Sikarin puolustus

—

Financial Times uutisoi joulukuussa 2013, että sikarit katoavat Isosta-Britanniasta vuoteen 2026 mennessä. Sanomalehden mukaan sikareiden kulutus on vähentynyt hiljattain viidenneksellä ja peräti 80 prosenttia kahden vuosikymmenen aikana. Syyt laskuun ovat ilmeiset. Vuonna 2007 Isossa-Britanniassa kiellettiin tupakointi työpaikoilla. Lisääntyneet kiellot, yhdistettynä hintojen nostamiseen, ovat johtaneet maailmanlaajuisesti tupakan ostamisen ja polttamisen vähenemiseen.

Vastaavia uutisia julkaistaan tasaisin väliajoin myös Suomessa. Yle uutisoi sivuillaan syyskuussa 2010 maassamme voimaan tulleesta maailman ankarimmasta tupakkalaista, jonka pitkän tähtäimen tavoitteena on tupakoimisen kieltäminen kokonaan. Sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen kommentoi: ”Vanhan lain tavoite oli tupakoinnin vähentäminen. Laki piti sisällään sen, että tupakka hyväksyttiin osaksi elämäämme. Eihän se voi olla niin, sillä tupakka vastaa hyvin suurta osaa ennenaikaisista kuolemista. Kaikki tajuavat, että jos tupakka tulisi nyt markkinoille, se olisi kielletty.” (1)

Kaikki tupakointia valtavirtamediassa käsittelevät artikkelit noudattavat samaa kaavaa. Tupakka tappaa, joten siitä on tehtävä laitonta. Sama pätee toiseen suosittuun päihteeseen alkoholiin, jonka käyttöä yritetään vastaavasti kielloilla ja hinnankorotuksilla vähentää. Eräs asia jää kuitenkin rummutuksen keskellä huomioimatta. Luksussikareiden ja pikkusikareiden suosio on tupakan vastaisesta yleisestä ilmapiiristä huolimatta nousussa. Asia selviää samasta Financial Timesin uutisesta, jonka kärjessä sikareiden katoaminen mainittiin. Isojen sikareiden kulutus keskittyy sikarisalonkeihin, joita perustetaan muun muassa luksushotellien yhteyteen. Olemassaolostaan taistelevat tupakkayhtiöt ovat puolestaan kehittäneet lukuisia pikkusikareita. Monista niistä on tullut suosittuja ja kaksi kolmasosaa Isossa-Britanniassa myydyistä sikareista on tällaisia pieniä merkkejä.

Sikari vaikuttaa vastustuskykyisimmältä tupakkatuotteelta. Piippu- ja purutupakat ovat käynnössä kadonneet. Sama pätee nuuskaan. Savukkeiden kulutus vähenee sekin kovaa vauhtia. Sikarit käyvät kuitenkin edelleen kaupaksi ja se liittyy niiden poikkeuksellisuuteen verrattuna muuhun tupakkaan.

Kaksi asiaa hallitsee sikareista käytävää keskustelua. Ensimmäinen on niiden ystävien ylistävä ja toinen niiden vastustajien hysteerinen näkökulma. Sikareiden polttajat turvautuvat niiden saloihin vihkiytymättömistä kummallisilta tuntuviin vätteisiin. Runoilija Stéphane Mallarmé väitti olleensa onneton aina kun ei saanut sytyttää sikaria. Muista tunnetuista aficionadoista (intohimoisista harrastajista) Mark Twain lohkaisi vähentäneensä käyttöä tyytymällä vain yhteen sikariin kerrallaan. Psykologi Sigmund Freud ylläpiti vuosikymmeniä hurjaa työtahtia kokaiinilla ja sikareilla. Freud ja Winston Churchill polttivat kymmenisen paksua sikaria päivässä. Heistä kuitenkin vain poliitikko sai oman sikareiden kokoluokkansa, pitkän ja paksun Churchillin.

Eric Deschodt ja Philippe Morane väittävät korkealentoisessa kirjassa Sikari, että käsin tehdyn sikarin polttaminen on suurin mahdollinen nautinto. Väite pitääkin paikkansa. Suurin osa muista nautinnoista ei vastaa odotuksia, mutta ammattitaitoisesti käärittyyn ja täytettyyn sikariin voi aina luottaa. Sen polttamista kuvaillaan ”mietteliään hurmion” kaltaisilla runollisilla määritelmillä, joita harrastajat usein käyttävät.

Sikarin voisi kiteyttää parhaaksi tupakkatuotteeksi. Hyvät sikarit kääritään ja täytetään käsin. Ne sisältävät vähemmän myrkkyjä kuin teollisesti tuotetut savukkeet. Sikari on hitaasti palava ja hyvä tupakkatuote, joka mahdollistaa keskittymisen ja rauhallisen mietiskelyn. Se sopii hyvin hektiseen maailmaan. Sikareissa ei ole kuitenkaan mitään elämää suurempaa, vaan ihmiset polttavat niitä ”hitaasti rentoutuakseen ja hemmotellakseen itseään tai nauttiakseen niiden mausta ja aromista pohdiskelun hetkenä.” (2)

Sikarin valitseminen, leikkaaminen ja polttaminen on aloittelijoille haastavaa. Merkillä, värillä, muodolla ja tupakan alkuperällä on väliä. Samaa merkkiä voidaan valmistaa monessa maassa. Tummemmat sikarit ovat vahvempia ja vaaleammat miedompia. Tärkeimmät tupakan tuottajat, Brasilia, Dominikaaninen tasavalta, Ecuador, Filippiinit, Kuuba, Honduras, Jamaika, Kanarian saaret, Kamerun, Meksiko, Nicaragua, Sumatra ja Yhdysvallat, tuottavat kukin omanlaistaan tupakkaa. Sikarit jaetaan lisäksi erilaisiin kokoluokkiin niiden pituuden ja paksuuden mukaan. Kaksi päätyyppiä ovat nimiltään parejos (suorat sikarit) ja figurados (epäsäännölliset sikarit).

Ilman asiantuntemusta oikeanlaisen sikarin löytäminen voi olla vaikeaa. Jane Resnick kirjoittaa, että madonreikä päällyslehdessä ”luonnollisesti tietää ehdokkaan diskvalifioimista. Sikarin tulisi olla väriltään tasainen ja tikuton, mutta auringonpilkut sallitaan. Lehtisuonet eivät saisi näkyä kovin selvästi, mutta ne kuuluvat joka tapauksessa tupakanlehteen ja usein vieläpä paljastavat sen alkuperän. […] Kuivaa, haurasta tai kääreestään halkeillutta sikaria ei tietenkään kannata ostaa.” (3)

Sikarikirjallisuuteen tutustumalla oppii erottamaan hyvin ja huonosti käärityt ja täytetyt sikarit. Oikean sikarin löydyttyä se pitää leikata, sytyttää ja polttaa oikein. Sikarin vyötä ei pidä poistaa. Sytyttämätöntä sikaria ei myöskään saa kostuttaa, sillä se on oikein säilytettynä tarpeeksi kostea. Hyvin leikattu sikari palaa tasaisesti: ”Vaihtoehtoina ovat sikarin pään tasaisesti katkaiseva ’giljotiinileikkaus’, päähän tehtävä kiilamainen ’v-leikkaus’ ja pierce eli reiän puhkaiseminen pään keskelle. Välineinä tässä pienessä, intiimissä väkivallassa käytetään giljotiinia, hovileikkuria tai lävistäjää.” (4)

Hyvän leikkurin omistaminen on sekin tärkeää. Aloitettaessa polttopää on sytytettävä kokonaan. Muussa tapauksessa sikari ei vedä kunnolla ja maistu siltä kuin pitäisi. Butaanisytyttimen lisäksi myös tulitikut käyvät. Kääreen nokeentuessa ja savun kohotessa sikari vedetään huulille ja sitä imetään hitaasti. Samalla sitä pyöritetään liekin päällä, mutta ei itse liekissä. Jos sikari sammuu, tuhka karistetaan ennen uutta sytyttämistä. Polttamisen jälkeen sikaria ei koskaan tumpata, vaan se asetetaan tuhkakuppiin lepäämään.

Etiketit ovat sikareiden harrastajille tärkeitä. Kokeneet heistä huomaavat merkkien välillä selviä eroja. Sikareita arvostellaan samaan tapaan kuin viinejä. Suomessa arvosteluja julkaistaan vähän, mutta niitä on ollut muun muassa Optio-lehdessä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määräsi vuonna 2012 lehden Sikariklubi-palstan lopetettavaksi. Se oli Valviran mielestä tupakkalain vastainen mainostamalla sikareita ja edistämällä niiden myyntiä. Markkinaoikeus kumosi kuitenkin tuomion. Option ja muiden sikariarvosteluissa käsitellään sikareiden teknisiä ominaisuuksia, makua ja tuoksua. Arvostelut ovat yleensä runollisia ja lyhyitä. Amerikkalaisen Cigar Aficionadon jutuissa voidaan puhua sikarista, jossa on toffeen ja yrttien makuja. Tällaiset vivahteet ovat harrastajille tärkeitä. Jopa saman laatikon eri sikareiden välillä voi olla isoja eroja.

Sikarit ovat tietystä herrasmiesmäisyydestään huolimatta joutuneet nykyään laajasti käytävän puolihysteerisen terveyskeskustelun osaksi. Tupakkaa vastaan hyökätään laajalla rintamalla ja terveysargumentit ovat ajaneet myös sikarin nurkkaan. Tämänhetkinen lainsäädäntö ei tee eroa esimerkiksi piipputupakan, savukkeiden ja sikareiden välillä, vaan pitää niitä kaikkia myrkkyinä.

Harvat kyseenalaistavat tupakan epäterveellisyyttä. Se aiheuttaa keuhkojen, kurkun ja suun syöpää, ja muistakin vahingollisista vaikutuksista on esimerkkejä. Vielä 1900-luvun puolivälissä suurten valmistajien johtajat vannoivat oikeudessa, ettei tupakan haitallisuudesta ole aukottomia todisteita. Väite on osoittautunut naurettavaksi. Savukkeet löysivät tiensä ihmisten suupieliin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, mutta tupakkaa on käytetty pitkään. Sitä pidettiin kauan terveellisenä luonnontuotteena, jolla on parantavia ominaisuuksia. Olli Alho ja Jari Ehrnrooth nostavat Sikari aamusta yöhön -teoksessa esiin Uppsalan yliopistossa vuonna 1633 julkaistun väitöskirjan, jonka mukaan nikotiinikasvi auttaa astman, ihottuman ja katarrin kaltaisiin vaivoihin. Englantilaisissa kouluissa kerrottiin runsaan piipunpolton ehkäisevän ruton leviämistä.

Tällaiset käsitykset olivat silti vain kolikon toinen puoli, sillä tupakasta ”ja sen nauttimisesta varoittamisella on kuitenkin Euroopassa yhtä pitkä historia kuin myönteisillä arvioilla ja siellä, missä tupakanpolttoa alunperin haluttiin vastustaa, perustelut liittyivätkin esteettisten, taloudellisten tai hygieenisten syiden ohella juuri terveydellisiin. Leideniläiset oppineet uskoivat 1600-luvulla tupakoinnin nokeavan aivot ja Englannin kuningas Jaakko I varoitti jo vuosisadan alussa sen ilmeisistä terveysvaaroista.” (5)

Meidän vuosituhantemme ei ole ensimmäinen ajanjakso, jolloin tupakointi on haluttu kieltää, vaan tapa on ollut Euroopassa pannassa useaan otteeseen. Sauhuttelu toi Jaakko I:n mieleen barbaariset intiaanit, eikä ollut sivistyneiden eurooppalaisten harrastus. Paavi Urbanus VIII kielsi polttamisen katoliseen kirkkoon kuuluneilta vuonna 1624. Perusteluna oli, että piipuista noussut myrkyllinen savu tärveli pyhät paikat ja kirkolliset tekstiilit. Tämän lisäksi polttamisesta tehtiin laitonta muun muassa Murat IV:n hallitsemassa Osmanien valtakunnassa vuonna 1633, Berliinissä vuonna 1724, Königsbergissä vuonna 1742 ja Stettlinissä vuonna 1744. Kieltoja perusteltiin terveydellisillä syillä. Venäjällä tsaari Aleksei Mihailovitš lähetti tupakoijia ensin karkotukseen Siperiaan ja myöhemmin suoraan kuolemaan. Suomessa vallinneesta asenteesta kertoo se, että ruotsalaisen valtiomiehen Pietari Brahen mielestä tupakointi lisäsi meillä asuvien torppareiden laiskottelua ja juopottelua.

Tupakointia on pitkään pyritty kieltämään kansanterveyden nimissä. Vuonna 1848 Euroopassa puhjenneet monarkismin vastaiset vallankumoukset tekivät pitkäksi aikaa lopun näistä aikeista, kunnes kansallissosialistinen Saksa päätti ensimmäisenä modernina valtiona kieltää 1930-luvulla polttamisen useimmissa julkisissa tiloissa. Natsipuolueen jäsenet joutuivat harrastamaan pahettaan muualla kuin puolueen rakennuksissa. Myös baareissa, kahviloissa ja ravintoloissa polttaminen kiellettiin. Terveysintoilija Adolf Hitler ei käyttänyt luomaansa tehokasta propagandakoneistoa ainoastaan juutalaisten mustamaalaamiseen, vaan myös lukemattomiin muihin asioihin. Tunnetussa kansallissosialistien julisteessa hampaat kasvattanut savuke ahmii miestä. Kuvan sanomana oli, että vaikka polttajat luulevat hallitsevansa käyttönsä, se hallitsee todellisuudessa heitä. Uutta maailmaa luonut Saksa hävisi toisessa maailmansodassa, mutta monet sen kehittämistä ajatuksista elävät yhä.

Hiljattain tutkimukset aktiivisen ja passiivisen tupakoinnin haitoista ovat johtaneet tupakoinnin kieltämiseen julkisilla paikoilla sekä tupakkatuotteiden verotuksen kiristämiseen. Muutokset ovat ajaneet sikarin polttajat ahtaalle. Hyvää käsin tehtyä sikaria ei ole sopiva polttaa ulkona, koska se sammuu helposti etenkin Suomen kaltaisessa kylmässä, sateisessa ja tuulisessa ilmastossa, eikä syty helposti uudestaan. Helsingissä on joitakin sikarikerhoja, mutta niiden hinta rajaa ne vain varakkaampien käyttöön. Köyhemmät polttajat ovat hakeutuneet muualle. Esimerkiksi Tallinnassa on tätä kirjoitettaessa sikarikerhoja, joissa käymisestä ei tarvitse maksaa jäsen- tai pääsymaksuja. Niiden asiakkaat ovat lähinnä liikemiehiä, eivätkä turistit ole vielä löytäneet paikkoja. Virolaiset sikarikerhot ovat baareja ja kahviloita, joissa voi rentoutua sikarin lisäksi kahvin tai viskin äärellä.

Sikarit eivät ole terveydelle yhtä haitallisia kuin savukkeet. Alho ja Ehrnrooth kommentoivat, että arviot ”sikareiden savukkeita vähemmästä haitallisuudesta perustuvat lähinnä kahteen näkökohtaan: sikareissa käytetyn tupakan erilaiseen käsittelyyn ja sikareiden erilaiseen polttamiseen. Laatusikareissa (käsintehdyt ja varsin monet koneellisesti valmistetut) käytettävä tupakanlehti käy säännönmukaisesti läpi kaksi, toisinaan kolme fermentaatiovaihetta ennenkuin se kelpuutetaan sikarien valmistukseen. […] Näiden vaiheiden yhteydessä myös lehdessä olevan tervan ja nikotiinin määrä vähenee ja sen emäksisyys kasvaa.” (6)

Huolellinen valmistus ei tee sikarista terveystuotetta. Savua pyöritetään suussa, eikä sitä vedetä keuhkoihin, mutta nikotiini siirtyy tästä huolimatta käyttäjän elimistöön suun limakalvojen kautta. Monet sikarinpolttajat, kuten suurkäyttäjät Freud ja Churchill, ovat silti eläneet pitkän ja työteliään elämän. Sikari lisää kärsivällisyyttä ja parantaa keskittymiskykyä. Siinä missä savukkeiden polttajat pyrkivät suoriutumaan rituaalistaan mahdollisimman nopeasti, sikarit vaativat aikaa. Tämä pakottaa pysähtymään nykyelämään erottamattomasti kuuluvan kiireen keskellä. Sikari on harvinainen päihde, koska se lisää työtehoa, eivätkä sen haittavaikutukset ole lyhyellä aikavälillä suuret.

Terveysintoilijoiden yksipuolisessa näkökulmassa piipputupakka, savukkeet ja sikarit ovat yhtä lailla haitallisia, eikä niitä eroteta toisistaan. Käsitys on virheellinen. On totta, että tupakat tehdään samasta kasvista. Lopulliset tuotteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Alho ja Ehrnrooth kirjoittavat, että Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa eläneet intiaanit viljelivät ja käyttivät tupakkaa ensimmäisinä. Tupakka oli tärkeä osa heidän arkeaan, kuten etymologia osoittaa: ”Sikari-sana tuleekin todennäköisesti mayojen sanasta sik’ar, joka tarkoittaa tupakan polttamista, siis tupakointia – joskin toiset uskovat siihen, että sikarin kantana on espanjankielen sana cigarro, ’kääriä’, joka taas joidenkin arvioiden mukaan on väännös mayojen sik’arista.” (7)

Waraointiaanien suuret henget tarvitsivat tupakansavua pitääkseen maailman pyörät pyörimässä. Heimon poppamiesten piti polttaa valtavia pihkalla maustettuja sikareita. Jatkuva polttaminen sai heidät vaipumaan transsin kaltaiseen tilaan, joka tunnetaan varhaisista tupakoinnin kuvauksista. Epätietoisuus aiheutti pelkoa löydettyä kasvia kohtaan. Vuonna 1493 Kristoffer Kolumbuksen tulkki Luis de Torres pidätettiin Madridissa inkivisiittorien toimesta hänen poltettuaan sikaria. Epäonninen Torres tuomittiin noituudesta kymmenen vuoden vankeuteen.

Eniten tupakkaa palvoivat sik’ar-sanaa käyttäneet mayat. Heidän mytologiset henkilönsä ja henkensä olivat kovia polttamaan. Mayat katsoivat tähdenlentojen olleen henkien sytyttämien sikareiden hehkuvia tulia. Ukkonen syntyi jumaluuden lyötyä kahta kiveä vastakkain. Salamat olivat kipinöitä ja pilvet sadejumalan sikarin savua.

Vastaavia tarinoita löytyy muidenkin intiaaniheimojen parista. Eurooppalaiset kohtasivat tupakan Kolumbuksen ja hänen retkikuntansa saavuttua nykyisen Karibian alueelle vuonna 1492. Atlantin valtameren ensimmäisenä eurooppalaisena virallisesti ylittänyt Kolumbus etsi Kiinaa, mutta löysi Amerikan ja tupakan. Tarkkasilmäinen tutkimusmatkailija pani merkille, että alkuperäisasukkaat polttivat kummallista käsin valmistettua kääröä, jossa maissinkuoreen oli kääritty tupakanlehtiä. Rekikunta toi tupakkakasvin mukanaan Eurooppaan. Siihen miellyttiin ensin Espanjassa ja Portugalissa, myöhemmin myös Ranskassa, Italiassa ja muualla. Tapa levisi ahkerasti liikkuneiden merimiesten mukana. 1500-luvun loppuun mennessä tupakka paloi ympäri Eurooppaa. Sikareiden laajamittainen tuotanto käynnistyi noin sata vuotta myöhemmin. Espanjan valtion tupakkamonopoli Tabacalera hallitsi pitkään markkinoita. Asemasta kertoo se, että Sevillassa keksittiin 1700-luvun alussa nykyisen sikarin perusmuotti, jossa se koostui kääreestä, sidoksesta ja täytteestä. Espanjalaiset tekivät vastaavia sikareita ilmastoltaan ja maaperältään tupakan viljelyyn otollisessa siirtomaassaan Kuubassa. Siellä tehtiin ”havannalaisia”, herkullisia sikareita. Ne syrjäyttivät ajan saatossa ”sevillalaiset” ja muut historian eri vaiheissa parhaina pidetyt sikarit.

Kaikkiin kunnollisiin tupakkatuotteisiin sisältyvä riippuvuutta aiheuttava nikotiini sai nimensä Lissabonissa työskennelleeltä Ranskan lähettiläältä Jean Nicot’lta. Paikallinen aatelinen kasvatti hovin puutarhassa tupakkaa yhdysvaltalaisista siemenistä ja Nicot pyysi tältä tupakkaa kokkinsa vamman hoitoon. Kokin parannuttua Nicot ryhtyi kasvattamaan tupakkaa omassa puutarhassaan. Hän joutui sairaiden ahdistelemaksi heidän kerjätessään osaansa tästä ihmettä tehneestä kasvista.

1500-luvulla eläneen Nicot’n ja hänen aikalaistensa käyttäytyminen kuvaa hyvin tupakkaan liittyneitä harhaluuloja. Sitä pidettiin vuosisatoja hyvää tekevänä lääkekasvina. Tupakointia yritettiin rajoittaa, mutta lähinnä siitä syystä, että sen katsottiin kuuluvan huonoihin tapoihin. Lääketieteelliset perusteet tulivat myöhemmin.

Sikaria pidetään ensimmäisenä tupakkatuotteena. Kummallista kyllä, nuuska, piipputupakka ja purutupakka levisivät maailmalle paljon sitä nopeammin. Amerikan alkuperäisasukkaat polttivat maissinlehtiin käärittyjen varhaisten sikareiden lisäksi varreltaan kapeaa calumetia (rauhanpiippua). Eräät heimot pureskelivat miedon huumaavan vaikutuksen antaneita tupakanlehtiä. Tavat levisivät tupakkakasvin mukana Eurooppaan. Yleisimmin esitetty syy sikareiden suosion hitaalle kasvulle on se, että niitä oli aluksi saatavilla Karibian pienellä alueella, eivätkä ne kestäneet pitkää kuljettamista muualle maailmaan. Tämä käsitys on kuitenkin virheellinen, koska sikareita olisi jo varhain voitu viljellä Euroopassa Amerikasta tuoduista tupakansiemenistä, kuten tapahtui sittemmin 1700-luvulla. Todennäköisin syy piipun ja purutupakan aikaiselle suosiolle oli silkka sattuma. Muoti ei aina seuraa järkeä. Euroopassa sikari nousi suosioon vuonna 1816, kun sikareita alettiin valmistaa massatuotantona Ranskassa. Ne levisivät nopeasti ja esimerkiksi vuoden 1908 aikana 150 000 työläistä valmisti 8,6 miljardia pikkusikaria Saksassa. Määrät ovat sittemmin laskeneet, mutta Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa tupakkateollisuus on edelleen tärkeä taloudellinen toimija.

Eurooppalaiset sikarit eivät nauti suurien tuotantomääriensä takia asiantuntijoiden arvostuksesta. Monet niistä koostuvat kitkerän makuisista sekoituksista. Ne sisältävät ympäri maailmaa tuotua ja yhteen sekoitettua tupakkaa. Parhaat sikarit tehdään Karibian alueella, eritoten Dominikaanisessa tasavallassa, Kuubassa ja Nicaraguassa, mutta myös El Salvadorissa ja Jamaikassa. Espanja esti kohtuuttomilla veroilla ja muilla rajoituksilla pitkään siirtomaansa Kuuban tupakkateollisuuden luonnollisen kehityksen, mutta 1700-luvulle tultaessa kuubalaiset sikarit olivat jo valloittamassa maailmaa. Salakuljetus oli yleistä, sillä kullanarvoista tupakkamonopoliaan suojellut Espanja peri Kuubasta tuodusta tupakasta kauan kohtuutonta veroa. Vielä 1700-luvun lopulla monopoli tuotti Madridille 70 miljoonaa kultarahaa ja mahdollisti Espanjan pitkäkestoiset sotilaalliset seikkailut.

Seuraavalla vuosisadalla syntyivät sikarimerkit. Havannassa rekisteröitiin Bernardino Rencurrel ja Cabanas y Carbajol. Nykyään tunnetuista merkeistä Punch tuli kauppoihin vuonna 1840, Henry Upmann ja Partagas molemmat vuonna 1844. Kunnianhimoisesti nimetty kuubalais-saksalainen El Rey del Mundo (maailman kuningas) tuli markkinoille Euroopan hulluna vuotena 1848 ja William Shakespearen näytelmän mukaan nimetty Romeo y Julieta kaksi vuotta myöhemmin. Suurinta osaa näistä merkeistä myydään yhä. Sikaritehtaita perustettiin 1800-luvulla ympäri Kuubaa. Vuosisadan puolivälissä syntyi erikoinen villitys, kun merkkihenkilöt tai sellaisiksi pyrkivät halusivat kasvonsa sikareita kiertäneisiin koristeellisiin vöihin. Suomessa muun muassa Carl Gustaf Emil Mannerheim ja Jean Sibelius saivat seuraavalla vuosisadalla omat nimikkosikarinsa.

Kuuban sikarituotanto kärsi poliittisista mullistuksista. Vuonna 1868 maassa alkoi ensimmäinen itsenäisyystaistelu. Kuubalaiset sotivat Espanjaa vastaan kymmenen veristä vuotta. Verenvuodatus johtui pitkälti sikareista, koska espanjalaiset halusivat puristaa tärkeästä vientituotteesta kaiken irti. Vuonna 1878 kirjoitettu rauhansopimus ei lopettanut levottomuuksia. Jotkut kapinalliset katsoivat espanjalaisten tekemien myönnytysten olleen liian pieniä. Vallankumouksellinen José Martí aloitti joukkoineen Kuuban toisen itsenäisyyssodan 1800-luvun lopussa. Kytkös sikareihin oli tällä kertaa selvempi: ”Kapinakäsky tuli Havannaan tabaquero ja kenraali Fernando Figueron Key Westissä käärimässä sikarissa. Sotaa käytiin tunnuksena tupakka, jonka kukka muistutti runoilijoiden ja kuubalaisten patrioottien mielestä kansallislipun yksinäistä tähteä – viisi sakaraa, valkoinen keskiosa ja punainen reunus.” (8)

Ruutitynnyri oli räjähtänyt erään espanjalaisen kenraalin yritettyä palauttaa tupakkamonopolin Madridiin. Martín kapinalliset voittivat sodan, mutta Yhdysvallat tuli väliin ja miehitti Kuuban. Amerikkalaiset päättivät siitä lähtien pitkään Karibian saaren asioista, kuten tupakan myynnistä. Tilanne muuttui vasta, kun Friedrich Engelsin ja Karl Marxin sosialistisiin oppeihin mieltynyt Fidel Castro nousi valtaan tammikuussa 1959. Demokraattina esiintynyt Castro paljastui kommunistiksi. Hänen sotilaansa syrjäyttivät sissisodan jälkeen Kuuban johdosta amerikkalaisten kanssa hyvää pataa olleen kenraali Fulgencio Batistan. Tuloerot olivat Batistan aikana kasvaneet suuriksi ja Castro vannoi tekevänsä lopun epätasaisesta tulojaosta. Vuosina 1959–2008 Kuubaa hallinneen Castron johdolla maa muuttui kommunistiseksi valtioksi ja hyvinvointivaltiosta kehitysmaaksi.

Sikarit kärsivät Castron kansallistettua ensi töikseen sikariteollisuuden ja hävitettyä tunnetut merkit. Jäljelle jätettiin neljä sikaria, joiden levityksestä huolehti valtion monopoli Cubatabaco. Havannalaisten laadun romahtaminen johti viennin vähenemiseen. Katastrofista selvittiin viime hetkellä, kun sikariyhtiö Davidoffin omistaja Zino Davidoff neuvoi Castroa pelastamaan sikarit. Kuluttajien tuntemien merkkien ja vanhojen tuotantotapojen palauttaminen pelasti kuubalaiset sikarit tuholta. Havannalaiset kärsivät laadullisista ongelmista vielä 1960-luvulla. Vallankumous oli ajanut osan parhaista sikarintekijöistä maanpakoon, mutta pian kaikki oli näennäisesti ennallaan. Castron hätäiset kansallistamiset johtivat muuttoihin ja siihen, että ympäröivissä Karibian maissa toimii useita samannimisiä sikareita tekeviä tehtaita. Kommunistit eivät kuitenkaan onnistuneet tuhoamaan vuosisataisia perinteitä, vaan kuubalaisia sikareita pidetään edelleen maailman parhaina.

Amerikkalaiset asettivat Kuuban kauppasaartoon vuonna 1960. Sen takia amerikkalaiset eivät ole vuosikymmeniin saaneet ostaa kuubalaisia sikareita laillisten kanavien kautta. Edelleen ylläpidetyn kauppasaarron tavoitteena oli pakottaa Castro luopumaan vallasta, mutta Kuuba jatkaa yhä tiukasti kommunistien otteessa. Sen hedelmällinen maa ja kostea ilmasto mahdollistavat kaikkien sikareiden osien – kääreen, täytteen ja sidoksen – viljelemisen samassa paikassa. Vähemmän sikariystävällisissä ilmastoissa sikareita säilytetään tiiviissä laatikoissa, humidoreissa. Sikarit säilyvät niiden sopivassa lämpötilassa ja kosteustasossa. Sopiva kosteusprosentti on Kuuban ilmaston mukainen 65–72.

Yhdysvalloissa tupakkaa viljeltiin intiaanien ja alueen valloittaneiden englantilaisten toimesta. Erityisen hyvää tupakkaa tuli Virginiasta. Sitä käytettiin lähinnä piipuissa ja sikareissa. 1800-luvun puoliväliin mennessä amerikkalaiset polttivat 300 miljoonaa sikaria vuodessa. Floridan alueelle muuttaneet kuubalaiset muuttivat Tampa Bayn Cigar Cityksi (sikarikaupungiksi). Amerikkalaiset sikarit ovat miedompia, koska ne vastaavat sikäläistä makua. Barack Obaman nimittäminen Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2008 herätti toiveita kauppasaarron päättymisestä, mutta kuubalaisten sikareiden tulo amerikkalaisiin kauppoihin on jäänyt haaveeksi.

Rapakon takaisessa populaarikulttuurissa sikari on silti säilyttänyt näkyvän asemansa Arnold Schwarzeneggerin, Bill Clintonin ja Michael Jordanin kaltaisten julkimoiden tupakoinnin takia. Clint Eastwood poltti vahvoja italialaisia Toscano-sikareita Sergio Leonen ohjaamissa klassisissa 1960-luvun lännenelokuvissa, mutta tänä päivänä polttaminen on etenkin Hollywood-elokuvissa pannassa. Vain roistot ja muut moraalisesti kyseenalaiset hahmot turvautuvat tupakkaan. Muutos on ollut huomattava, mutta sikari on onnistunut säilyttämään myllerryksessä myyttisen runollisuutensa.

Piippu ja sikari olivat pikään suosituimpia tupakkatuotteita, kunnes koneellisesti tehdyt savukkeet syrjäyttivät ne 1900-luvulla. Ne yleistyivät erityisesti maailmansodissa. Sotien jälkeen esiin nostetut terveyshaitat ja niiden pohjalta käynnistetyt voimakkaat terveyskampanjat johtivat tupakan suosion laskuun. Therapia Fennican mukaan nikotiini ”aiheuttaa voimakkaan fyysisen, sosiaalisen, psyykkisen ja emotionaalisen riippuvuuden.” (9) Kirjassa huomautetaan samalla, että polttamisen ”muut terveyshaitat aiheutuvat pääsääntöisesti muista tupakan ainesosista kuin nikotiinista.” (10) Myrkyt tekevät tupakasta vaarallista. Tupakointi on kampanjoista huolimatta edelleen melko yleistä Suomessa. Meillä ”työikäisistä miehistä tupakoi päivittäin 27 % ja naisista 20 %. 1980-luvulta lähtien miesten tupakointi on vähentynyt ja naisten pysynyt ennallaan. Viime vuosina etenkin nuorten naisten tupakointi on kääntynyt nousuun. Vähiten koulutetut ja heikoimmassa sosiaalisessa asemassa olevat tupakoivat runsaimmin. Suomalaisten nuorten tupakointi alkaa ja säännöllistyy aikaisemmin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.” (11)

Sikarit ovat olleet vuosisatoja makean elämän symboli. Sanomalehdissä julkaistiin 1800-luvulla karikatyyrejä, joissa suuri sikari roikkui möhömahaisen ja köyhille naureskelleen rikkaan miehen suupielessä. Juniin asennetut tupakkavaunut ja eliitille varatut sikarisalongit vahvistivat käsitystä siitä, että intiaanien keksimää ja espanjalaisten kehittämää sikaria polttivat vain harvat ja valitut. Sikari mielletään ylellisyystuotteeksi. Monilta jää huomaamatta, että sikarit ovat melko edullisia. Täysi sikarilaatikko voi tuntua kalliilta, mutta sen sisällöstä riittää vastaavasti iloa pitkäksi aikaa.

Psykoanalyysin keksijä Freud näki kaikkialla likaisia motiiveja. Sikaria voisi pitää fallossymbolia, mutta sen kohdalla Freud teki poikkeuksen: hänestä sikari on joskus pelkkä sikari. Polttamisessa on kyse yksinkertaisesta nautinnosta, jota ei tule monimutkaistaa. Sikareiden puolustajat ja niitä vastaan hyökkäävät ovat molemmat oikeassa. Käsin valmistettu sikari on nautinto. Huonosti käärityt ja täytetyt sikarit ovat harvassa. Niitä maistellaan kuin viinejä. Makuaisti kehittyy iän myötä. Samalla on totta, että sikarit aiheuttavat sydänvikoja, syöpää ja muita ikää lyhentäviä tauteja. Polttajat maksavat nautinnostaan kovan hinnan, mutta toisaalta sikarit mahdollistavat täydellisen keskittymisen käsillä olevaan hetkeen.

Sikareiden historia on Euroopassa melko lyhyt, vain muutaman sadan vuoden mittainen. Ne liittyvät löytöretkiin, siirtomaiden ottamiseen, teolliseen vallankumoukseen ja muihin keskeisiin käänteisiin. Niitä ei pidä kuitenkaan luulla menneisyyden hairahdukseksi. Sikarin kapinalliseksi tehnyt Castro lopetti polttamisen vuonna 1985. Kuubassa oli käynnistynyt polttamisen vastainen kampanja ja Castro halusi näyttää esimerkkiä. Hän toivoi myös saavansa elää pidempään. Castro on tätä kirjoitettaessa edelleen hengissä, mutta on joutunut siirtymään sivuun julkisuudesta. On selvää, että sikareihin mieltyneet elävät lyhyemmän elämän, mutta ainakin he nauttivat jokaisesta hetkestä.

Esa Mäkijärvi

—

Viitteet

(1) ”Suomeen maailman tiukin tupakkalaki”. Yle 30.9.2010.
(2) Sikari: kirja nautiskelijalle, s. 6
(3) Kansainvälinen sikariopas: sikarin valinnan ja polttamisen taito, s. 31–32
(4) Kansainvälinen sikariopas: sikarin valinnan ja polttamisen taito, s. 33–34
(5) Sikari aamusta yöhön, s. 177
(6) Sikari aamusta yöhön, s. 178
(7) Sikari aamusta yöhön, s. 59
(8) Sikari: kirja nautiskelijalle, s. 78
(9) Therapia Fennica, s. 1615
(10) Therapia Fennica, s. 1615
(11) Therapia Fennica, s. 1616

Lähteet

Kirjallisuus:

Alho, Olli ja Ehrnrooth, Jari: Sikari aamusta yöhön (WSOY 1998)
Bati, Anwer: Sikari: kirja nautiskelijalle (Könemann 1998, Linda Raivio suom.)
Deschdot, Eric ja Morane, Philippe: Sikari (Gummerus 1998, Marja-Liisa Tirkkonen suom.)
Mäyränpää, Mikko (toim.): Therapia Fennica (Kandidaattikustannus Oy 2007)
Resnick, Jane: Kansainvälinen sikariopas: sikarin valinnan ja polttamisen taito (Könemann 2006, Leena Lehtinen suom.)

Muut:

”The Brief History of the Cigar”. Time 2.1.2009.
”Suomeen maailman tiukin tupakkalaki”. Yle 30.9.2010.
”Cigars face extinction in Britain by 2026”. Financial Times 30.12.2013.
”Tupakointi on paljon luultua vaarallisempaa”. Helsingin Sanomat 17.1.2014.