Theodore Dalrymplestä

Posti toi kaksi kirjaa, joista molemmat sisältävät mielenkiintoisia, innoittavia ja hyvin kirjoitettuja esseitä. Kirjat The New Vichy Syndrome ja Not With a Bang But a Whimper on kirjoittanut brittiläinen Theodore Dalrymple. Olen jo pitkään halunnut tilata kyseisen kirjoittajan esseitä, ja nyt tartuin tuumasta toimeen. Sanomalehtiin ja kulttuurijulkaisuihin kirjoittavan Dalrymplen tekstejä löytyy mukavasti myös verkosta, mutta viime vuosina on ilmestynyt monia lehtikirjoituksista koottuja kirjoja, joista The New Vichy Syndrome ja Not With a Bang But a Whimper ovat vain kaksi hyvää esimerkkiä.

Dalrymple on pseudonyymi, jonka takana on entinen lääkäri ja nykyään kokotoimisesti kirjoittava Anthony Daniels. Kyseessä on konservatiivinen ajattelija, joka on kirjoittanut ja puhunut muun muassa monikulttuurillisuutta, modernistista arkkitehtuuria ja huumeiden laillistamista vastaan. Dalrymple ajattelee ja kirjoittaa terävästi, eikä hän karsasta vaikeitakaan aiheita. Eräässä esseessään Dalrymple esimerkiksi jyrää suurta suosiota ympäri maailmaa nauttivan arkkitehti Le Corbusierin. Betonista tehtyjä kuutiotaloja suunnitellut Le Corbusier vastaa hänen mukaansa 1900-luvun muita suuria tuhoajia, kuten Adolf Hitleriä ja Josif Stalinia. Dalrymple kärjistää mielellään, mutta onnistuu siitä huolimatta (tai juuri siksi) herättämään lukijan mielenkiinnon.

The New Vichy Syndrome pureutuu nyky-Euroopan ongelmiin. Dalrymple ei pidä Euroopan Unionia toimivana organisaationa. Seitsemään osaan jakaantuvassa Why Are We Like This -esseessä Dalrymple argumentoi, ettei maaosamme ole valmis luopumaan kansallisvaltioista. Tämän huomaa hänen mukaansa jo siitä, että Euroopan Unioni rakoilee aiempien yhtenäisyyspyrkimysten tavoin jo ensimmäisten ongelmien, kuten taloudellisten vaikeuksien ja Euroopan ulkopuolelta saapuvan maahanmuuton, edessä. Dalrymple pitää tärkeänä, että kansallisvaltiot pitävät yllä ihmisen identiteettiä sen rakoillessa kristinuskon väistymisen ja hedonismin esiinmarssin myötä. Toisaalta hänen esseensä valavat uskoa perinteisiin yleiseurooppalaisiin saavutuksiin, kuten tieteellisiin edistysaskeliin ja suureen taiteeseen. The New Vichy Syndrome valaa uskoa sekä yksilöllisyyteen että yhteisöllisyyteen. Dalrymple on oikeassa väittäessään, että vain näin toimiessamme pystymme vastustamaan länsimaiden rappioitumista ja estämään islaminuskon leviämistä eurooppalaisiin maihin.

Not With a Bang But a Whimper on laajahko kokoelma esseitä, joita Dalrymple on julkaissut muun muassa The City Journal -lehdessä, ja joista suurimman osan löytää myös verkosta. Kyseessä on toista tilaamaani kirjaa laajempi valikoima kirjoituksia eri aiheista. Kirjoittaja käsittelee mielitaiheitaan, kuten Iso-Britanniassa rehottavaa ja lukemattomista valtion tarjoamista eduista nauttivaa alaluokkaa ja muslimien vaikeuksia sopeutua hedonistisiin länsimaihin. Samalla hyökätään humanistisesti ajattelevia ja Iso-Britannian turmion tielle ajaneita poliitikkoja, kuten entistä pääministeriä Tony Blairia ja nykyistä pääministeriä Gordon Brownia vastaan. Dalrymple määrittelee Blairin sätkynukeksi, jonka sinisilmäinen politiikka vei maan Irakin sotaan ja ajoi kansalaiset taloudelliseen ahdinkoon. Brown ei saa suopeampaa kohtelua, sillä häntä Dalrymple pitää tyhjänä takkina ja täysin kykenemättömänä korjaamaan Blairin hallituksen aiheuttamia vahinkoja. Not With a Bang But a Whimper peräänkuuluttaa selkärankaisia johtajia, jotka pysäyttäisivät Iso-Britannian syöksykierteen muun muassa vähentämällä tarpeetonta byrokratiaa, tiukentamalla maahanmuuttopolitiikkaa ja parantamaan katastrofaalista taloudellista tilannetta.

Parasta Dalrymplessä on tapa, jolla hän käyttää pitkän työelämänsä kokemuksia perustellakseen esseittensä väittämiä. Vankilassa, mielisairaalassa, Iso-Britanniassa ja maailmalla työskenneltyään hänellä on tarjota kattava valikoima kertomuksia ja esimerkkejä, jotka elävöittävät hänen kirjoituksiaan ja tekevät ne kiinnostaviksi. Dalrymplen kanssa on vaikea olla eri mieltä, sillä hän perustelee useimmat näkemyksensä hyvin ja tarkastelee väitteitään eri kanteilta. Huumeista kirjoittaessaan hän on tosin monesti hakoteillä (esimerkiksi vaatiessaan yhteiskuntaa lopettamaan puhtaiden ruiskujen jakamisen huumeiden käyttäjille), mutta kokonaistuotantonsa puolesta Dalrymple on eräs tärkeimmistä nykyesseisteistä. Kotimaassaan Englannissa Dalrymple nauttii vain marginaalista suosiota, sillä hän kritisoi byrokratisoitunutta ja suuntansa menettänyttä kotimaataan suututtaen näin vallanpitäjät. Meillä Suomessa hänen esseitään tunnetaan kohtalaisesti, paljolti Timo Hännikäisen kirjoitusten ansiosta, mutta suomennosvalikoima antaa vielä odottaa itseään.