Talouskriisistä
Politiikka on tunnetusti likaista peliä, mutta talous se vasta likaista peliä onkin. Kun nämä kaksi asiaa yhdistetään, niin tuloksena on melkoinen sotku. Viime vuonna valmistunut dokumentti Inside Job yrittää kertoa maailmaa viime vuosina koetelleista taloussotkuista maallikon näkökulmasta. Yritys epäonnistuu, koska talousmaailma on monimutkainen ja korruption epäselväksi muuttama vyyhti, mutta Inside Job on yhtä kaikki katsomisen arvoinen. Ohjelma on tehty Yhdysvalloissa, joten se käsittelee taloussotkuja Wall Streetin näkökulmasta. Pitää kuitenkin muistaa, että dollari on edelleen vahvin kansainväliseen talouteen vaikuttava valuutta. Lisäksi dokumentissa käsitellyt amerikkalaiset pankit ja vakuutusyhtiöt ovat saattaneet koko maailman pinteeseen.
Inside Job todistaa, että Yhdysvaltain hallitus oli ja on pahasti sekaantunut paikallisen yritysmaailman toimintaan. Kapitalistisessa järjestelmässä politiikka ja talous kulkevat käsi kädessä. Ensimmäisen pitäisi kaiken järjen mukaan hallita jälkimmäistä. Paha vain, että 1980-luvulta lähtien juuri talous on toiminut tahtipuikon heiluttajana. Monikansalliset yritykset ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne sekaantuvat tämän tästä valtioiden toimintaan. Missään tämä ei ole niin ilmiselvää ja läpinäkyvää kuin rahaa palvovassa Yhdysvalloissa. Monet päättäjät istuvat poliitikonuransa jälkeen jonkin suuryhtiön hallituksessa, tai ovat ponnistaneet sieltä valtionvirkaan. Tuloksena on selkääntaputteluun perustuva järjestelmä, jossa kaikki tärkeimmät päättäjät valvovat yritysmaailman etuja. Kaiken kukkuraksi tärkeimpien yritysten määrän laskemiseen ei tarvita kummempaa laskupäätä.
Vuoden 2008 talousromahdus perustui lainoihin. Yhdysvaltalaiset kuluttajat saivat helposti lainoja uuden talon tai auton ostoon, vaikka heillä ei välttämättä olisikaan ollut varaa maksaa lainaa takaisin. Vakuutusyhtiöt puolestaan vakuuttivat lainoja, joten loppujen lopuksi kaikki olivat velkaa toisilleen. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden työntekijät hyötyivät, sillä he nauttivat lainabuumin mahdollistamista valtavista vuosibonuksista. Kun säkin pohja tuli vastaan, niin valtio joutui maksumieheksi. Lainanantajat levittelivät käsiään. Yksityisyrittämisen vapauteen perustuva yhdysvaltalainen järjestelmä sai pahan kolauksen, kun sen hyväksymä bonusjärjestelmä ei taannutkaan jo maksettujen palkkioiden palautusta talouskriisin pahentuessa. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden työntekijöiden ja johtajien ei tarvinnut palauttaa saamiaan hulppeita palkkioita. Se olisikin ollut vaikeaa, sillä rahat oli jo sijoitettu eteenpäin suihkokoneisiin, urheiluautoihin, kalliisiin asuntoihin tai ainakin siirretty turvaan ulkomaiselle pankkitilille.
Ei ihme, että Yhdysvaltojen valtiovelka tuplaantui vain muutamassa vuodessa. Syntyi nurinkurinen asetelma, jossa valtio otti lisää velkaa pystyäkseen maksamaan entiset velkansa. Samaahan yritetään nyt Euroopan Unionissa, kun monet sen jäsenvaltiot ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Kaiken sotkun keskellä suurten yritysten johtajat ja pikkujohtajat (puhumattakaan Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin johtavista poliitikoista) jatkavat suurista palkoistaan nauttimista. Inside Job tarjoaa pähkinän purtavaksi. Jos ja kun nykymeno osoittautuu kestämättömäksi ratkaisuksi, niin miten jatkaa eteenpäin? Ihmiset tuskin tulevat olemaan valmiita karsimaan elämiensä tasosta, sillä kulutusyhteiskunta on jo ehtinyt painaa meihin lähtemättömän jälkensä,
Hyvä kirjoitus Euroopan taloussotkuista löytyy osoitteesta http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-5/imfn-virheista-tuli-tuontitavaraa-eurooppaan.
Tässä ollaan asian ytimessä:
"Kreikassa vastaavien lääkkeiden tehosta on jo kokemusta kahden vuoden ajalta. Tätä kirjoitettaessa maa on ajautumassa uudelleen akuuttiin rahoituskriisiin, kun talouden sokkihoito on tappanut talouskasvun synnyttämiseen välttämättömän taloudellisen aktiivisuuden ja kuluttajakysynnän."
Kysymys on juuri tästä, eli budjettileikkausten ruokkimasta pessimismistä ja tappiomielialasta. Vaikka IMF väittää ylioptimistisesti päinvastaista, niin budjettileikkaukset, yksityistämiset ja muut vastaavat toimet vaikuttavat vain ja ainoastaan negatiivisesti talouskriisin aikana. Syy on yksinkertainen: tavalliset ihmiset menettävät uskonsa elämään.