Elokuvasta Talven valoa

Ingrid Thulin ja Gunnar Björstrand

Kävin tänään Ingmar Bergmanin haudalla. Se sijaitsee Fårön saarella, Gotlannissa, jossa tämä ruotsalainen ohjaajamestari vietti suurimman osan elämästään. Bergmanin ja hänen vaimonsa Ingridin yhteinen hautakivi on yksinkertainen ja koruton. Niin on myös Fårön kivinen, metsäinen ja peltoinen saari, jota yritetään tosin kovasti muuttaa turistirysäksi. Ja koruttomia ovat myös Bergmanin elokuvat.

Katsoin uudestaan elokuvan Talven valoa (Nattvardsgästerna, 1962). Se, kuten moni muukin Bergmanin elokuvista, on kuvattu juuri Fårössä. Tämä uskonnollisuutta, uskomista ja elämää eri näkökulmista pohtiva kokopitkä on helmi tekijänsä laadukkaassa tuotannossa. Sen pääosassa on vaimonsa kuolemalle menettänyt pastori Ericsson (Gunnar Björnstrand). Pastori on menettänyt paitsi vaimonsa, niin myös kykynsä uskoa ja rakastaa. Häntä piirittää opettajatar (Ingrid Thulin), joka ei kuitenkaan saa rakkaudelleen vastakaikua. Elämä sujuu kehnosti, eikä kenelläkään mene hyvin.

Tiedetään, että Bergman oli kriittinen uskontoa kohtaan. Hän tuli uskonnollisesta perheestä, jonka hyvää tarkoittava uskonnollisuus sotkeutui ahdistukseen, häilyvyyteen, synnintuntoon ja muihin negatiivisiin tunteisiin. Talven valoa on kuitenkin siinä mielessä toiveikas elokuva, että se uskaltaa pohtia uskonnolle sopivaa vaihtoehtoa. Tämä vaihtoehto on rakkaus. Pastorin kirkon urkuri nimittäin paljastaa, että Ericssonin vaimon eläessä pastori saarnasi rakkaudesta ja kirkko oli pullollaan väkeä. Väki kaikkosi, kun saarnat alkoivat käsittelemään syntiä ja kadotusta. Samassa hengessä puhuu myös opettajatar, joka kertoo ei-uskonnollisen perheensä olleensa täynnä huolenpitoa ja rakkautta.

Bergman ehdottaakin, että pelastus löytyy rakkaudesta. Rakkautta on montaa lajia, mutta oikein ymmärrettynä se johtaa hyvään. Talven valoa maalaa synkän kuvan uskonnollisuudesta, mutta valaa toisaalta uskoa tämänpuoliseen elämään. Uskonto luo jännitteitä, joista rakkaus meidät vapauttaa. Eikä tässä ajatuksessa ole mitään korutonta tai lohdutonta.