Merkintöjä
Merkintöjä

American Crime Storysta

American Crime Story (2016–) yllättää monipuolisuudellaan. Kuuluisia Yhdysvalloissa tapahtuneita murhia dramatisoivaan sarjaan on tehty kaksi kautta, joista ensimmäinen O.J. Simpsonia käsittelevä on kohtalainen ja toinen Giovanni Versace -aiheinen loistava. Ohjelma toimii etenkin siksi, koska siinä päästään syvälle hahmojen – ja etenkin päähenkilöinä toimivien rikollisten – mieleen. Kyse ei ole pinnallisesta viihteestä, jollaiseksi se olisi osaamattomampien tekijöiden käsissä helposti latistunut.

American Crime Storyssa paneudutaan amerikkalaisiin pakkomielteisiin, kuten julkisuuskulttuuriin ja kysymyksiin rodusta. Julkimot ovat siellä lähes jumalallisessa asemassa. Simpson oli musta amerikkalaisen jalkapallon huippupelaaja, joka siirtyi urheilu-uransa jälkeen showbisnekseen. Simpson markkinoi itseään itsevarmana, kohteliaana ja täydellisenä miehenä, mutta hänellä oli pimeä puolensa. Hän pahoinpiteli valkoista vaimoaan ja päätyi tiettävästi lopulta murhaamaan tämän.

Simpson vapautettiin paljon huomiota saaneessa oikeudenkäynnissä, kun hänen asianajajansa tekivät rikoksesta rotuasian ja syyttivät poliiseja rasismista. Vapaalle jalalle päässyt Simpson jäi myöhemmin kiinni aseellisesta ryöstöstä ja joutui vankilaan. American Crime Storyn alku on hapuileva, vaikka vainoharhaista ja kovan paineen alla olevaa Simpsonia näyttelevä Cuba Gooding Jr. onkin mainio. Jaksoissa ei kuitenkaan ole samanlaista säihkettä kuin toisessa kaudessa, joka kertoo Versacen ampuneen Andrew Cunananin tarinan.

Cunanan surmasi viisi ihmistä kolmessa kuukaudessa vuonna 1997. Muotisuunnittelija Versacen murha oli kuitenkin tärkein syy siihen, miksi psykopaatti Cunananin kertomusta edelleen ajatellaan ja tulkitaan. American Crime Storyn toinen kausi perustuu kirjaan Vulgar Favors: Andrew Cunanan, Gianni Versace, and the Largest Failed Manhunt in U.S. History (1999), jossa avataan mysteeriksi jossain määrin jääneen Cunananin luonnetta sekä motiiveja ja kerrotaan syitä siihen, miksi poliisi ei saanut häntä pitkään aikaan kiinni.

Teoksessa vihjaillaan, että Cunanania ei jahdattu virkavallan toimesta täysillä, koska hän murhasi homoja. Lähinnä vain julkimo Versacen ampuminen pakotti poliisit todella toimeen ja yrittämään kiinniottoa. Jäyhästä ja kaavoihinsa kangistuneesta virkavallasta ei saa American Crime Storyssa hyvää kuvaa. Lähinnä Versacen perhettä kohdellaan sarjassa kunnioittavasti, muut hahmot ovat hukassa. Cunanan on krooninen uhriutuja, joka pitää maailmaa ja muita ihmisiä syynä epäonnistumisiinsa. Hänen mielestään ainoa tavoittelemisen arvoinen elämä on oman elintason nostaminen kalliiden kulutustavaroiden kautta. Hän ei tule tyytyväiseksi, koska uskoo kussakin tilanteessa epärealistisestii pystyvänsä parempaan.

Cunanania American Crime Storyssa näyttelevä Darren Criss on loistava. Fiktiiviseen Cunananiin samaistuu, vaikka hän on vastenmielinen hullu, joka omaa itsestään liian suuria luuloja ja käyttää muita hyväkseen. Ohjelmassa kommentoidaan hänen kauttaan useita nykyisiä neurooseja, kuten turhamaisuutta ja perusteetonta tunnetta omasta ylivertaisuudesta. Cunanan kokee olevansa erityislaatuinen, mutta ei ole valmis tekemään töitä saavuttaakseen epämääräiset unelmansa. Hän haluaa kipeästi olla rikas ja kuuluisa. Hänellä ei ole rahaa, joten hän päätyy seuralaiseksi ja murhaamaan varakkaita isäntiään kateuden takia. Kierteelle ei sen alettua tule loppua.

Cunanan ja Versace (Édgar Ramírez) tapaavat. Ei ole selvää, tapahtuiko kohtaaminen oikeasti, mutta se sopii dramaturgisesti sarjaan. Edellinen kadehtii jälkimmäistä ja väittää tämän nousseen kuuluisuuteen sattumalta. Hän ei käsitä, että Versace on noussut asemaansa uhrauksilla ja pitää tämän mainetta epäoikeudenmukaisena. Cunanan ampuu muotisuunnittelijan, koska mieltää tämän edustavan kaikkea mikä maailmassa on vikana.

Toinen American Crime Story on puistattavan upea. Siinä seurataan lähinnä Cunanania ja päästään lähelle turhamaista murhaajaa. Hän on parhaita televisioon kirjoitettuja henkilöitä. Hän on hirvittävä, mutta häntä voi ymmärtää. Cunanan edustaa itsekeskeisen nykyajan pahimpia puolia ja murhaa, koska käsittää sen olevan lopulta ainoa tiensä maineeseen. Hän seuraa jahtiaan tiedotusvälineistä, lähinnä televisiosta, eikä edes satimeen jäädessään täysin ymmärrä sitä todeksi. Tämä American Crime Story -dramatisointi on häiritsevä ja nerokas. Se asettaa riman korkealle ja todistaa, että jotkut upeat tarinat sopivat parhaiten sarjaformaattiin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mindhunterista

David Fincherin (s. 1962) hengentuotteet tunnistaa helposti. Hänen ohjauksensa, kuten Seitsemän (1995) ja Fight Club (1999), ovat hyviä, mutta samaan aikaan niissä on vaivaannuttava puolensa. Fincherin kliinisen synkkä visuaalinen tyyli ei ole erityisen realistista, vaan…

Twin Peaks: The Returnista

Twin Peaks: The Return (2017) hämmentää. Se on kokeellista taidetta ja keskitien kerrontaa yhdistävä draamasarja, joka on jatkoa vuosina 1990–1991 esitetylle kulttiklassikko Twin Peaksille. Tässä amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuneessa ohjelmassa ratkottiin nuoren Laura Palmerin murhaa. Yksinkertaisesta…

The Vietnam War -dokumentista

The Vietnam War (2017) on Ken Burnsin ja Lynn Novickin ohjaama pitkä dokumenttisarja Vietnamin sodasta. Se on kestoltaan yli 17 tunnin mittainen. Kyseessä on vaikuttava saavutus. Ohjelmassa ei nimittäin nähdä vain puhuvia päitä, kuten yleensä…

Rosa Liksom: Everstinna

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017. — Ihmisen puolesta ja fasismia vastaan Rosa Liksom: Everstinna Like 2017, s. 194 Rosa Liksom (s. 1958) sai Finlandian romaanistaan Hytti nro 6 (2011). Kirjassa kritisoitiin vivahteikkaasti kommunismia ja…

Dave Lindholm: Sanat – Sitähän se kaikki

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017. — Isokynää suomeksi Dave Lindholm: Sanat – Sitähän se kaikki on Johnny Kniga 2017, s. 315 toimittaneet Timo Ernamo (vast.), Lamppu Laamanen ja Anne Nåhls Bob Dylanin vuonna 2016…

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017. — Tarina sitkeydestä Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda Siltala 2017, s. 463 Pentti Linkola (s. 1932) jakaa mielipiteitä. Kalastaja ja kirjailija Linkola tunnetaan radikaaleista kannanotoistaan. Syväekologista…

Shefki Kuqi – Kosovon härkä

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017. — Miehemme maailmalla Mika Wickström: Shefki Kuqi – Kosovon härkä Tammi 2017, s. 243 Atomivoimala, Kosovon härkä, Seriffi… rakastetuimmilla jalkapalloilijoilla on monta lempinimeä. Balkanilla syntynyt Shefki Kuqi (s. 1976)…

Paul Auster: 4 3 2 1

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017. Sivunumerot ovat kirjan sähköversiosta. — Yritys suureksi tarinaksi Paul Auster: 4 3 2 1 Tammi 2017, s. 1141 suomentanut Ilkka Rekiaro Paul Auster (s. 1947) ei ole julkaissut uusia…

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ola naisen kasvoja

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017. — Vaiettu historia Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja Tammi 2017, s. 417 suomentanut Pauli Tapio Naisten roolista sodassa ei ole puhuttu paljoa. Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015 saanut…

Zadie Smith: Swing Time

— Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017. — Tiet kotiin Zadie Smith: Swing Time WSOY 2017, s. 463 suomentanut Irmeli Ruuska Zadie Smith (s. 1975) kirjoittaa viidennessä romaanissaan Swing Timessa jälleen lempiaiheistaan, eli roduista, sukupuolista ja…