A.W. Yrjänän runoista

Mechanema

Erästä asiaa olen miettinyt ennenkin, ja kirjoittanut siitä (1 – 2). Se liittyy A.W. Yrjänän runoihin. Yrjänä on kieltämättä älykäs ja paljon lukenut mies. Hänen taiteellinen tuotantonsa on kuitenkin hyvin epätasaista. Hänen CMX-yhtyeellään on esimerkiksi enemmän taiteellisia ansioita kuin hänen runoillaan.

Tämä harmittaa, sillä Yrjänällä on selvästi sanottavaa. Ja vieläpä tärkeää sanottavaa. Se kuitenkin jää tyhjänpuhumisen ja muun hapatuksen alle. Yrjänän runoista puuttuu, enimmäkseen, selkeys. Laulut ovat selkeämpiä.

Yrjänän neljä tähän mennessä ilmestynyttä runokirjaa, Arcana, Rota, Somnia ja Mechanema, eivät ole kummoisia. Kaksi viimeisintä ovat askelia parempaan suuntaan, mutta vain askelia.

Mechanema on täynnä kaipausta. Yrjänä kirjoittaa: ”näky olisi jotain / esisokraattinen välähdys totuudesta / kasvoista, jotka sinulla oli ennen maailmaa / vuorenvarmasti kuin mannerlaattojen liikkeet, / selkeästi kuin kaikki mistä ei voi tehdä kuvaa”. Totuus vaikea pukea sanoiksi tai kuviksi. Väitetään, että se on mahdotonta. Mutta eniten Mechanemassa häiritsee se, että totuus on sen sivuilla läsnä; valitettavasti kuitenkin vain katkelmissa.

Sitten mennään tähän: ”Sitten saa lukea jostakin olevansa keskinkertainen runoilija / keskinkertainen runoilija ei ole runoilija ollenkaan / runoilijoita on vain huonoja”. Yrjänän ristiriitaisuus taitaa olla juuri se asia, jonka takia hänen musiikkinsa ja kirjansa myyvät. Se puhuttelee ihmisiä, heissä asuvaa luovuutta. Mutta ei se tee Yrjänän runoista hyviä.