Anders Rydell: Kirjavarkaat – Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana

—

Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2017.

—

Varastetut sanat

Anders Rydell:

Kirjavarkaat – Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana

Gummerus 2016, s. 474

suomentanut Pekka Marjamäki

Toiseen maailmansotaan tuntuu löytyvän loputtomasti uusia näkökulmia. Ruotsalainen Anders Rydell (s. 1982), joka on tehnyt aiemmin kirjan natsien taidevarkauksista, lähestyy sotaa tällä kertaa kirjavarkauksien kautta. Lähestymistapa on mukavan raikas, sillä aikaa on analysoitu hyvin paljon.

Natseista ja kirjoista tulee ensimmäisenä mieleen roviot, joissa liekkeihin heitettiin hallinnolle haitallisiksi katsottuja kirjoja. Rydell huomauttaa kuitenkin, että kansallissosialistit eivät halunneet vain tuhota teoksia, vaan olivat myös kiinnostuneita niiden sisältämän tiedon ottamisesta käyttöönsä. Historia haluttiin kirjoittaa uudelleen.

Kirjavarkaiden alussa lainataan 1800-luvulla elänyttä runoilija Heinrich Heineä, jonka mukaan kirjojen hävittämisestä on helppo siirtyä ihmisten polttamiseen. Näin tapahtuikin natsien hallitsemassa Saksassa. Heidän toimintaansa kuului myös pahimpien ideologisten vihollistensa, kuten juutalaisten ja kommunistien, arkistojen ja kirjastojen järjestelmällinen ryöstäminen. Tavoitteena ”oli riistää ihmisiltä sanat ja kertomukset – takavarikoida ne lopullisesti.” (s. 12)

Uuden luominen ja vanhan tuhoaminen

Saksalaiset kirjaroviot juontavat juurensa protestantti Martti Lutheriin, joka poltti pahoiksi mieltämiään katolisia tekstejä 1500-luvulla. Uskonpuhdistuksen aloittaja Lutheria pidettiin myöhemmin natsien toimesta historiallisen saksalaisen uhmahengen ilmentymänä.

Natsit valjastivat Lutherin ja monet muut tuhoisan politiikkansa puhemiehiksi. Symboliikka oli kansallissosialisteille tärkeää. Propagandaministeri Joseph Goebbels oli ”hyvin perillä rovioiden sekä historiallisesti että poliittisesti tärkeästä symbolisesta merkityksestä uudestisyntyneen Saksan kiihkeänä kasteseremoniana.” (s. 30)

Kirjavarkaat sisältää paljon kiinnostavaa tietoa. Sen tekijän vahvuus on etenkin todellisten tapahtumien tarinallistamisessa. Hieman huonommin toimivat kuvaukset kirjoittajan omista matkoista ympäri Eurooppaa kadonneiden tai tuhoutuneiden kirjojen perässä. Historia tuntuu Anders Rydellin kertomana nykyhetkeä kiinnostavammalta.

Kirjavarkaiden tekijä on avoimen maailman puolella ja kansallismielisyyttä vastaan. Osansa hänen leppymättömästä kritiikistään saa muun muassa natseja vihannut kirjailija Thomas Mann, jonka nuoruuden aikaista ajattelua Rydell ei hyväksy. Rydellin mukaan Mannin ja muiden ”palavasieluinen kansallismielisyytensä, feodaalisten ihanteiden puolustamisensa ja sodan romantisoimisensa korkeammaksi henkiseksi taisteluksi myötävaikutti kuitenkin siihen, että kansallissosialismin radikaali maailmankuva sai osakseen kaipaamaansa oikeutusta.” (s. 80)

Rydellin vapaamielisyys on yksi Kirjavarkaita voimakkaasti määrittelevä tekijä. Hän osoittaa onnistuneesti, että kaikki natsit eivät olleet barbaareja, vaan häikäilemättömän älykkäitä opportunisteja, jotka olivat mielettömän kiinnostuneita tiedosta. Uuden luominen ja vanhan tuhoaminen kulkivat heillä rinta rinnan.

Erityisen pahasti kärsivät juutalaiset, jotka propaganda nosti saksalaisten suurimmaksi viholliseksi. Rydell kommentoi vähitellen kierroksia ottanutta vainoa: ”Natsien järjestelmällisissä puhdistusoperaatioissa oli jotakin tavattoman pahantahtoista. He pyrkivät pyyhkimään pois kaikki jäljet juutalaisväestön olemassaolosta koko Euroopassa.” (s. 209)

Katkeraan loppuun asti

Akselivaltioiden toisen maailmansodan aikaiset hirmuteot on hyvin dokumentoitu. Heidän tekemänsä kirjavarkaudet tunnetaan kuitenkin huonosti. Tästä kielii sekin, että sodan aikana varastettujen teosten luettelointi ja palauttaminen alkuperäisille omistajilleen on vielä pahasti kesken. Saksan kirjastoista löytyy yhä valtavasti kirjoja, jotka haalittiin epäilyttävillä tavoilla.

Kirjavarkaat on tästä syystä tärkeä. Se täyttää taidevarkauksiin keskittyneeseen historiankirjoitukseen jäänyttä aukkoa. Sotaa käytiin monella rintamalla: ”Kyse ei kuitenkaan ollut sodasta, jossa vihollinen pyrittiin tuhoamaan pelkästään fyysisesti, vaan kamppailua käytiin myös muistoista ja historiasta. Ja siinä Alfred Rosenbergin eri projektit näyttelivät pääroolia.” (s. 343)

Alfred Rosenberg oli natsien pääideologi, jonka merkitystä on historioitsijoiden painotuksista riippuen joko korostettu tai vähätelty. Varmaa on, että Rosenbergilla oli saksalaisten vihollisten kirjoitetun kulttuurin tuhoamisessa ja varastamisessa tärkeä osa. Rosenberg ei koskaan katunut tekojaan, vaan kannatti natsismia aina hirttämiseensä asti.

On kiinnostavaa, että vaikka natsit tiesivät todennäköisesti häviävänsä aloittamansa sodan, he jatkoivat valitsemallaan tuhoisalla tiellä loppuun saakka. Heidän totaalisessa mallissaan ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kirjojen vieminen jatkui sekin pitkään. Kirjavarkaat valottaa toista maailmansotaa uudesta näkökulmasta. Se on jo tästä syystä lukemisen arvoinen.

Esa Mäkijärvi