Elokuvasta Sauna (ja kotimaisesta elokuvasta)

Muutama päivä sitten ensi-iltaan tullut kotimainen kauhuelokuva Sauna herättää minussa kummastusta. Tämän voi tulkita sekä kehuksi että haukuksi. Kehuna siinä mielessä, että joku vielä jaksaa tehdä kauhua. Tämä vaikea genrehän on jo pitkään ollut melkoisessa alennustilassa, eikä viime vuosina tapahtunut, halpaan pelotteluun turvautuvan japanilaiskauhun esiinmarssi ole ainakaan auttanut asiaa. Tai on siinä mielessä, että Saunan kaltaiset elokuvat ovat saaneet rahoitusta.

Komedia ja kauhu ovat kaksi vaikeinta elokuvagenreä, ja kaiken kukkuraksi jälkimmäisestä tulee helposti tahatonta ensimmäistä. Sauna ei ole onneksi huumoria, vaan on vakavasti otettava elokuva. Tämän vuoteen 1595 sijoittuvan elokuvan on ohjannut Jadesoturin aiemmin tehnyt A.J. Annila. Aloitushetkellä Venäjä ja Ruotsi ovat juuri solmineet rauhansopimuksen, ja pienehkö miesjoukko on lähetetty Suomeen vetämään valtakuntien välistä uutta rajaa. Ryhmässä on mukana on sekä suomalaisia että venäläisiä. Sota on ollut pitkä ja verinen. Jokaisella mukanaolijalla on taakkanaan rutkasti syntejä. Juuri syntejä ollaan elokuvassa antamassa anteeksi.

Aivan kuten Jadesoturissa, visuaalisuus on Annilan hallussa. Sauna näyttää paikoin todella komealta, huonoimmillaankin vain keskinkertaiselta. Se on kuvaukseltaan, puvustukseltaan ja erikoistehoisteiltaan hienoa jälkeä. Musiikkikin on sopivan ylvästä. Valitettavasti käsikirjoitus on kehno. Tarina on päällisin puolin käypä, mutta se etenee töksähdellen. Katsojasta tuntuu kuin rajaa piirtävä joukkio kompuroisi eteenpäin ilman päätä ja häntää. Sivujuonia yritetään kehitellä, mutta mitään ei viedä loppuun asti.

Pääosaan jää siis visuaalisuus. Metsä, suo kylä ja saunaksi kutsuttu valkoinen kivirakennus toimivat taustoina, vaikka juoni ontuukin. Näyttelijäkaarti on epätasainen, ja oikeastaan vain pääroolia näyttelevän Ville Virtasen karisma pitää paketin koossa. Virtanen on todella vaikuttava, mutta esimerkiksi venäläiskapteenia näyttelevä Viktor Klimenko ei vain osaa näytellä. Muut, kokeneetkin, putoavat välimaastoon. Yksi kotimaisen elokuvan ongelmista on osaavien näyttelijöiden puute, ja se näkyy myös Saunassa. Joka rooliin ei yksinkertaisesti ole tarjolla hyvää näyttelijää.

Nostan tekijöille hattua yrityksestä nostaa suomikauhu takaisin kartalle, nyt kun esimerkiksi Lordi-elokuva painaa genreä lokaan. Saunan tarina ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä. Syntien anteeksiantaminen on hyvä teema, mutta sitä soisi käsittelevän hienovaraisemmin. Saunarakennustakin korostetaan mielestäni liian vähän. Se häilyy taustalla, vaikka sen pitäisi olla keskiössä. Näin käy oikeastaan kaikelle muullekin, eikä elokuva pysty keskittymään oikein mihinkään. Olisi mielenkiintoista nähdä, mihin ohjaaja Annila pystyisi kunnon käsikirjoituksella. Näyttävyyden hän taitaa.

Kotimainen elokuva on joka tapauksessa saanut Sauna-elokuvan tuottaneen uuden Bronson Clubin myötä uuden mielenkiintoisen vaikuttajan. Se voi saada aikaan hyvää jälkeä, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen. Niin ei ole vielä käynyt.