Daniel Craigin James Bondeista

Legendaarinen James Bond oli lähellä
joutua kuopatuksi Pierce Brosnanin kahden viimeisen hahmon ympärille rakennetun
elokuvan, Kun maailma ei riitä (1999) ja Kuolema saa odottaa (2002), jälkeen. Brosnanin
uudemmat Bondit eivät olleet sarjalle ominaista viihdyttävää campia, vaan
ainoastaan hirveää roskaa. Kultaisen silmän (1995) kaltaiset klassikot olivat jo unohtuneet. Järjestyksessään 20. Bond-elokuva Kuolema saa
odottaa sisälsi näkymättömän auton, laseria avaruudesta ampuvan satelliitin,
arktiselle alueelle jäästä rakennetun palatsin ja kasvojaan vaihtavan
korealaisen roiston kaltaisia käsittämättömyyksiä, jotka saivat jopa brittiläisen
salaisen agentin sekoiluihin tottuneet katsojat ymmälleen. Elokuvan aloituskohtaus,
jossa Bond huristelee ilmatyynyaluksella Koreoiden militarisoidulla vyöhykkeellä ampuen kaikkea liikkuvaa, kuuluu ikävällä tavalla elokuvahistorian koomisimpiin hetkiin.

Kritiikin kohteeksi joutunut ja talousvaikeuksien kanssa paininut tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer päätti
korvata kaikkien asianosaisten luottamuksen menettäneen ikääntyneen Brosnanin
nuoremmalla näyttelijällä. Brosnan muistutti Sean Conneryn aikoinaan korvanneen Roger
Mooren saaneen Bond-fanien hyväksynnän vasta pitkälti yli 50-vuotiaana tekemällään
elokuvalla Erittäin salainen (1981), mutta rahoittaja oli päätöksensä tehnyt. James Bondin rooliin haastateltiin satoja nimiä, kunnes melko tuntematon Daniel Craig pestattiin yleisestä vastustuksesta
huolimatta näyttelemään agenttia vuonna 2005. Haukkujat epäilivät aiemmin lähinnä pienissä
tuotannoissa esiintyneen Craigin kykyä astua suurempiin saappaisiin ja esittivät kysymyksiä hänen ikäistään vanhemmaksi näyttämään saavista uurteisista kasvoistaan.

Craig on tähän mennessä tähdittänyt kolmea Bondia. Casino Royalen (2006),
Quantum of Solacen (2008) ja Skyfallin (2012) menestys arvosteluissa ja
lippuluukuilla on hiljentänyt useimmat huutelijat, vaikka osa kyseenalaistaakin yhä naamataulultaan kärsineen näköisen Craigin soveltuvuuden
esittämään karismastaan ja naisenkaatotaidostaan tunnettua salaista
agenttia. Kolme viimeisintä Bond-elokuvaa muistuttavat melko lailla toisiaan, vaikka
niillä on eri ohjaajat. Craigin agenttifilmeissä näyttävä
toiminta onnistutaan yhdistämään vakavampiin draamallisiin elementteihin.

Bond esitetään etenkin Quantum of Solacessa ja Skyfallissa sisäisesti särkyneenä
tyyppinä, joka juo ylen määrin alkoholia kestääkseen ikääntymisensä ja tyttöystäviensä ennenaikaiset kuolemat. Hahmo ei kuitenkaan ole varsinaisesti
rappiolla, minkä huomaa hänen kykeneväisyydestään osallistua kymmenien
minuuttien mittaisiin vauhdikkaisiin takaa-ajoihin, tapella ja vietellä kauneimpia vastaan tulevia
naisia. Craig on elokuvissa itse asiassa niin hyvässä fyysisessä kunnossa, ettei hänen tarvitsisi käyttää
Casino Royalen vedestänousukohtauksesta tuttua huvittavan näköistä lihaspukua.
Suurin osa Bondiin mieltyneistä katsojista pystyy jo antamaan Craigin rujot kasvonpiirteet
anteeksi, koska hänellä on alhainen rasvaprosentti ja aiempiin salaista
agenttia esittäneisiin miehiin verrattuna poikkeuksellinen kyky näytellä.

Olisi liian yksioikoista väittää Craigin tuoneen vakavuuden takaisin Bondeihin.
Sarjan tavaramerkit, kuten persoonallisuuksiltaan liioitellut pääviholliset,
sopimattomissa väleissä heitettävät vitsit ja seksistinen suhtautuminen
naisiin, ovat edelleen paikoillaan. Casino Royalen emäroisto kärsii silmän punaisena vuotamaan saavista verikyyneleistä ja Skyfallin loppuvastus on
sisuskalunsa syanidilla polttanut homoseksuaali. Elokuviin on
pyritty tuomaan M:n ja Moneypennyn kaltaisia vahvoja naisia, mutta tämä ei estä
Bondia käyttämästä edelleen hyväkseen jokaista tapaamaansa mallin mitat täyttävää
kaunotarta. Sankari kykenee edelleen vitsailemaan ollessaan kuoleman kielissä ja selviämään pinteestä mitä epäloogisimmilla tavoilla. Liiasta vakavuudesta Bondeja ei voi syyttää.