The Cantosista
Kirjan varhaisen painoksen kansi
Ezra Poundin elämäntyö, The Cantos, on merkittävä runoelma. Siihen kuuluu runoja ja kokoelmia usean vuosikymmenen ajalta. On väitetty, että The Cantos on modernismiksi kutsutun runotyylin merkittävin saavutus. On myös väitetty, että The Cantosin arvon vesittää kirjoittajan tietyissä kohdissa esittämät antisemitistiset ja fasistiset kannat.
Jälkimmäiseen vastaan: pötyä. Allen Ginsberg, Poundin ystävä, on eräässä haastattelussa kiteyttänyt The Cantosin arvon. Kyseessä oli Ginsbergin mukaan ensimmäinen runokokoelma, johon tekijä merkitsi elämänsä kaikki kokemukset ja etsinnät. On siis väistämätöntä, että rehellinen kirja sisältää virheitä. Näiksi virheiksi voidaan hyvin lukea Poundin fasistiset jaarittelut, joita hän itsekin myöhemmin katui.
Se hairahduksista. The Cantos oli jo lähtökohtaisesti suuruudenhullu projekti. Tekijä visioi kirjoittavansa oman versionsa maailmanhistoriasta. Ei ihme, että lukija tarvitsee tuekseen lähtöaineistoa. Sivuilla vilisee kiinalaisia kirjanmerkkejä, historiasta tuttuja tai historian unohtamia hahmoja, tapahtumia, lainauksia ja viittauksia. Pelkästään The Cantosin kirjoittaminen ei ollut elämäntyö; myös sen lukeminen on.
Jo Wikipedian artikkelia selailemalla selviää, että The Cantos on jotakin erityistä. Kirja ylpeilee vaikeudellaan, mutta vaikeus ei tee sille hallaa. Hankaluus ei ole huonoa kirjoittamista, vaan tyylillinen valinta. Pound oli erinomainen kirjoittaja. Ginsbergin mukaan hän oli viimeinen amerikkalainen, joka todella ymmärsi Eurooppaa. Ei ihme: olihan Pound todistamassa viime vuosisadan suurimpia mullistuksia, kuten Ensimmäistä ja Toista maailmansotaa.
Kaikkien merkittävien töiden kohdalla syntyy porua. The Cantosin tapauksessa sen aiheutti kaksi asiaa: kirjan vaikeus ja joidenkin runojen fasismi. Näiden asioiden taakse katsoja tapaa kuitenkin merkittävän runoteoksen, jonka veroisia ei montaa ole. Suomennosta tuskin on luvassa, vaikka Tuomas Anhava huhujen mukaan sitä aikoinaan yrittikin.
Muuta:
– The Cantos pääkaupunkiseudun kirjastoissa
– Juhani Tikkanen kirjoittaa Poundista ja The Cantosista
Hieno kirjoitus. Selkeä. Tuo lisää näkemystä Poundiin. Arvostan.
Lisäys tuohon Anhavaan; hän olisi sen toki kääntänyt mutta tulivat siihen tulokseen että ei kannata; lukijoita (=ymmärtäjiä ei ole.)
Se kuinka pitkälle hänellä sitä sitten oli en tiedä.
Lähde: Pertti Nieminen. Tuomas ei minulle koskaan muistaakseni tuosta koko Cantoksesta erityisemmin kehua retostellut, paitsi ostatti minullakin aikoinaan yhden Faberin välipainoksista.
Nyt kun toinen maailmansota on valettu pronssisiin sotilaihin ja muutama muu tuoreempi ja raisumpi sotatanner on tullut tilalle erilaisine valheineen ei Poundin jutut tosiaan taida enää ketään jaksavan kiinnostaakaan.
Maineikkainta on Elizabethin sairaala ja Pound siellä, yksi sun toinen sanoo käyneensä siellä pyhiinvaelluksella. Amerikan puolen runoilijoista siis.
Jos kerran Ulysses suomennetaan jo toiseen kertaan ja Finnegans Wakeakin kuulemma niin eipä tuo Cantoskaan niin paha investointi nykypainotekniikalla olisi?
Kuka osaisi senverran italiaa.
Poundin Kiinahan on jo tutkittu ja lähteensä huteruuden takia vihreäksi havaittu? Mutta tekeekö se Cantoksesta silti raakin. Ei minun mielestäni.
Mietin kyllä että Cantos on kuten Finnegans Wake kahleissa omaan kieleensä.
En ole Cantoksen selitysteoksia hankkinut, pitäisiköhän?
Kiitos.
Poundia tulisi kääntää, tai ainakin tutkia. Tai edes Eigneria.