Elokuvasta Waltz with Bashir (2008)

Waltz with Bashir on yksi viime vuoden omaperäisimpiä ja parhaimpia elokuvia. Se käsittelee alati paperilla olevaa vaikea aihetta, palestiinalaisten ja israelilaisten välistä kärhämää, mutta tekee sen uudella, loistavalla tavalla. Kyseessä on nimittäin animoitu dokumenttielokuva. Israelilainen ohjaaja Ari Folman osallistui nuorena miehenä elokuvan kuvaamiin tapahtumiin, eli Israelin Palestiinan miehitykseen vuonna 1982. Erityisesti Waltz with Bashir keskittyy selvittelemään tiettyä dokumentoitua joukkomurhaa, johon Folman välillisesti osallistui, mutta jonka hänen mielensä pyrki kieltämään. Kyseessä on siis myös elokuva muistista.

Näennäisesti Waltz with Bashir etenee kuin konventionaalinen dokumentti. Elokuvassa nähdään haastatteluja. Haastateltavat muistelevat tapahtumia, jotka puolestaan on näytelty. Vaikka piirroselokuvamainen tyyli antaisi olettaa päinvastaista, Waltz with Bashir on mitä vakavin elokuva. Se ottaa kantaa vakavaan aiheeseen. Kyse on syyllisyydestä, syyllisyydentunnosta, vastuusta, sodasta, muistista, viattomuuden menettämisestä. Animaatio on paras tapa kuvata hallusinaatioita, unia, jopa todellisuutta. Haastattelijana toimiva Folman pystyy, kiitos animaation, visualisoimaan mielessään toisten kertomukset, olivat ne sitten miten sekopäisiä tahansa, ja näyttämään ajatuksensa katsojalle.

Lopulta päädytään massamurhaan, sen kuvaukseen, sen selvittelyyn. Päätellään, että kaikki, katsojat ja osallistujat, ovat syyllisiä. Jopa me elokuvakatsojat olemme välillisesti vastuussa, sillä kukaan ei tehnyt mitään pysäyttääkseen käynnissä ollutta tapahtumasarjaa. Syyllisyys ei unohdu, sillä se kestää sukupolvia, ehkä ikuisesti.

Elokuvan huhuttiin voittavan Cannesin elokuvafestivaalien pääpalkinnon, mutta ikävä kyllä pysti meni sivu suun. Pienempiä palkintoja on silti sadellut, eikä syyttä. Waltz with Bashir on eräs viime vuosien vaikuttavimmista elokuvista. Se on mestarillinen osoitus elokuvan voimasta vaikuttaa taiteen keinoin.