottaa erottamistaan ja presidentin arvovalta suosittuna johtajana laskee mielipidetiedustelujen mukaan jyrkästi. Presidentinvaalien aikaan Putinia kannatti 55 prosenttia haastatelluista. Syyskuuhun mennessä kannatus oli pudonnut 42 prosenttiin eli vuoden 2003 lukuihin, jolloin Putinin kannatus oli alimmillaan.”

Tutkijat päättelivät, että suosion kaventuminen eteni niin, että epäluottamusta presidenttiin kasvoi ja vaihtoehtona oli vain kurin kiristäminen. Venäjän hallitseva eliitti luotti myös siihen, että oppositio ei kyennyt ottamaan valtaa käsiinsä.

KGB:n keinot käytössä myös ulkomailla

Nyt elokuussa 2022 lukiessa Satarovin kirjoittamaa ei voi kun ihmetellä sitä, miten selvästi Venäjän kehitys on ollut nähtävissä. Ukrainankin on mukana.

Venäjä toimi myös ulkomailla. Tässä Satarov viittaa ennen muuta Ukrainasta turvapaikkaa hakeneen Leonid Razvozzhajevin sieppaukseen kiovalaisesta kahvilasta. Aktivisti tunnusti kidutettuna osallistuneensa väkivaltaisten mielenosoitusten suunnitteluun. Häntä painostettiin perheen avulla.

“Razvozzhajevin pidätys on seurausta vasemmistorintamaa johtavaan Sergei Udaltsoviin kohdistetusta painostuksesta, jota on käyty mediasodan keinoin. Udaltsov on 36-vuotias ja hyvin julkisuushakuinen. Hän on järjestänyt itsensä lähes jokaisessa mielenosoituksessa putkaan.
Moni muukin kuin syyttäjä on huomannut miehen. On silti oikeutettua kysyä, missä muussa maassa syyttäjä kyhää ensin televisiodokumentin, jonka sisältämien suhruisten kuvien perusteella pidättää terroristeja.

Taustalla voidaan nähdä Kremlin tavoite saada Udaltsov ja toinen tunnettu aktivisti, äärioikeistoakin liehitellyt Aleksei Navalnyi maanpakoon. Miesten lähdettyä voitaisiin ilmoittaa televisiossa, että he ovat syyllisiä − ilman oikeudenkäyntiä. Näin meneteltiin silloin, kun Venäjän rikkaimmalle miehelle, 37-vuotiaana eräänlaisen yhteiskunnallisen herätyksen saaneelle Mihail Hodorkovskille annettiin mahdollisuus lähteä. Hän ei käyttänyt mahdollisuut-
taan, vaan tuli pidätetyksi Siperiassa ja istuu nyt kymmenettä vuottaan vankina Karjalassa. [Sittemmin Hodorkovski vapautettiin yllättäen vuonna 2013 Sotšin olympiakisojen aattona.]

Satarovin mielestä kaava on selvä:  ”Jos emme nyt kaikki yhdessä nouse puolustamaan Razvozzhajevia, kaikki kärsivät. Emmekä pelkästään juuri me. Oletteko jo päättäneet, missä asua? Missä sirpaleessa? Minne aiotte lähteä karkuun? Nyt on jo myöhäistä. Nyt on aika herätä toimimaan.‘”

Kaava on siis tuttu. Annetaan hieman periksi ja sitten kiristetään.

Televisiossa valmistetaan ihmisiä kohtamaan syylliset.

Politologi Stanislav Belkovski tuli tunnetuksi jo reilun vuosikymmen sitten, kun hän kertoi, että mitä ilmeisimmin Putin on yksi Euroopan rikkaimpia miehiä.

Ydin-lehden juttuun mahtuu Belkovskin arvio Navalnyista, jota toisaalta pelätään ja toisaalta ihannoidaan, koska hän muistuttaa nuorta Putinia tai Jeltsiniä, johon ei vielä ollut petytty.

Aiemmin mainittu Gessen kirjoittaa kirjassaan Kasvoton mies Hodorkovskin tajunneen, että kapitalismi ei tehnyt ihmisiä vain rikkaiksi ja onnellisiksi vaan myös köyhiksi, nälkäisiksi, onnettomiksi ja voimattomiksi.

Niinpä Hodorkovski päätti alkaa rakentaa Venäjälle kansalaisyhteiskuntaa.

Nyt pitäisi saada loppumaan sota, jonka syytä ei tiedä kukaan. Tuskinpa edes Putin, joka saattoi odottaa pääsevänsä juhlimaan vapauttamaansa Ukrainaa viimeistään huhtikuussa ennen maan suurinta juhlaa – Voiton päivää.