Kirja-arvostelu: Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus (Gaudeamus, 2007)

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 1 / 2008.

—

Etujoukoissa

Sakari Katajamäki ja Harri Veivo (toim.): Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus, tietokirja, Gaudeamus 2007

Ranskalaisella avantgarde-sanalla tarkoitettiin alun perin pientä eliittisotilaiden joukkoa, etuvartiota, joka tutki maastoa ennen perässä seuraavaa varsinaista armeijaa. Taiteessa avantgarde merkitsee kumouksellista pyrkimystä uudistamiseen ja uusien alueiden rohkeaa tutkimista. Se on ristiriitaiselle 1900-luvulle ja vaikealle 2000-luvulle tyypillinen kulttuuri-ilmiö, joka hyökkää kulloinkin vallitsevaa hyvää makua vastaan. Avantgardeen kuuluu olennaisesti se, että oman ajan koetaan poikkeavan merkittävästi edeltävistä ajoista. Erilaisuuden esittäminen on kokeilevan uuden taiteen tärkein tehtävä.

Sakari Katajamäen ja Harri Veivon toimittama Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys avantgarden historiasta ja nykyisyydestä. Teos sisältää valikoiman useiden eri tekijöiden kirjoittamia artikkeleita, jotka käsittelevät kokeellista taidetta suuntausten, termien, ilmiöiden, historian ja maantieteen näkökulmasta. Kirja on kaivattu edelläkävijä. Leijonanosa kansien väliin kootusta materiaalista on ollut kirjoitettuna jo pitkään, mutta sirpaleisena, kulttuurilehdissä ja muissa yhteyksissä julkaistuina teksteinä. Teokseen kootut artikkelit ovatkin tiivistelmiä jo käsitellyistä aiheista.

Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus toimii parhaiten, jos sitä lukee hipaisuna valtavaan aiheeseen, ei kaikenkattavana analyysinä. Lähes jokainen teoksen kirjoittajista on akateemikko tai muuten vain aihepiiriä paljon tutkinut intellektuelli. Tämä näkyy tekstin puisevuutena ja kiinnostavienkin aiheiden alistamista puuduttavaan teoreettiseen analysointiin. Esimerkkejä tai lukuohjeita ei juurikaan ole. Tämä voi lukijasta riippuen olla hyvä tai huono asia. Oppikirjanäkökulmasta kirja toimii hyvin, mielikuvituksen tasolla huonosti.

Artikkelikokoelma alkaa katsauksella avantgarden teoriaan ja manifesteihin. Seuraavaksi päästään tutustumaan kokeellisen kirjallisuuden suuntauksiin, kuten italialaiseen futurismiin, venäläiseen avantgardeen, dadaan, surrealismiin, uuteen ranskalaiseen romaaniin ja suomalaiseen kirjalliseen vastarintaan. Viimeisessä osassa käsitellään avantgardea muissa taiteissa, kuten teatterissa ja elokuvassa. Kyse on siis hyvin laajasta alueesta, jota olisi voitu käsitellä enemmänkin. Valtava tietomäärä on ahdettu muutaman kymmenen sivun mittaisiin artikkeleihin, joita on pakostakin jouduttu karsimaan. Monet nimet vilahtavatkin kirjan sivuilla vain syntymä- ja kuolinvuosiin rajoittuvina mainintoina.

Kiinnostavimpia artikkeleita ovat Harri Veivon näkemykset ranskalaisista Oulipo- ja Tel Quel –liikkeistä sekä Leevi Lehdon kirjoitus amerikkalaislähtöisestä language-runoudesta. Myös Vesa Haapalan poikkileikkaus suomalaisesta kirjallisesta vastarinnasta 1960-luvulta nykypäivään on perusteltu lisä valikoimaan. Tavallinen lukija kokee kuitenkin puistatusta esimerkiksi Irmeli Hautamäen ja Päivi Mehtosen avantgarden ja manifestien teoriaa käsittelevien, termipaljoudesta kärsivien artikkelien äärellä. On kummallista, että näinkin teoriapainotteisessa teoksessa ei ole asiasanahakemistoa. Viiteluettelokin on työnnetty kirjan loppuun, vaikka se toimisi paljon paremmin helpommin luettavina alaviitteinä.

Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus on puutteistaan huolimatta käypä hakuteos aiheesta kiinnostuneille. Se ei sisällä mitään uutta, ja useimmat artikkeleiden kirjoittajista ovatkin käsitelleet samoja aiheita aiemmassa tuotannossaan, mutta hyvä henkilöhakemisto ja liitteet tarjoavat hyvän lähtökohdan tarkemmalle tutkimukselle. Avantgarde on valtavan monitahoinen ja ristiriitainen alue, josta voisi kirjoittaa runsaimmin esimerkein ja intohimoisemmin. Nykyisessä muodossaan kirja taantuu paikoin sen saman tylsän sovinnaisuuden tasolle, jota vastaan avantgarde-liikkeet manifesteissaan ja tuotannossaan ovat hyökänneet.