Eeva Karhusen kirjasta Unelma

Kansi

Eeva Karhusen (s. 1986) esikoisrunokoelmalla on hieno nimi. Unelma virittää lukijan jo ennen kirjan avaamista tiettyyn tunnelmaan. Tämä tunnelma on unelmointia, merkityksen etsimistä kuvitellusta ja kuvitellun tekemisestä todelliseksi. Kansikin on hieno. Siinä on samaa unenomaisuutta kuin sisällössä. Kannen kuva onkin tilataideteos, jonka nimi on osuva: “Unelma on toisella puolella”.

Unelman toispuolisuus antaa vihjeen Karhusen kokoelman tulkitsemiseen. Sen mukaan unelma on aina jotakin tavoittamatonta, jotakin muualla olevaa. Se ei siis koskaan ole läsnä, käsin kosketeltavissa.

Kokoelma sisältää lyyriseen tunnelmaan virittyneitä proosarunoja. Niissä on tarinallisuutta, näytelmänomaisuutta. Karhunen onkin opiskellut teatteria. Niinpä runoissakin on tiettyä lavastuksellisuutta: “On mahdollista nähdä maailma rakenteiden mukaan tai hullaantua. Onnelliseksi tekee merkityksen antaminen kuvalle, keskustelulle tai hengähdykselle.” Elämä nähdään monissa runoissa staattisena lavasteena, jonka läpi pitää murtautua toiselle puolelle. Runot ovat siis liikettä kohti merkitystä, kohti unelmaa.

Unelma on täynnä roolirunoja, joissa seikkailee nuori nainen. Hahmo on juureton ja etsii paikkaansa maailmassa. Hänen toimissaan näkyy toive pysyvyydestä, halusta asettua johonkin: “Vihmoo, lumihiutaleet kuvioivat maan. Nainen pinoaa kirjat seinänvierustaan. Hän on tullut jäädäkseen.”

Niinpä esteettisesti hienosta kokonaisuudesta kutoutuu juonellisesti eheä kokonaisuus. Proosarunot ovat vielä sen verran rosoisia, että Karhuselta voi odottaa jatkossa enemmän. Silti tai juuri siksi Unelma on lupaava esikoinen.

Muuta:

– Kirja kustantamon sivuilla
– Eeva Karhusen blogi