(60-vuotiaasta) Leevi Lehdosta

—

(Kirjoitettu Leevi Lehdon 60-vuotissyntymäpäiväksi 23.2.2011)

—

Leevistä, Leeville

Opiskelin Kriittisessä korkeakoulussa vuosina 2006–2008. Tähän aikaan kirjoittajakoulussa opettivat muun muassa Eino Santanen, Harry Forsblom, Hannu Simpura, Merja Virolainen ja Leevi Lehto. Muistan hyvin, kuinka vaikuttunut olin Lehdon ensimmäisestä luennosta. Olin vielä koulun aloittaessani melko tietämätön kirjallisista piireistä, enkä ollut tutustunut kuin pintapuolisesti yhdenkään opettajani tuotantoon. Tiesin, että Santanen ja Lehto olivat runoilijoita, kuten olin myös lehteillyt Simpuran ja Virolaisen proosaa. Olin kirjallisilta mieltymyksiltäni konservatiivinen, enkä nähnyt kokeilevien tekstien arvoa. Lehdon luennot muuttivat käsitykseni.

Opin Kriittisessä korkeakoulussa arvostamaan kaikkea kirjallisuutta. Opin myös kirjoittamaan itse. En edelleenkään kirjoita kokeilevasti, vaikka olen yhden cut-up-runoja sisältävän kokoelman julkaissutkin, mutta luen mielelläni kaikenlaista kirjallisuutta ja kaikkia kirjailijoita. Olen tästä kiitollinen Lehdolle, sillä juuri hän herätti minussa lopulta kiinnostuksen kirjallisuuteen. Lehdon luennot eivät olleet akateemisia. Hän ei käsitellyt perinteisiä aiheita tai perinteisiä kirjailijoita. Tai käsitteli, mutta omalla tavallaan. Lehdon mieltymys esimerkiksi Eino Leinon runouteen on hyvin tiedossa, mutta Lehto tarkasteli Leinonkin runoutta uudelta kantilta. Lehdon verkostakin löytyvä rap-versio Leinon Tuulikannel-runosta tasapainottelee onnistuneesti korkean taiteen ja huumorin välimaastossa.

Lehto antoi Kriittisen korkeakoulun luennoillaan esimerkkejä kirjailijoista ja muista taiteentekijöistä, joihin hän kehotti oppilaitaan tutustumaan. Välillä mainittiin Leinon kaltaisia klassisia nimiä, mutta suurin osa Lehdon suosikeista oli nykyisempiä kirjailijoita jotka tekivät työnsä toisin. Äkkiseltään muistan Lehdon maininneen ainakin Christian Bökin, James Joycen, Charles Bernsteinin ja monia muita tekijöitä. Omiin romanttis-lyyrisiin runoihini Lehto ei myöskään suhtautunut väheksyvästi, vaikka vaatikin niihin lisää särmää ja odottamattomia ratkaisuja. Opin hänen rakentavasta palautteestaan ennen kaikkea sen, ettei kirjoittaja saa kangistua kaavoihinsa vaan hänen pitää aina pyrkiä kehittymään ja näkemään toisin.

Käännekohta tuli vuonna 2007, kun Lehto alkoi suunnitella Ntamo-kustantamon perustamista. Lehto mainitsi asiasta minulle. Hän ehdotti, että julkaisin ensimmäiset runoni juuri Ntamon kautta. Ajatus tuntui hyvältä. Vuoden mittaan syntyikin vuoden 2007 lopussa julkaistu kirja, joka sai nimekseen Yökiipijä. Lehto oli jonkin verran mukana teoksen korjailussa ja runojen valitsemisessa. Kyseessä onkin kirja, joka on yhdistelmä omaa romanttista lyriikkaani ja lehtomaista kokeilevuutta. Yökiipijän runot ovat aiheiltaan tavanomaisia, mutta toteutukseltaan säksättäviä ja hyppeleviä. Tämä on tarkoituksellista.

Toisessa Ntamolta julkaisemassa kokoelmassani, Kolibrilla pesänsä mustien liljojen sydämessä, olin cut-up-runouden pauloissa. Ajatuksen cut-up-kokoelman tekemisestä sain Lehdolta. Se edusti juuri sellaista toisin tekemisen ja uuden ja vanhan yhdistelmää, josta kiinnostuin päivä päivältä enemmän. Tarjosin kirjaa ensin muutamalle muulle kustantamolle, mutta se löysi lopulta hyvän kodin Ntamosta. Cut-up-runot sopivat Ntamon repertuaariin, sillä kustantamo on muutaman toimintavuotensa aikana profiloitunut ennen kaikkea runouden julkaisijana. Ntamo on kulttuuriteko, Lehdon urotyö, joka on tuonut lukijoiden saataville paljon kiinnostavaa kirjallisuutta.

Olen nyt siirtynyt eteenpäin, Ntamolta Teokselle, mutta Lehdon vaikutus työssäni ja tekemisessäni tuntuu edelleen. Haluankin toivottaa Lehdolle onnea hänen 60-vuotissyntymäpäivänään, sillä ilman häntä monia meistä uusista ja vanhoista kirjoittajista ei olisi. Hyvää syntymäpäivää, Leevi!

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com