Fargosta

Joel ja Ethan Coenin käsikirjoittama, ohjaama ja
tuottama Fargo (1996) oli suuri
menestys. Pikimusta komedia voitti Oscarit parhaasta naispääosasta (Frances
McDormand) ja parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuva sijoittuu
lumiseen minnesotalaiseen pikkukaupunkiin, jossa toistaitoiset rikolliset
syyllistyvät veritekoihin. Niitä selvittävä ja raskaana oleva poliisi
(McDormand) joutuu pyöritykseen tutkiessaan asiaa. Fargo on eräs Coenin
veljesten parhaista elokuvista.

Fargo palaa vuonna 2014 yllättävän
onnistuneena televisiosarjana. Foxin tuottama ja kymmenen jakson mittainen
sarja seuraa uskollisesti filmin tyyliä. Molempien väitetään perustuvan
tositapahtumiin, vaikka kummatkin ovat mielikuvituksen tuotetta.  Jälkimmäinen alkaa, kun palkkamurhaaja
Lorne Malvo (loistava Billy Bob Thornton) joutuu onnettomuuteen ajaessaan
Bemidjin kaupungin lävitse. Hän tapaa sairaalassa elämässään epäonnistuneen
vakuutusmyyjä Lester Nygaardin (Martin Freeman) ja tarjoutuu murhaamaan häntä kiusaavan
miehen. Tapahtumat karkaavat nopeasti käsistä.

Fargo-sarja on onnistunut etenkin
käsikirjoituksen ja näyttelijävalintojen osalta. Sen liioittelevaan tyyliin
kestää hetken tottua, mutta muutaman jakson jälkeen tarinasta nauttii kunnolla.
Näyttelijäkaarti on toimiva sekoitus tähtiä, kohtalaisesti tunnettuja ja
tuntemattomia nimiä. Pääosassa ovat tuoreessa Sherlock Holmes -sarjassa vakuuttanut Freeman ja poliisi Molly
Solverson (Allison Tolman). Molemmat tekevät hyvää työtä, mutta Thornton on
roistona mahtava. Hän on parhaimmillaan esittessään kummallisen sympaattisia
hahmoja, kuten Karl Childersia Sling
Bladessa (1996) ja Hank Grotovskia Monster’s
Ballissa (2001). Myös hullu Malvo on hahmona upea.

Malvon maailmankuva on paljosta velkaa luonnontieteilijä Charles Darwinille.
Vahvimman selviytymiseen uskova murhamies pitää maailmaa viidakkona ja vertaa
ihmisiä keskenään kamppaileviin apinoihin. Hän viljelee metsästysvertauksia,
eikä pysty solmimaan merkityksellisiä ihmissuhteita. Psykopaatti Malvon
viehätysvoima perustuu hänen karismaattisuuteensa. Hän pystyy muuttumaan
odottamatta toiseksi ihmiseksi, kuten hammaslääkäriksi tai papiksi, ja
huijaamaan hyväuskoisia minnesotalaisia.

Vaikka Coenin veljekset on merkitty Fargo-sarjan
tuottajiksi, heidän roolinsa sen tekemisessä on ollut vähäinen. Se toimii
sarjan eduksi, sillä vaikka jotkut kohtaukset tuntuvat halvoilta
Coen-pastisseilta, ohjelma muodostaa enimmäkseen oman tyylinsä. The Independentissa huomautetaan, että
sarja noudattaa kuitenkin Coenien elokuvista tuttua lähtökohtaa, jossa sivistynyt
ihminen kohtaa sivistämättömän ihmisen. Malvon ilmaantuminen uneliaaseen
pikkukaupunkiin johtaa verisiin käänteisiin.

Kummassakin Fargossa yhdistyy huumori
ja kauhu. Nyhverömäisen Nygaardin muuttuminen roistoksi tapahtuu samaan tapaan
kuin toisessa tärkeässä sarjassa, Breaking
Badissa. Niissä on myös yksi sama näyttelijä, moraalitonta lakimiestä
vanhemmassa ja itsetunto-ongelmista kärsivää poliisia uudemmassa ohjelmassa
näyttelevä Bob Odenkirk. Vaikka Fargossa
puhutaan ärsyttävällä keskiläntisellä aksentilla, se ei häiritse liikaa. Huomio
keskittyy hyviin jaksoihin, jotka kehittyvät etenkin kauden puolivälin
paikkeilla pelkästä viihdyttämisestä lähelle taidetta.

Coenin veljesten näkemys lumisesta Bemidjistä on synnyttänyt muutamia
kiinnostavia tulkintoja. Hiljattaisissa Puzzle
Agent -peleissä FBI:ssa työskentelevä Nelson Tethers ratkaisee tapauksia
kovasti Fargoa muistuttavassa
ympäristössä ja tapaa elokuvasta muistuttavia erikoisia hahmoja. The Coen Brothers’ Fargo -kirja sisältää
puolestaan filmiä käsitteleviä esseitä. Näkökulmat vaihtelevat elokuvatutkimuksesta
kulttuurihistoriaan.

Vuoden 2014 Emmy-gaalassa Fargo ja Game of Thrones kahmivat eniten
ehdokkuuksia. Siinä missä jälkimmäinen kertoo pitkän tarinallisen kaaren,
ensimmäisen juoni on kerrottu kymmenessä jaksossa. Paineet Fargo-sarjan jatkamiselle ovat menestyksen myötä suuret.
Toivottavasti sitä ei kuitenkaan jatketa. Ensimmäinen kausi asettaa riman niin
korkealle, että sen ylittäminen tulee olemaan vaikeaa. ”Televisio on tällä
hetkellä paljon elokuvaa kiinnostavampi,” David Lynch kommentoi hiljattain The Indenpendentissa, ja ohjaajan
mielipiteeseen on helppo yhtyä. Televisio näyttää nousevan tärkeimmäksi
luovaksi mediaksi 2010-luvulla.