Edward Hopperista (2)
mutta myös vesiväritöitä ja taidegrafiikkaa tehnyt Edward Hopper etsi pitkään tyyliään.
Hän löysi oman tiensä kokeiltuaan useita eri tapoja maalata ja työskenneltyään
välttämättömyyden pakosta pitkään mainosalalla. Hopper tunnetaan hillityistä ja
tarkasti valaistuista maisemakuvistaan, jotka esittävät amerikkalaisia kaupunkeja ja maaseutua. Kuvat koostuvat yksinkertaisista elementeistä. Niiden vähäiset
hahmot ja muut yksityiskohdat peilaavat taiteilijan henkilökohtaista pyrkimystä
hiljaiseen elämään.
Massachusettsin rannikolla Cape Codissa viihtynyt Hopper oli erakkoluonne, joka
ei viihtynyt julkisuudessa. Vuonna 1882 syntynyt Hopper koki todellisen
taiteellisen läpimurron vasta 1920-luvulla. Hän oli tosin myös sitä ennen saanut
palkintoja ja myynyt maalauksiaan. Läpimurtovuosikymmenen alussa syntyi eräs hänen pidetyimmistä varhaisista maalauksistaan, vesiväreillä tehty The Mansard Roof.
Arkkitehtuurista kiinnostunut Hopper maalasi myöhemmin paljon rakennuksia ja
niiden sisätiloja. Hän kertoi olevansa kiinnostunut perinteisen
yhdysvaltalaisen rakennustekniikan ”hirvittävän rumasta kauneudesta”.
Vuoden 1925 House by the Railroad on malliesimerkki Hopperin kypsästä ja muuttumattomana pitkään säilyneestä tyylistä.
Maalaus kuvaa yksinäistä ja hylätyn näköistä viktoriaanista kartanoa, jonka
rautatie peittää osittain näkyvistä. Kriitikot tulkitsivat House by the
Railroadia ja muita Hopperin samantapaisia maalauksia mielellään symbolisesta näkökulmasta,
vaikka taiteilija itse totesi olleensa vain kiinnostunut rakennuksista. Jälkimmäisen
tulkinnan puolesta puhuu Hopperin varautunut luonne, jonka takia hän näki
asiat peruuttamattoman muutoksen kohteina.
Hopperin tunnetuin työ on vuonna 1942 valmistunut The Nigthawks. Se esittää ihmisiä, jotka asioivat koko yön auki olevassa
ruokalassa. Sisätilaa valaiseva kylmä loisteputkilamppu luo kuvassa taitavan
kontrastin ulkona vallitsevalle lohduttomalle pimeydelle. The Nighthawks tehtiin toisen maailmansodan aikaan, joten maalauksen voi halutessaan nähdä
viittauksena Yhdysvalloissa tuolloin vallinneeseen synkän odottavaan
ilmapiiriin. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin vain taitavasti sommiteltu
kuva, jossa tekijän asetelman, valon ja tilan tajut edustavat hänen tuotantonsa huippua.
Vielä 1960-luvulla Hopper teki erään merkittävän maalauksen. Sun in an Empty Room kuvaa koruttomalla tavalla tyhjää auringonvalon täyttämää huonetta. Jacob Getlar
Smith kommentoi paljon tulkintaa herättäneen maalauksen kuvaavan ”surumielisyyttä,
olemassaolon ymmärtämistä vakavaksi ja paikoin autioksi”. Runoilija Mark Strand määrittelee tahollaan Sun in an Empty Roomin ”Hopperin viimeiseksi suureksi
maalaukseksi, visioksi maailmasta ilman meitä. Se ei ole pelkästään paikka,
joka sulkee meidät ulkopuolelleen, vaan paikka josta meidät on poistettu.”
Hopper määritteli vuonna 1953 työnsä seuraavasti: ”Suuri taide on
ulkoinen ilmentymä taiteilijan sisäisestä elämästä, ja henkilökohtaisen
kokemuksen tuote.” Edelleen Hopper kommentoi, ettei pidä abstrakteista
maalauksista niiden sisäänpäinkääntyneisyyden takia. Hän oli kuitenkin samoilla
linjoilla edellisessä merkinnässä käsittelemäni Jackson Pollockin kanssa siinä,
että paras taide on lähtöisin alitajunnasta. Maalauksiaan Hopper ei kuitenkaan
suostunut määrittelemään psykologisiksi, vaikka monet näkivät niiden kuvaavan
esimerkiksi melankoliaa.
Hopperin pitkäaikainen vaimo ja manageroinnin kaltaisista käytännön asioista huolehtinut Josephine
Nivison kuvasi miehensä persoonallisuutta siten, että hänen kanssaan
keskusteleminen on kuin heittäisi kiven kaivoon ja odottaisi turhaan kuulevansa
äänen pohjalta. Hopper oli harkitseva, kuten hänen työskentelytapansa
osoittaa. Moni maalauksista oli loppuun asti mietitty muistiinpanoissa ja
harjoituskuvissa ennen tarttumista siveltimeen. Taiteilijan luonteesta kertoo lopulta olennaisen hänen tunnettu tokaisunsa: ”En ole ehkä kovin inhimillinen. Halusin
vain maalata auringonvalon talon kyljessä.”