Sunderland ‘Til I Diestä

Ennen kaikki oli paremmin. Sellaisen vaikutelman saa helposti Netflixin dokumenttisarjasta Sunderland ’Til I Die (2018–2020), jossa seurataan koillisessa Englannissa pelaavan jalkapallojoukkueen hiljattaisia vaiheita. Vahvasti työväenluokkainen Sunderlandin kaupunki, jonka talous on kuralla, tunnetaan Brexit-kannattajien eräänä ydinalueena. Nostalgia mennyttä kulta-aikaa ja katkeruus nykyistä taaperrusta kohtaan välittyy Netflixin ohjelmasta hyvin.

Seuran ja kaupungin tilanteet muistuttavat toisiaan. Jo vuonna 1879 perustettu perinteikäs Sunderland A.F.C. on voittanut Englannin liigan kuudesti ja on sen menestyneimpiä joukkueita, vaikka edellinen ykkössija on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1936. FA Cupia se on juhlinut viimeksi vuonna 1973. Vanhasta pärjääjästä on tullut katkeroitunut entinen suurseura, kuten on käynyt monille tehtaisiin toivonsa panneista ja niiden työntekijöistä kannattajansa saaneista joukkueista, Suomessa esimerkiksi Myllykosken Pallolle ja Valkeakosken Hakalle.

Sunderlandin toiminta näyttäytyy Sunderland ‘Til I Diessä lähinnä säälittävältä puuhastelulta, mutta kannattaa muistaa, että se on horjunut pitkään lähellä konkurssia. Osaavaa henkilökuntaa on vaikea löytää ja pitää, kun kassa kumisee tyhjyyttään. Liikenne sisään ja ulos on vilkasta, eivätkä fanit voi sähläykselle mitään.

Näyttää siltä, että nykyinen pyramidi, jossa jalkapallojoukkueet menestyvät lähinnä niihin rahaa lappaavien rikkaiden mesenaattien armosta, voi olla tulossa tiensä päähän. Kansaa ei nimittäin lepytetä loputtomasti pelkillä sirkushuveilla. Koronapandemia on muistuttanut meitä siitä, ettei mikään pelkkään ikuiseen ja pidäkkeettömään kasvuun perustuva talous voi olla erehtymätöntä tai kestävää. Paniikkinappulaa on jo painettu. Esimerkiksi Espanjan Jalkapalloliiton suurisuinen toimitusjohtaja Javier Tebas ilmoitti hiljattain, että jos sarjoja ei saada nopeasti takaisin käyntiin, niin ammattimainen jalkapallo voi jopa kadota.

Englannin Valioliiga on malliesimerkki epäterveestä kehityksestä. Siitä on tullut maailman paras ja seuratuin urheilukilpailu pitkälti rahan takia, vaikka Isossa-Britanniassa on toki pelattu huipputason jalkapalloa jo pitkään. Nykyisistä pärjääjistä Chelsea alkoi tehdä tulosta oligarkki Roman Abramovichin ostettua sen vuonna 2003 ja Manchester City nousi rakettimaisesti eliittiin Abu Dhabi United Groupin ryhdyttyä rahoittamaan sitä vuonna 2008. Vanhan liiton rehellisellä pelillä ei enää pärjää, kuten Sunderlandin kaltaiset työläistaustaiset seurat ovat saaneet katkerasti kokea.

Sunderland ’Til I Diessä kannattajien syyttävä sormi osoittaa kapitalismia, joka on siirtänyt tuotannon Brittein saarilta halvempiin maihin, vahingoittaen samalla myös Sunderlandin joukkuetta ja tehnyt siitä vähemmän houkuttelevan sijoittajille. Netflixin sarjassa huomautetaan, että tilanne oli urheilullisesti vielä 1980-luvulla nykyistä terveempi, sillä silloin vaikkapa Oxford Unitedin tapaiset pikkuseurat pystyivät vielä pelaamaan Valioliigassa ja myös pärjäämään siellä.

Sunderland muutti näyttävälle 49 000 -paikkaiselle Stadium of Lightille vuonna 1997 ja yritti muuttaa brändiään trendikkäämmäksi. Tätä kehitystä tai taantumusta seurattiin BBC:n dokumentissa Premier Passions (1998), jonka inspiroima Sunderland ’Til I Die selvästi on. Jälkimmäinen vakuuttaa etenkin sosiologisesti. Ikuisen häviäjän leima, josta Sunderland nyt kärsii, tuntuu jättäneen jälkensä sen faneihin, joiden epätoivolla ei ole rajoja. Massat hylkäävät joukkueen sen rämpiessä ja jotkut saapuvat peleihin masokistisissa tunnelmissa. Kaikki haluavat muutosta ja menestystä, mutta ovat eri mieltä sen saavuttamisen keinoista.

Saksalaistyylinen solidaarisempi järjestelmä, jossa fanit omistavat osan seuroista ja heillä on suurempi valta niihin, voisi olla Englannissakin mahdollinen, vaikka isommat joukkueet sitä vastustavatkin. Ainakin Sunderland olisi epätoivoisesti tällaisen vallankumouksen tarpeessa. Sitä odotellessa seura kärsii epäluotettavien ja osaamattomien omistajien käsissä. Uusin yrittäjä, bisnesmies Stewart Donald, esiintyy Sunderland ’Til I Diessä reippaana myyntimiehenä, jolla on enemmän tunnetta kuin taitoa. Ja kuinka ollakaan, Sunderland on jälleen kaupan.

kulttuuri urheilu kulttuuri politiikka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *