Elokuvasta Che: Guerrilla (2008)

Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Siinä missä Steven Soderberghin ohjaaman Che Guevara -elokuvan ensimmäinen osa kertoi menestyksekkäästä vallankumouksesta, toinen osa, Guerrilla, käsittelee epäonnistumista. Siinä Ernesto “Che” Guevara (1928-1967) nähdään Boliviassa. Alussa Guevara jättää mukavan valtionviran Kuubassa ja siirtyy Etelä-Amerikan viidakkoihin toista vallankaappausta tekemään. Hän käyttää salanimeä, mutta jo alusta asti kaikki tietävät, minkä miehen kanssa ovat tekemisissä.

Jokin on toisin. Kuubassa kaikki tähtimerkit olivat kohdillaan ja pieni joukko vallankumouksellisia voitti väkilukuisesti paljon vahvemman armeijan, kansalaisten sympatiat ja kaappasi vallan. Boliviassa kaikki menee poskelleen. Taistelutoverit jättävät, pettävät tai kuolevat, maanviljelijät eivät jaksa innostua valtataistelusta ja Yhdysvaltain tukema Bolivian sotilasjuntta jyrää joka rintamalla. Guevara nähdään muukalaisena. Hänet ymmärretään väärin. Vain harvat näkevät hänessä vapauttajan, Kuuban vallankumouksen sankarin.

Guerrilla on pitkä elokuva, yli kahden tunnin mittainen, vaikka siinä ei tapahdu paljon. Enimmäkseen se kuvaa pienen taistelujoukon käytännön ongelmia, kuten muonitus- ja tarvikejärjestelyjä. Jostain on jatkuvasti puutetta. Guevaran parta kasvaa, mutta tavoitteet eivät täyty. Ongelmat kasautuvat. Näin käy sekä Guevaralle että elokuvalle, sillä tapahtumattomuudesta on monesti vaikea kertoa mitään kiinnostavaa. Onneksi pääosaa esittävän Benicio Del Toron karisma kestää. Hänen takiaan elokuvan katsoo loppuun.

Guerrilla ei ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä El Argentino. Teemoiltaan synkempi kakkososa ei missään vaiheessa lähde lentoon, vaikka ei olekaan huono elokuva. Soderberg ei kaunistele Guevara-myyttiä tai hänen surullista kohtaloaan. Ohjaaja näyttää kaikkien tunteman vallankumoustaistelijan omana itsenään: hyvää tarkoittaneena miehenä, jonka keinot eivät enää Boliviassa riittäneet. Siksi tämäkin elokuva on syytä katsoa.