Päivitys Auringosta

Kirjoitin blogissani niinkin kauan aikaa sitten kuin huhtikuussa, että toista romaaniani Aurinko voi tilata ennakkoon. Odottavan aika on pitkä. Mutta kuten sosiaalisen median seuraajani tietävät, Aurinko on vihdoin painossa ja ilmestyy viimeisimmän tiedon mukaan ensi viikolla. Kirjaa saa helpoiten joko suoraan minulta tai kustantajaltani, mutta sitä kannattaa toki kysellä myös hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Kyseessä on siis, olennaisen sanovaa takakansiesittelyä lainatakseni, ”huikea romaani rakkaudesta, taiteesta ja nousevasta populismista. Suomeen ja Italiaan sijoittuva satiiri saa uskomattomia käänteitä, mutta yhteydet nyt kuluvaan aikaan ovat selvät. Etsittyä onnea ei löydy politiikasta, uskonnosta tai muista korvikkeista, vaan pyyteettömästä rakkaudesta ja omistautumisesta toiselle.”

Eikö kuulostakin hauskalta? Mutta miksi juuri nämä teemat? Halusin kirjoittaa viihteellisempää ja korkeakirjallisempaa ainesta sopivasti sekoittavan romaanin. Onnistuin mielestäni tässä, vaikka lopullinen tuomio kuuluukin tietenkin lukijoille ja kriitikoille. Pidän Aurinkoa joka tapauksessa sekä hauskimpana että älykkäimpänä teoksenani. Olin pitkään liian vakava, joten nyt on aika rentoutua ja kirjoittaa vapautuneemmin.

Olen erityisen iloinen siitä, että löysin Aurinkoon juuri oikean sävyn. Kustannustoimittajani kuvaili tekstiä ”populistiseksi hyökkäykseksi populismia vastaan”, häntä vapaasti siteeratakseni, ja hän taitaa olla oikeassa. Naureskelen itsestään liikaa luuleville tyypeille, olivat he sitten kirjailijoita, jalkapalloilijoita, poliitikkoja tai uskonnollisia johtajia, ja veistelen tarinaa typerästä nykyajasta.

Tekstistäni tuli viettelevän vetävää. Kirjoitan vakavista asioista kevyesti ja kevyistä asioista vakavasti. Aurinkoon tuli vähän reilut 400 sivua, mutta se ei tunnu pitkältä. Jännite pysyy yllä. Panoksia korotetaan pikku hiljaa, mistä seuraa tietenkin eeppinen lopputaistelu, kuten kunnon toimintaelokuvissa ikään. Tässä lienee kaikuja edellisestä teoksestani, Rautaisesta 80-luvusta.

Ammensin inspiraatiota Suuri kauneus -elokuvan lisäksi etenkin Michel Houellebecqin romaanista Maasto ja kartta (2011) ja Miki Liukkosen kirjasta Lapset auringon alla (2013). Rakastan niiden kerrontaa, joka on yhtä aikaa hallittua ja yllättävää, ja tavoittelin vastaavaa Aurinkoon. Musiikki toi teokseeni oman mausteensa. Kuuntelin sitä työstäessäni paljon italialaista iskelmää, kuten Eros Ramazzottia ja Antonello Vendittiä. Sehän on sekä siirappista että koukuttavaa, kuten Aurinkokin. Tiukkapipoiset lukijat saattavat hämmentyä, mutta muille on luvassa herkkua.

Persoonallisuuteni eri puolet ovat Auringossa näkyvästi esillä. Sen sivuilla ei kohtaa pelkästään kulttuurista kaikissa muodoissaan pitävää helsinkiläistä älykköä, vaan myös hauskan heinolalaisen rääväsuun. Yritin kirjoittaa surustakin, mutta tämä kirja kieltäytyi lopulta muuttumasta surulliseksi. Ikäviä asioita kuvaillaan siinä lämpimän, valoisan ja värikkään filtterin läpi. En pidä maailmamme ongelmia, kuten ilmastonmuutosta tai populismin nousua, yhdentekevinä, mutta lähestyn niitä tällä kertaa satiirisesti.

Puhun muuten Auringosta huomenna (eli torstaina 7.10.) Helsingin työväenopiston tilaisuudessa. Päivi Hytönen haastattelee minua Kallion opistotalossa (Helsinginkatu 28) kello 10–11.30. Keskusteluamme voi seurata sekä paikan päällä että, kiitos uskomattoman nykyteknologian, Teams-ohjelman kautta. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä liittyy seuraamme.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *