A.W. Yrjänästä (2) ja sarkasmista runoudessa

A.W. Yrjänä

A.W. Yrjänä (s. 1967) tunnetaan tietenkin paremmin CMX-yhtyeen puuhamiehenä, mutta runokirjojakin hän on kynäillyt. Rock-kuuluisuudessa on se hyvä puolensa, että runotkin myyvät. Yrjänän kirjat ovat myyneet roppakaupalla.

Se on hassua. Yrjänän kolme ensimmäistä kirjaa, Arcana (1997), Rota (2000) ja Somnia (2003), ovat nimittäin hyvin sisäänpäinkääntyneitä. Ne sisältävät muun muassa filosofisia ja uskonnollisia teemoja. Ja sarkasmia. Yrjänällä on hyvin erikoislaatuinen huumorintaju, joka välittyy hänen tuotannostaan. Avainsana on ristiriitaisuus. Yrjänän lauluissa ja runoissa älylliset huomautukset yhdistyvät alatyylisiin sutkautuksiin.

Paras esimerkki tästä on hänen toistaiseksi viimeisin runokirjansa, Mechanema (2006). Yrjänä on vanhemmiten muuttunut rennommaksi. Voisi sanoa, että hän on kypsemmällä iällä löytänyt itsensä. Nuorenahan Yrjänä oli erittäin vakava mies. Nyttemmin hän on päästänyt luonteensa hirtehisen puolen valloilleen. Mechanemassa Yrjänä käsittelee filosofia teemoja, mutta heittelee väliin “hulluuden reimarin” kaltaisia käsitteitä.

Sarkasmi on (suomalaisessa) nykyrunoudessa harvinaista. Runous kun tuppaa olemaan sekä lukijoiden että kirjoittajien silmissä vakavaa puuhaa. Ja onhan se. Hyvin toteutetulle sarkasmille on toki silti sijansa. Yrjänästä ei aina tiedä, onko hän tosissaan vai ei. Siinä on hänen heikkoutensa ja vahvuutensa. Mechaneman ja aiempien kirjojen revittelyä tuskin olisi julkaistu ja myyty, jos kyseessä ei olisi A.W. Yrjänä.

Persoonallisuus on siis tässä tapauksessa tärkeää. Useimmat runoilijathan työntävät itsensä taka-alalle ja antavat tuotantonsa puhua puolestaan. Yrjänällä asia on päinvastoin. Hän on esiintyjä, siis rock-muusikko, ja tämä välittyy runouteenkin. Toisaalta hänessä on vielä jäljellä aiempaa sulkeutuneisuutta. Tuloksena on hyvin ristiriitaista, sarkastista runoutta. Se on poikkeuksellista ja tervetullutta.