CMX:n HC-ep:stä (2008) ja A.W. Yrjänästä

CMX:llä on oma erityinen paikkansa suomalaisessa musiikkihistoriassa. Koskaan aiemminhan ei mytologiasta, mystiikasta ja runoudesta ammentava yhtye ollut tässä rationaalisessa maassa noussut vastaavaan suosioon. Onhan yhtyeen musiikkikin tarttuvaa, mutta A.W. Yrjänän (s. 1967) sanoituksissa on sitä kuuluisaa jotakin. Epämääräiset, helppoa tulkintaa kaihtavat sanoitukset ovat levy levyltä vedonneet kasvaviin taiteilijantynkiin ja miksei myös varttuneempiinkin kulttuuri-ihmisiin.

Harva muistaa, että rokkipainotteisen CMX:n juuret ovat hardcoressa, tuttavallisemmin hc:ssä. Yhtyeen ensimmäiset, sangen kamalat levytykset ammentavat juuri tästä vauhdikkaasta, vihaisesta musiikkitraditiosta. Sittemmin bändi on vähitellen liikkunut kohti valtavirtaa. Kokeellisemmat jutut on lykätty b-puolille, vaikka yhtyeen verkkosivuilla faneja haukutaankin entiseen malliin. Yhtyeen nykysuunnan kiteytymä on Kaikki hedelmät -kokoelmalevy. Siihen on laitettu CMX:n eniten radiosoittoa saaneet, siis kaikkein kuuntelijaystävällisimmät, kappaleet.

Mutta tokihan jotakin oli tehtävä. Kokoelmalevyn kylkiäiseksi äänitettiin ja sittemmin jaettiin HC-ep-nimellä tunnettua neljän kappaleen kokonaisuutta. Siinä yhtye palaa juurilleen. Tai ainakin melkein. Siinä missä Yrjänä oli villeinä nuoruusvoisinaan tosissaan rääkyessään hardcorea naama punaisena, tällä kertaa hän virnistelee samalla. Koskaan ennen CMX ei ole julkaissut mitään näin läpikotaisin sarkastista. Kirosanoja ja naiiveja heittoja on riittämiin. Musiikki ei sinänsä ole humoristista, mutta Yrjänän sanoitukset ovat. Olen satavarma, että joku on ottanut levyn sanoituksista nokkiinsa. Hyvä tietysti niin.

Toisaalta voidaan miettiä julkaisun arvoa. Onhan se hauska kuriositeetti, kuten CMX:n kokeellisimmat b-puoletkin, mutta aiheuttaa lähinnä haukotusta muutaman kuuntelukerran jälkeen. Yhtye revittelee. Jos ei tiedä Yrjänän ylisarkastista huumorintajua, kappaleiden idea menee todennäköisesti täysin ohi. HC-ep on siis tarkoitettu yhtyeen faneille, Kaikki hedelmät puolestaan laajemmalle kuulijakunnalle. Vitsi piilee siinä, että tuskin kukaan paitsi CMX saisi tällaista materiaalia julkaistua, vieläpä monikansallisen levy-yhtiön kautta. Tai haluaisi. Mutta Yrjänä saa ja haluaa. Se tekee hänestä outolinnun, ainakin mitä suomalaiseen kulttuuriväkeen tulee. Älykästä satiiria tarvitaan aina. HC-ep ei sellaista ole, mutta ainakin Yrjänä yrittää.