Brasilian jalkapallosta (jalkapallo ja politiikka 2/4)
Jalkapallo tuli Brasiliaan Englannista vuonna 1894. Sitä vähäteltiin väkivaltaisena lajina, mutta siitä tuli muutamassa vuosikymmenessä Brasilian kansallislaji ja tärkeä osa maan identiteettiä. Brasilia on viisinkertainen jalkapallon maailmanmestari. Se on voittanut enemmän MM-kultia kuin mikään muu maa. Sieltä tulee liukuhihnalta loistavia pelaajia, kuten Pelé, monien mielestä kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Brasilia tunnetaan näyttävästä ja mielikuvituksellisesta pelitavastaan. Maa hallitsi 1900-luvulla viheriöitä pelaamalla nopeaa ja yleisöön menevää jalkapalloa. Pelaajien liikehdintä sai vaikutteita taistelulajeista ja tansseista. Vartaloharhautukset saivat vastustajien päät pyörälle. Ei ole sattumaa, että Brasilian peliä kutsuttiin futebol arteksi (taidejalkapalloksi).
Maracanã, vajaan 80 000 katsojan stadion Rio de Janeirossa, rakennettiin Brasiliassa järjestettyyn jalkapallon maailmanmestaruusturnaukseen vuonna 1950. Areena korjattiin toisiin maassa pidettyihin MM-karkeloihin kesällä 2014. Brasilia pelasi koko vuoden 1950 turnauksen erinomaista jalkapalloa ja sen odotettiin vievän voiton Maracanãlle turvallisuusmääräysten vastaisesti ahtautuneiden noin 200 000 katsojan edessä. Brasilia meni yleisön riemuksi 1-0-johtoon, mutta Uruguay sisuuntui ja nousi sensaatiomaiseen 2-1-voittoon. Juhlat peruttiin. Historia toisti itseään vuonna 2014, kun kotikisojaan pelannut Brasilia hävisi välierässä Saksalle nöyryyttävästi 7-1. Molemmissa brasilialaisittain huonosti päättyneissä peleissä voittoa juhlittiin ennalta.
Jalkapallo ammattimaistui alkaen 1950-luvulta. Sitä ennen se oli amatööriurheilua, josta monet nauttivat, sen jälkeen ammattimaista toimintaa, jossa raha oli tärkeintä. Jalkapallon kaupallistumisen alusta lähtien on väitelty siitä, onko peli enää kaunista. Jonathan Wilson nostaa Pelien peli: Jalkapallon taktiikan historiassa esimerkiksi Brasilian maajoukkueen henkeäsalpaavan MM-turnausvoiton Meksikossa vuonna 1970. Turnaus oli ensimmäinen suuri jalkapallotapahtuma, joka lähetettiin maailmalle suorana väritelevisiossa. Brasilian näytöstä alusta loppuun ollut turnaus oli asiantuntijoiden mielestä viimeinen kerta, jolloin yksilöllinen ilottelu vei voiton kurinalaisesta joukkuepelistä. Wilson kirjoittaa: ”Brasilian peli oli sananmukaisesti futebol artea: siinä arvostettiin tapahtumia, jotka eivät ratkaisseet tulosta, vaan pelin jaksoja, jotka irtautuivat varsinaisesta asiayhteydestään, siitä, että ne olivat vain jalkapallo-ottelun jaksoja ja nousivat ottelutapahtumien yläpuolelle. Siitä huolimatta on sanottava, että jos Brasilia ei olisi voittanut turnausta, se saatettaisiin muistaa vähemmän ihailevaan sävyyn joukkueena, jolle hienostelu oli vain haitaksi.” (s. 244)
Koska maajoukkueet nostattavat kansallismielistä huumaa, epäilyttävät hallinnot käyttävät mielellään tähtipelaajaa tai -pelaajia perustellakseen olemassaolonsa sekä järjestelmänsä hyvyyden. Näin kävi Brasiliassa eräälle kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, Pelélle. Hallituksen pidättäessä oppositioaktivisteja 1970-luvulla se teetti suuren julisteen, jossa Pelé pukkasi palloa kohti maalia. Julisteen täydensi teksti: ”Ninguém mais segura este país” (”kukaan ei voi enää pysäyttää tätä maata”). Kyse ei ollut vitsistä, sillä Brasiliassa hautaustoimistoissa kaupataan seurajoukkueiden logoilla koristeltuja arkkuja, öljynporauslautoilla on pienet jalkapallokentät ja jalkapalloseuran kannattaminen saattaa johtaa paikkaan parlamentissa. Pelén kautta välitetty viesti ei kaikunut kuuroille korville.
WorldSoccerissa todetaan, että vaikka Humberto Castelo Branco ja hänen diktatuurinsa tulivat Brasiliaan vuonna 1964, jalkapallo ja politiikka yhdistyivät maassa toisiinsa kunnolla vasta Emilio Médicin vuonna 1969 alkaneen diktaattoriuden aikana. Médici käytti runsaasti rahaa varmistaakseen, että hänen hallintonsa totalitaristiset tavat lakaistiin maton alle joga boniton (kauniin pelin, kuten Brasilian maajoukkueen peliä myös nimitettiin) myötä. Pidätykset, kidnappaukset, murhat ja kidutukset olivat tavallisia. Médici rakennutti 13 uutta jalkapallostadionia ympäri maata ja kävi Flamengon, Rio de Janeiron erään suurimman seuran, peleissä.
Brasilia voitti jalkapallon MM-kultaa Meksikossa vuonna 1970. Sen kokoonpano, johon kuuluivat muun muassa Pelé ja Socrates, oli yksi historian parhaista. Médici rummutti joukkueen hyvyyttä ja yhdisti sen julkisissa kampanjoissa hallitukseensa. Hän puhui mestaruuden varmistuttua: ”Tunnen perustavanlaatuista onnea nähdessäni kansalaistemme ilon tätä korkeinta isänmaallisuuden muotoa kohtaan. Yhdistän tämän hyvän urheiluhengen ja veljeyden voiton uskoon, joka on kasvanut taistelussamme kansallisesta kehityksestä. Yhdistän [maajoukkueemme] menestyksen älyyn ja rohkeuteen, sitkeyteemme ja luottamukseemme kykyjämme, fyysistä valmistautumista ja moraalista olemustamme kohtaan. Voitimme ennen kaikkea siksi, koska pelaajamme osaavat pelata yhdessä.”
Médici julisti mestaruuden kunniaksi yleisen vapaapäivän ja tapasi maajoukkueen. Hän antoi pelaajille voittobonukset ja poseerasi heidän kanssaan valokuvissa. Peléstä painettiin propagandajuliste ja kullasta puristettiin kaikki irti, kun valtio otti käyttöön Meksikon turnaukseen tehdyn Brasilian maajoukkueen virallisen kappaleen, jossa korostettiin eteenpäin menemisen tärkeyttä. Brasilia kaupungistui samaan aikaan nopeasti. Maan talous kasvoi, mikä antoi Médicille ja hänen kätyreilleen syyn rummuttaa rintojaan. He väittivät kovan sotilaallisen kurin olevan avain kehitykseen ja onneen.
Kuten Argentiinassa ja muualla, Brasilian pelaajat kielsivät olevansa osa poliittista koneistoa, ja väittivät ajattelevansa pelkästään peliä. Tämä pitää varmasti paikkansa. Ammattiurheilijat eivät useinkaan ajattele politiikkaa tai ideologioita, vaan lähinnä hyvää suoritusta ja voittoa. Tämä ei kuitenkaan vähennä heidän vastuutaan. Pelé ja muut paistattelivat suosiossa ja ottivat mielellään vastaan hallituksen heille tarjoaman julkisuuden ja rahat. He vaikenivat ja suostuivat liittymään maansa poliittiseen peliin, vaikka ihmisoikeudet olivat Brasiliassa heidän aikanaan retuperällä.