The Afghan Whigsistä
Täysin kaupallistuneessa musiikkimaailmassa käy usein niin, että jokin poikkeuksellisen hyvä artisti tai yhtye ei pääse suuren yleisön kiinnostuksen kohteeksi. Näin kävi Greg Dullin johtamalle The Afghan Whigsille. Tämä 1980-luvulla perustettu yhtye toimii edelleen, mutta se on tähän mennessä nauttinut vain pienehkön yleisön kiinnostuksesta. Näin on siitä huolimatta, että The Afghan Whigs on julkaissut muutamia 1990-luvun merkittävimmistä albumeista, kuten Gentlemanin (1993) ja 1965:n (1998).
Kaikkien makuun The Afghan Whigs ei ole. Se soittaa soulista vaikutteita ottanutta poprockia, jota jotkut kriitikot ovat pitäneet teennäisenä ja imelänä. Heidän käsityksensä on kuitenkin virheellinen. Dulli ei ole kummoinen sanoittaja, mutta hänen kaunis ja intohimoinen äänensä saa huonostikin sanoitetut laulut kuulostamaan keskinkertaista paremmilta. Muuhunkaan johtopäätökseen ei voi tulla Gentleman-levyn kappaleesta Be Sweet, joka myötähäpeää aiheuttavasta alustaan “Ladies, let me tell you about myself / I got a dick for a brain / And my brain is gonna sell my ass to you” huolimatta osoittautuu varsin kelvolliseksi kappaleeksi.
Dullin laulussa, Rick McCollumin kitaroinnissa, John Curleyn bassonsoitossa ja Steve Earlen rummutuksessa on eroottista latausta. Parhaista albumeista sekä Gentleman ja 1965 kertovat huonosti sujuvista ihmissuhteista. Niiden sanoitukset ovat pullollaan väkivaltaista ja seksuaalista kuvastoa, jonka soul-vaikutteinen kehämainen musiikki nostaa uudelle tasolle: “Every night I spent in that bed with you facing the wall / If I could have only once heard you scream / To feel you were alive / Instead of watching you abandoning yourself”.
Dulli tunnetaan vauhdikkaista elämäntavoistaan. Tupakka, viina, huumeet ja naiset ovat jo pitkään olleet lähtemätön osa laulajan elämää. Hänen henkilökohtaisia ongelmiaan puidaan välillisesti The Afghan Whigsin lauluissa, mutta kappaleet eivät tästä huolimatta ole pelkästään itsetuhoisia, vaan myös vitaalisia, täynnä elämää. Niitä kuunnellessaan pääsee tupakan, viinan, huumeiden ja naisten täyttämään mielenkiintoiseen maailmaan, josta pääsee kaikeksi onneksi palaamaan tavalliseen elämään. Tasaisen laadukkaisiin The Afghan Whigsin levyihin tutustuessaan ymmärtää epäoikeudenmukaisuuden siinä ettei yhtye koskaan noussut maailmanlaajuiseen suosioon.