Vuoden biisi 2015
Vuoden lähetessä loppuaan musiikkimedia täyttyy erilaisista top-listoista. On kiehtovaa seurata eri näkökulmista kyhättyjen vuosilistausten rakentumista ja samalla tehdä itselleen muistilistaa kiinnostavanoloisista julkaisuista. Tällä kertaa päätin ottaa osaa listaushommiin pyytämällä joitakin tuttavapiiriini kuuluvia artisteja ja “tastemakereita” tiivistämään musiikkivuoden 2015 yhteen ainoaan biisiin. Tehtävä on musadiggailun raskassarjalaisille suorastaan kutkuttavan vaikea.
Alta voit katsastaa biisivalinnat kommentteineen. Kappaleen nimeä klikkaamalla pääset videoon tai kuuntelemaan kappaleen, koko soittolistan voit puolestaan ottaa kuunteluun tästä Spotify-linkistä.
Kappalevalintoja ja -osumia ei ole sen kummemmin rankattu, mutta eniten mainintoja saaneet ovat listassa ensimmäisenä, muut satunnaisessa järjestyksessä.
Oman ehdokkaasi vuoden parhaaksi kappaleeksi voit halutessasi lähettää kirjoittamalla tämän blogin kommenttikenttään.
Vuoden biisit 2015, olkaa hyvä.
Courtney Barnett: Pedestrian at Best
“Vuoden paras rocklaulu on tietenkin ylikirjallinen ränttäys siitä, kuinka sen kirjoittaja ei haluaisi olla mikään mytologisoitava ja romantisoitava indietähti, jollainen hänestä on kuitenkin kehkeytymässä.”
– Oskari Onninen / toimittaja
“Courtneyn sanoitukset ja grungemainen soundi ovat yleensäkin kiinnostavia, mutta tämä biisi on erityisen koukuttava, virkistävä ja hauska ollen samalla kuitenkin myös älykäs.”
– Susanna Hulkkonen / Flow Festival
“Australialainen Courtney Barnett ajaa musiikkivideossa kartingia klovnin asussa ja laulaa siitä miten on ihan paska tyyppi. Pedestrian at Best on rehellinen, raastava ja täysin kieli poskella tehty Nirvana-johdannainen. Se menee täysillä loppuun asti ja varoittaa joka käänteessä: älä vaan hyppää kyytiin.”
– Anton Vanha-Majamaa / Radio Helsingin Hittipeukku-ohjelman toimittaja
“Mun suosikkibiisini vuodelta 2015 on Julia Holterin Feel You. Kun se ilmestyi kesällä, olin juuri saanut oman levyni pakettiin: fiilikset vaihtelivat äärilaidasta toiseen, itketti ja nauratti vuorotellen. Kuuntelin tätä repeatilla Helsingin kesässä, ja biisin myötä hankalatkin kelailut näyttäytyivät jotenkin kirkkaina. Ei sekään haittaa, ettei juuri Feel You toiminut Holterin syksyisellä, sinänsä ihanalla Tavastian-keikalla hirveän hyvin. Se on silti voimalauluni.”
– Iisa Pykäri / sooloartisti ja Regina-yhtyeen laulaja
“Tämä heleä-ääninen artisti, joka julkaisi yhden tämän vuoden parhaimmista levyistä (Have You In My Wilderness), yhdistää musiikissaan niin klassista, folkia, kokeellista musiikkia kuin poppia luoden täydellisen äänimaailman. Kun tähän täydellisyyteen lisätään vielä Julian ääni, niin neiti saa kuuntelijan täysin pauloihinsa. Vuoden hienoin poppikappale!”
– Mathias Foster / Bassoradion Paska Sohva -radio-ohjelman toimittaja ja DJ
“Isoin hitti, isoin biisi, isoin meemi ja kaiken lisäksi vielä hyvin random ei-millään-albumilla-biisi.”
– Henri Pulkkinen / Paperi T
“Ilmiselvyyden huippu, mutta perusteltu monesta syystä. Ensinnäkin, on hienoa että vuoden kiistämätön pop-ilmiö on laskelmoidun, konseptoidun tuotteen sijaan ohimennen purkitettu ja randomisti nettiin heitetty biisi. Toiseksi, Why Can’t We Live Together kuuluu yleissivistykseen ja ehkä muutamakin sivistymätön sivistyi syksyn mittaan. Kolmanneksi, kiva että suomalaisetkin vihdoin löysivät Draken. Ja onhan se mahtava biisi.”
– Sampo Axelsson / DJ Anonymous
“Soi koko kevään ajatuksissani, paljon myös kuulokkeissa. Soitin tätä diskossa, kuuntelin juostessa ja ihastelin sen laavalamppumaista vellontaa, joka vaatii heittäytymään. Kappale ei lopu koskaan.”
– Suvi Kukkonen / DJ
“Tässä kappaleessa on todella hieno kolmen soinnun kierto. Biisin melodia ja draivi ovat omaa luokkaansa.”
– Teppo Mäkynen / jazzrumpali, DJ ja tuottaja
“Rakastan tätä slacker-anthemia siitä yksinkertaisesta mutta vastaanpanemattomasta syystä, että se saa minut aina aivan järjettömän hyvälle tuulelle. Kuinka voisin vastustaa näin vaivattomasti rullaavaa kappaletta, jonka kertoja ei tunnista omaa peilikuvaansa ja alkaa sen jälkeen pestä tuon saman muukalaisen hampaita…”
– Mikko Meriläinen / Soundi-lehden päätoimittaja
“Parasta kappaleessa ovat sen rivitanssipoljento, harmoniat ja se, miten hienosti Vile lausuu sanan mirror.”
– Meira Pappi / by:Larm, Flow Festival
Sufjan Stevens: Fourth Of July
“Koko levy (Carrie & Lowell) on tietenkin mieletön, mutta tässä nimenomaisessa biisissä elämän rajallisuus ja hetkellisyys, kuolema ja läheisen ihmisen menettäminen näyttäytyvät käsittämättömän kauniilla tavalla. Tämän kappaleen kuuleminen ensi kerran oli harvinaisen pysäyttävä kokemus.”
– Olavi Louhivuori / sooloartisti ja rumpali
“Lapsena hylätyn pojan ja kuolinvuoteella makaavan äidin viimeinen vuoropuhelu. Kaunista, surullista ja taitavaa lauluntekoa.”
– Esko Routamaa / DJ
Sufjan Stevens: The Only Thing
“Koska mikään muu kappale Carrie & Lowell -levyllä ei saa yhtä paljon nieleskelemään kyyneleitä. Biisissä on kaikki: suru ja menetys ja toivo. Se on samaan aikaan suuri ja pikkuruinen. ‘Everything i see returns to you somehow.’”
– Tommy Lindgren / Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Don Johnson Big Band
Teddy’s West Coasters: Saviour
“Vuonna 2015 julkaistiin monta hienoa levyä, tästä kokonaisuudesta hyppää kuitenkin esiin konstailemattomalla akustisuudellaan ja luonnollisuudellaan Teddy’s West Coastersin Volume 2. Musiikki ei koskaan ole omassa tyhjiössään, myös se näyttäytyy osana isompaa tilannetta. Musiikki heijastelee politiikkaa, urheilua, vuodenaikoja ja muita ihmisille tärkeitä asioita, halusi sen tekijä sitä tai ei. Volume 2 -levyn kappale Saviour iskee synkkään ja pimeään talviaamuun toiveikkuudella, jota ainakin itse haluan siinä nähdä. Ollaan menossa jo kohti kevättä!”
– Sami Nummela / jazzrumpali
“Valitsen tämän kappaleen siksi etten ennen ole ennen Teddy’s West Coastersia kuullut suomijazzbändiä, joka olisi samaan aikaan yhtä iso ja pieni. Neutra on upea esimerkki TWC:n kyvystä sekä hengittää että svengata ja olla sekä jotain uutta että jotain tosi tuttua Teppoa.”
– Katariina Uusitupa / We Jazz, Mio Mio Productions, Hei Hei Media
Cirquit Des Yeux: Do the Dishes
“Tykkään tulla yllätetyksi, ja tämä kappale tekee sen lempeällä tavallaan. Biisi alkaa sho-instrumentilta kuulostavalla aasialaisella rytmillä, kehittyy hetkeksi muhkeaksi lauluksi kunnes koko paletti yhtäkkiä vaihtuu. Kuuntelin tätä paljon ollessani Portugalissa työskentelemässä ja koin, että meillä kokeilevaa musiikkia tekevillä on maailmanlaajuinen rohkea ja sydämellinen yhteisö, johon me molemmat kuulumme.”
– Laura Naukkarinen / Lau Nau
“Tämä kappale on Binker & Moses -duon tribuutti britti-deejii Gilles Petersonille. Iloinen ja tarttuva biisi on improvisoitua musiikkia parhaimmillaan. Kappale vetää puoleensa eikä sulje kuulijaa ulkopuolelle ja se, että kahden muusikon muodostama bändi sää tällaisen teoksen aikaiseksi tekee siitä vieläkin vaikuttavamman.”
– Pierre Ringwald / Bassoradion Lauantaijatsit-ohjelman toimittaja ja DJ
Paperi T: Resnais, Beefheart & Aalto
“Ekan kerran kun tämä kappale kantautui mun korviin se pysäytti minut, kylmät väreet koko kropassa. En ollut vähän aikaan kuullut mitään näin hienoa. Paperi T ja Kalifornia Keken biitti, next level. Tärkeä kappale mulle. ps. Captain Beefheart lausui joskus mun lempi-quoteni ‘Be kind, man. Dont be mankind.’”
– Katerina Andonov / DJ
“Kuinka moni on tehnyt lähemmäs seitsenkymppisenä vuoden kiehtovimman, kekseliäimmän, tyylikkäimmän ja samalla parhaan biisin? Ei ainakaan populaarimusiikin saralla kukaan muu kuin David Bowie, 68v.”
– Jussi Lehtinen / Turussa toimivien Dynamon, Jazzklubi Monkin ja Bar Kukan omistaja
“Ensiajatukseni Dunesin kuultuani: tämä on se biisi, jota Rolling Stones yritti aina tehdä. Ja ehkä myös Led Zeppelin. Sielukas ja eläimellisesti rokkaava, täynnä yllätyksiä.”
– Tuomo Prättälä / sooloartisti, Ilmiliekki Quartetin sekä duon Tuomo & Markus jäsen
“Younger iskee monista musiikin käyttötarkoituksista siihen yksityisimpään. Kappaleessa on katkeran suloista lopun hehkua. Tätä kuunnellaan vain yksin kotona tai liikutuksen vallassa Seinabo Seyn keikalla.”
– Susanna Tikkanen / MIAU-yhtyeen jäsen
“Gosh on simppeli biisi, joka kuin varkain paisuu lähes majesteetillisiin mittoihin. Se on myös kekseliäimpiä ja omaleimaisimpia edustajia viime vuosina pinnan alla kuplineelle UK hardcoren ja junglen uudelle tulemiselle, joka on ilmiönä leimannut omaa musavuottani 2015 merkittävällä tavalla. Kauniisti väritettyä teräväpiirtonostalgiaa niille, jotka eivät edes olleet paikalla. Ihanaa.”
– Ami Vuorinen / Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja
Oneohtrix Point Never: No Good
“Korkeaa, matalaa ja koskettavaa. Kaikki mitä musiikilta voi vuonna 2015 vaatia tiivistettynä yhteen biisiin.”
– Sami Suova / Shine 2009
“Musamakuni voi vaihdella paljon vuosittain ja kuluneen vuoden aikana oon kuunnellut paljon klubimusaa; technoa, housea, acidia.Vuoden biisiksi valitsen islantilaisen Bjarkin I Wanna Go Bang. Kappale on DJ Deeon ghetto tech -biisistä napatun vokaalisamplen ympärille rakentuva hilpeä techno-ralli.”
– Timo Haapanen / Kulttuuritehdas Korjaamo
“Draama-Helmi on todella kiinnostava uusi taiteilija-muusikko, jonka musiikkia kuvaillaan kai kokeelliseksi räpiksi. Minua kiinnostaa se, miten Draama-Helmin musiikki on vakavaa ja hassua samaan aikaan. Taustat ovat hienoja ja tekstit oivaltavia. Tässä biisissä erityismaininta menee säkeelle: ”Heppa seisoo vieres ku olis aina ollu chilli, mutta muistan viel ajan kun se oli villi.’”
– Iida Rauhalammi / Bassoradion aamuohjelman toimittaja
“Kyllä. Olen 44, seison konsolipelikaupassa ja napeissa soi Jack Ü.”
– Arttu Tolonen / muusikko, toimittaja ja Flow Festivalin ohjelmaryhmän jäsen
“Lempibiisi on kokonainen maailma, johon haluaa uppoutua yhä uudelleen. Samaa voi sanoa Grimesin poptaiteesta; huiman pelotonta ja koukuttavaa hallintaa, veistoksellisuutta ja hattaraa, viettelevää leikkiä ja horisontin raivaamista puilta. Ensin Oblivion, sitten Go ja nyt Realiti (vain yhtenä Art Angelsin huipuista) – Claire Boucherin triplaässä hakee vertaistaan viime vuosilta ja kertoo huikeista biisinkirjoittajataidoista. DIY-mielessä päivän kiehtovin ja kuvaavin poppari, kokonaistaideteos.”
– Aleksi Kinnunen / toimittaja
Death Team: Fucking Bitches In the Hood
“Electroclash tekee paluun. Tää biisi on samalla UG ja radiohitti, soi Radio Helsingillä ja NRJ:llä. Kaikki turha on jätetty pois, sanoma on selkeä. Pakottaa kuuntelijan heti päättämään, viihaako, vai rakastaako biisiä.”
– Emma Kemppainen / LCMDF, DJ ja Flow Festivalin ohjelmatyöryhmän jäsen
John Moreland: Heart’s Too Heavy
“Palautti uskoni ja rakkauteni ameriikanmusiikkiin. Iso mies vereslihalla. Koko levy High On Tulsa Heat on myös vuoden paras.”
– Petri Pirtilä / Levykauppa Äx
Jaakko Eino Kalevi: Deeper Shadows
“Täytyy vetää hieman kotiinpäin, mutta Jaakko Eino Kalevin ensimmäinen kansainvälinen albumi oli kotimaisen indiemusiikin komein saavutus aikoihin ja tämä sen eniten soinut kappale. Listapopin vietellessä musadiggareitakin on syytä muistaa, että kiinnostavin musiikki löytyy yhä marginaalista.”
– Erkko Lehtinen / Tavastian Lauantaidisko, Modern Sky Helsinki, by:Larm
“Suomessa varttunut ja teini-ikäisenä Stokikseen muuttanut Cherrie Hersi on tehnyt vuoden hienoimman biisin. Somalialaistaustaisen laulaja-lauluntekijän trap-henkisen kappaleen tuotanto leikkaa modernin r’n b:n, dancehall reggaen ja hiphopin hitsauspistettä. Koskettava teksti luotaa Tukholman esikaupunginuorten näköalattomuutta ja kasvavaa väkivaltaongelmaa. Tabanja on turkkia ja merkitsee käsiasetta. Hela orten har tabanja! Vuoden korvamato on tässä. Saga Berlinin ohjaama mustavalkoinen musiikkivideo säväyttää.”
– Karri Miettinen / Paleface
“Kun albumi koostuu kolmesta saumattoman kokonaisuuden muodostavasta pitkästä kappaleesta ei auta muu kuin valita koko albumi. Drone-kuninkaiden albumi on aina TAPAUS.”
– Artemi Remes / Fullsteam
Kamasi Washington: Miss Understanding
“Kuulin Kamasi Washingtonin Miss Understandingin työmatkalla Kaliforniassa eräänä iltana huhtikuun loppupuolella ennen The Epic -levyn ilmestymistä ilman mitään ennakkotietoja. Innostuin suunnattomasti biisin hengestä, näin innostunutta ja kuoroineen mahtipontista 70-luvun spiritual jazz henkeä ei juuri enää kuule. Luulin löytäneeni harvinaisen kultahipun joka hukkuisi vuoden monien julkaisujen massaan, mutta The Epicistä ja Kamasi Washingtonista tulikin maailmanlaajuisesti vuoden jazz-sensaatio genre-rajat ylittävine suosioineen ja puristien ja elitistien vastareaktioineen – sen tason ilmiö josta puhuttaessa itse musiikki jää muun varjoon. Miss Understandingin kautta voin kuitenkin itse palauttaa mieliin sen vilpittömän innostuneen ensireaktion Kamasi Washingtonin musiikkiin ja juuri tämä tekee siitä minulle vuoden biisin 2015.”
– Pasi Virtanen / Jazzpossu-blogin toimittaja
Jim O’Rourke: Friends With Benefits
“Nice to see you once again / Been a long time my friend / Since you crossed my mind at all. Lähdin etsimään Jim O’Rourkea lokakuussa Tokioon, mutta valitettavasti emme kohdanneet. Matkasta tuli tärkeämpi ja eksyin käännökseen. Simple Songs -levyn avausraita pitää sisällään monta hienoa musiikillista tasoa ja tunnetta, jossa musiikista kumpuava kauneus ja kaipaus ovat lähes toistensa synonyymeja. Monisyinen, ajaton ja pieniä yksityiskohtia sisältävä kappale, jossa jokaisella soittimella, melodialla, soinnulla ja sanalla on paikkansa. Toimii olohuonekuuntelun lisäksi myös pitkillä junamatkoilla, jolloin on aikaa vain katsoa ulos ikkunasta, matkata, syventyä ajattelemaan elämää, ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita.”
– Johanna Råman / Meidän Festivaali
“Löysin tämän biisin loistavasta brittiläisestä Gold Flake Paint -blogista. Ymmärtääkseni Cina Polada on makuuhuonemuusikko, joka on tehnyt vasta yhden keikan. Vuoden tarttuvin pop-kappale.”
– Nick Triani / Soliti Records
Cherrie feat Linda Pira: Inget kommer mellan oss
“Olin jo varma, että vuoden ehdoton biisivalintani olisi eräs tietty biisi, jonka tekijä on muunmuassa räppäri, ihka elävä meme sekä loppuunmyydyn huulipunan sävy ja jonka video teki faijatanssista ja harmaista pooloista melkein kiinnostavia. Mutta sitten joulukuu tarjoili korvilleni täydellisimpiä rnb-sulosointuja pitkään aikaan. Inget kommer mellan oss on ruotsalaisen Cherrien vasta toinen sinkku, mutta mimmistä povataan jo naapurimaamme seuraavaa staraa. Juuri tällaista rnb:tä olin kaivannut ja juuri tällaista soundia toivon kuulevani myös Suomessa pian. Biisi on voimauttava rakkaus-anthem ja äänessä on kaksi naista. Vuonna, jolloin olen eniten tanssinut ja fiilistellyt mukana biisien tahtiin joiden lyriikat kertovat rakkaudesta kookokseen, älypuhelimista tai siitä miten millään ei ole mitään väliä ja miltä tuntuu herätä Guccin lakanoista (hyviä biisien aiheita toki nämäkin), on virkistävää huomata bailaavansa biisiä, jossa lauletaan rakkauden ylivoimasta. Tänä talvena mikään ei tule minun ja tämän kappaleen väliin – ei edes Drake.”
– Taika Mannila / DJ ja Radio Helsingin D.R.E.A.M.-ohjelman toimittaja
Ellie Goulding: Love Me Like You Do
“2015 oli pop-biisien suhteen erinomainen vuosi, mutta silti yksi oli ylitse muiden: Ellie Gouldingin Love Me Like You Do. Se on täydellinen biisi. Sen sovituksellinen draaman kaari ja melodinen rakenne on kuin malliesimerkki sävelnikkarien (p)oppikirjasta. Laulun melodia hivelee sofistikoituneempiakin musakorvia ja kappale kasvaa osa osalta aivan viimeiseen harmonisen jänniteen purkavaan säveleen asti. Kaiken kruunaa sopivasti korni rakkausteksti, jonka ymmärtää pölkkypäisinkin kuulija, samalla kun kriittisempi lyyrikko huomaa laulavansa mukana tarinaa, jota ei koskaan kehtaisi itse kirjoittaa. Kun kuulin biisin ensimmäisen kerran, biisintekijäminäni valtasi suuri kateuden tunne – se on itselleni aina varmin merkki onnistuneesta sävellyksestä. Kerrassaan mestarillinen teos ja ystävällinen korvamato Max Martinin hittitehtaasta.”
– Lasse Kurki / Warner Musicin A&R, lauluntekijä ja Radio Helsingin Rakkaudesta-ohjelman toimittaja
Verneri Pohjola: The End Is Nigh
“Kuuntelen loppujen lopuksi todella vähän uutta musiikkia, mutta Verneri Pohjolan Bullhorn-levyssä on sitä jotain taikaa mikä tekee siitä minkä tahansa vanhan klassikon veroisen. Levyn päättävä The End Is Nigh on vuoden parhaan levyn hienoin kappale, jota ei voi kuunnella saamatta kylmiä väreitä.”
– Eero Löyttyjärvi / Bassoradion Lauantaijatsit-ohjelman toimittaja ja DJ
Unknown Mortal Orchestra: The World Is Crowded
“En pidä Multi-Love-albumia ihan täysosumana, mutta tässä lienee yksi eniten tänä vuonna kuuntelemistani biiseistä. Asioin alkusyksystä belgialaisessa vaatekaupassa, missä tämä lähti soimaan ja koko asiakaskunta näytti hetkessä nyökkäilevän biisin mukana, vaikka kaikki eivät uskoakseni tunteneet kappaletta. Vastustamaton groove ja yhtyeelle tyypillisesti sopivan omaleimainen meininki.”
– Mikkomatti Aro / Pori Jazz
The Weeknd: Can’t Feel My Face
“Niin kovaa Max Martinia et naama irtoo.”
– Mikko Niemelä / Ruisrock
“Vuosilistojen tekeminen on liki mahdotonta, kun kuuntelee hirvittävän paljon musiikkia hirveän laajalla skaalalla (toki se on vielä vaikeampaa silloin, jos ei kuuntele riittävästi). Vaikeasta mahdottomaan siirrytään silloin, kun pitää valita vuodesta yksi kappale yli muiden. Tähän paikkaan voisin päivästä riippuen valita varmasti 30 eri biisiä, joista jokainen muistuttaa minua vuodesta 2015 tästä ikuisuuteen. Kun deadline pukkaa, on tehtävä valinta, ja nyt se osuu Miguelin kappaleeseen Coffee. Biisi, kuten esittäjänsä kaikkiaan on oivallinen esimerkki crossoverista hömpän ja uskottavan välillä. Miguelilla on kunnianhimoa enemmän kuin The Weekndillä (mutta vähemmän kuin Kendrick Lamarilla) ja tällä hetkellä jopa parempia hittejä taskussaan. Toki Miguel on julkisena hahmona hiukan banaali, kukapa r&b-hahmo ei välillä olisi (no okei, Frank Ocean saa synninpäästön). Toukokuussa ilmestynyt Coffee on sekä röyhkeän seksuaalinen r&b-jami että romanttinen rakkauslaulu, riippuen mitä kohtaa sanoista lukee. Sortumatta halpoihin paolocoelhismeihin se tiivistää rakkaussuhteen sosiaalisen, henkisen ja fyysisen luonteen kauniisti ja vilpittömästi. Sävellyksenä kappale on sukua Princen 1980-luvun pophiteille sekä toisaalta tuotannoltaan tiukasti kiinni vuodessa 2015.”
– Teemu Fiilin / Music Finland
“Suurin osa uudesta jazzmusiikista, jota olen tänä vuonna kuunnellut tulee Suomesta. Olen heikkona biiseihin, joissa on vahva melodia ja moodi. Jimi Tenorin ja UMO:n blues-pala I Was Here on mitä mainioin palanen scifi-jazzia. Biisissä on huikea jännite, vahvatunnelmaiset soolot ja eeppiset torvisektio-osuudet.”
– Fredrik Lavik / Jazzaggression Records
Juice Normaali: Mä tulin mun mutsin vitusta
“Välillä kaikki tuntuu nössöltä ja sliipatulta, silloin onneksi joku aina iskee halolla päähän. Täydellinen punkiralli, joka saa hyvälle tuulelle ja antaa sopivaa haastetta kiroilua välttävälle radiotoimittajalle. Ei mitään hipsulikuraa. Teemu Bergman (Pää Kii, Kakkahätä-77) se tietty on tässäkin yhtenä puuhamiehenä. Knoppitietona kerrottakoon, että biisin nimi on pöllitty Ol Dirty Bastardin räppiriimistä.”
– Aleksi Pahkala / Radio Helsinki, Gim Kordon
“Tässä biisissä yhdistyy moni itselleni musiikissa ylipäänsä tärkeä asia. Kappaleeseen on jolloin ihmeellisellä tavalla pakkaantunut syvä lataus ja tunne. Voisin kuvitella, että se on syntynyt hallitusta improvisaatiosta kuten jazzin tavoin. Sen henki peilaa itselleni oman elämän iloja ja alakuloja kuin myös ehkä jopa maailman tilannetta jollain jännittävällä tavalla. Koneiden ja orgaanisten asioiden yhdistäminen on aina hienoa mutta Floating Points vie sen ihan omiin sfääreihinsä, jossa tekno on myös läsnä. Kyseinen kappale värähtelee niin monelta suunnalta, että se on melkein aina pakko kuunnella useampaan kertaan. Itselleni jokaisen kuuntelukerran jälkeen päällimmäinen tunne on rakkaus. Ajaton klassikko. Floating Pointsin loppuvuodesta ilmestynyt albumi Elenia on kokonaisuutena myös yksi vuoden parhaista.”
– Jaako Hurme / DJ ja Trevor Deep Jr. -duon jäsen
Afefe Iku: Compass Rose (Performed by The Piscean Group)
“Tää biisi jäi nyt vaan aika randomisti mieleen vuoden varrelta. Olen kuunnellut tosi paljon vanhaa trooppista musaa ja uudempaa elektronista fuusiota samasta aiheesta. Tässä lähestyttiin kyseistä väljähköä sektoria sopivan genre-vapaalla ja kosmisella otteella.”
– Markus Karlqvist / DJ ja Radio Helsingin Soul Sides -ohjelman toimittaja
“Kun umpimädästä musiikkiteollisuudesta tulee näin voimakas laulu jossa on spirittiä, voi olla kiitollinen. Isoilla pop-staroilla on sanan valtaa, jonka niin harvat käyttää muuhun kuin bailaamisesta, itsensä kehumisesta tai parisuhteen ruikuttamisesta laulamiseen. Pharrell olisi voinut Happyn jälkeen tehdä jotain tämän kaltaista laimeaa ja ottaa rahat pois. Freedom tanssittaa ja nostattaa henkeä!”
– Arwi Lind / Helmi Levyt
Matin valinta
Bloginpitäjän oman käden oikeudella väistän yhden biisin vaadetta ja esittelen lopuksi viisi itseäni eniten tänä vuonna sykähdyttänyttä kappaletta. Musiikinkuuntelussa enemmän on yksinkertaisesti enemmän.
Hämmentävää kyllä, mutta tänä vuonna soittokertoilla mitattuna kenties eniten pyörittämäni kappale on pituudeltaan kolmen vartin mittainen Vertigo. 30 vuotta toiminut australialaistrio The Necks on tunnettu laajoista ja avarista improvisaatioistaan, jotka vaativat paljon, mutta palkitsevat ruhtinaallisesti. Kappaletta on mahdoton kuunnella muuten kuin kokonaan alusta loppuun ja se heijastelee joka kerta erilaisia tunnetiloja kuulijan meiningistä ja kuunteluolosuhteista riippuen.
Jo aiemmin mainitun Holter-stygen art x pop -balanssi on liki täydellinen: kappaleessa on runsaasti tasoja, mutta se on myös samalla heti tarttuva radiobiisi. Komppaan Iisa Pykärin omassa valinnassaan esittämää näkemystä, jonka mukaan juuri odotettu Feel You meni hieman poskelleen Holterin hienolla Helsingin-keikalla, mutta ei se levyversion gloriaa tietenkään himmennä. Suosikkikohtani on biisin loppupuolella kun jouset pyyhkivät kuulijan ylitse vääjäämättömän kauniina väriaaltona. Yritin elokuisella Lapin-lomallani ottaa hetkellisen musiikkipaaston, mutta yllättäen Ylen taajuuksilta piskuiseen erämaamökkiin tulvinut Feel You löysi minut sieltäkin.
Deerhunter on yksi niistä nyky-yhtyeistä, jonka jokainen uusi liike saa jakamattoman huomioni. Nokkamies Bradford Coxin ja kumppaneiden indierockissa on rosoa ja juuri sopivasti huurua omaan makuuni. Snakeskin on svengaava, popahtava, räkäinen ja tarttuva täysosuma kauriinmetsästäjiltä. Pidän myös videon maalaishenkisestä kuvastosta.
Teddy’s West Coasters: Saviour
Joskus omien läheisten yhteistyökumppaneiden tekemisiin on vaikea saada sopivaa etäisyyttä niiden arvioimiseksi, mutta jo Teddy’s West Coastersin Volume 2 -vinyylilevyn testiprässiä kuunnellessani havahduin siihen, että kaiuttimista tulvii mestariteos kotimaisen aikalaisjazzin saralla. Saviour on sävellyksenä hartaan kaunis, toiveikkaalla tavalla melankolinen ja upeasti kasvava. Loistava yhtye vastaa haasteeseen ja ylittää rumpali-säveltäjä Teppo Mäkysen erittäin korkealle asettaman riman.
Real Estate -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu Martin Courtney teki levyn toisesta ikisuosikistani Woodsista tutun Jarvis Tavenieren kanssa ja lunasti kovat odotukseni. Foto on juuri sitä, mitä uudelta indierockilta kaipaan: heleitä kitaroita, kaihoisia melodioita, haikeita tarinoita elämästä. Veikkaan, että tämän lokakuussa julkaistun kappaleen lämpö sopii täydellisesti heräävään alkukesään joskus kuukausien kuluttua.
Seinabo Seyn mahtava Younger julkaistiin vuonna 2013, joten sen sisällyttäminen “Vuoden biisi 2015” -listaukseen tuntuu hiukan oudolta, vaikka Seyn debyyttialbumi tulikin ulos vasta tänä vuonna.
Ihan hyvä lista