FC Barcelona -kirjasta

Simon Kuperin loppuvuodesta 2021 suomeksi ilmestynyt tietokirja FC Barcelona teki vaikutuksen. Odotukset eivät olleet teoksen tylsän nimen (siis suomennoksen, sillä esimerkiksi englanniksi otsikko kuuluu Barça: The Rise and Fall of the Club That Built Modern Football) ja geneerisen kannen perusteella varsinaisesti katossa, mutta kuten Demokraatin arvostelussani totesin, ”sisältö on täyttä asiaa.” Lehteen päätynyttä pitkää kirjoitustani lyhennettiin toimituksessa vähän, joten analysoin FC Barcelonaa ja sen kohdeseuraa lisää tässä merkinnässä. Suosittelen lukemaan ensin tuon arvosteluni, jos et ole sitä vielä tehnyt, ja palaamaan sitten tämän uudemman tekstini pariin.

Espanjaa dominoivat kaksi suurta, FC Barcelona ja Real Madrid, ovat voittaneet La Ligan yhteensä 60 kertaa. Ne ovat yleisjoukkueita, jotka keskittyvät jalkapalloon, mutta toimivat myös esimerkiksi koripallon parissa. Yhteiskuntaan ne osallistuvat etenkin hyväntekeväisyysjärjestöittensä kautta. Ne tarvitsevat toisiaan, sillä kuten aina, kilpailu pakottaa kehittymään. Mutta toisin kuin me ulkomaalaiset ehkä kuvittelemme, FC Barcelonan ja Real Madridin välit eivät ole näin 2020-luvulla erityisen riitaisat, paitsi tietyissä poliittisissa kysymyksissä. Ainakin niiden pomot ovat olleet melko hyvää pataa keskenään.

FC Barcelona on pysynyt Espanjan ehkä kuumimmassa poliittisessa kiistassa (kysymyksessä Katalonian, jonka pääkaupunki Barcelona on, mahdollisesta itsenäistymisestä) melko puolueettomana. Samaan aikaan se ei ole kuitenkaan koskaan varsinaisesti kieltäytynyt maineestaan itsenäistymishankkeen kapinallisena sympatisoijana. Se pyrkii miellyttämään sekä Katalonian tilanteesta vähät välittäviä turistifanejaan että paikallisia kannattajiaan, tuovathan molemmat seuralle rahaa.

Kataloniassa asuu noin 7,5 miljoonaa ihmistä. Heillä on oma kulttuurinsa ja kaksi virallista kieltä, espanja ja katalaani. Kuper kiinnittää kirjassaan huomiota siihen, että siinä missä Katalonian työväestö käyttää pääasiassa espanjaa, niin sen johtava luokka kauppiaat suosii katalaania. Kuvio liittyy FC Barcelonaan siten, että sen perustivat ja sitä pyörittävät rikkaat kauppiaat. He pitävät ”perinteisesti itseään kosmopoliittisempana, modernimpana ja eurooppalaisempana kuin Espanja, joka on heidän mielestään alkukantainen ja sivistymätön.” (s. 35) Osa Katalonian työläisistä osoittaa puolestaan ”hälyttävää taipumusta Real Madridin kannattamiseen.” (s. 39)

Kansainvälisistä kaupallisista pyrkimyksistä huolimatta nurkkakuntaisuus on aina ollut Katalonian juttu. FC Barcelonakin on pohjimmiltaan perheyritys, joten sen kasvaminen globaaliksi viihdejätiksi saattaa olla sen identiteetin kannalta kohtalokas erehdys. Jos mietimme seuran viime vuosina esiin tulleita taloudellisia ongelmia, jotka johtuivat etenkin sen holtittomasta kasvamisesta, niin voidaan aiheellisesti kysyä, että olisiko sen pitänyt pysyä pienempänä?

Ehkä minunkin Demokraatin kritiikissäni esittämä näkemys, että FC Barcelona on ”kuollut ja kuopattu”, on kuitenkin pientä liioittelua. Joukkue on supervelkainen ja konkurssin partaalla, kyllä, mutta pyöritetäänhän joitakin valtioitakin ilmeisen ikuisesti lainarahalla. Seura yrittää palata kasvun tielle ottamalla lisää lainaa ja investoimalla itsensä jatkossakin Mestarien liigaan, kansainvälisille rahakentille. Ja jos koronapandemia tästä rauhoittuu, niin kyllä ne otteluiden lipputulotkin palaavat nopeasti siedettävälle tasolle.

Varmaa on ainakin se, että FC Barcelona elää nyt sen tulevaisuuden kannalta ratkaisevia vuosia. Lionel Messistä jouduttiin luopumaan, mutta kenties populistipoliitikko Joan Laporta (seuran puheenjohtajana 2003–2010 ja 2021–) on oikea mies junailemaan joukkueen takaisin plussan puolelle. Ainakin hän osaa puhua. Kipeitä päätöksiä, kuten FC Barcelonan stadionin nimioikeuksien myyminen Spotifylle, joudutaan tekemään, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole, jos joukkue haluaa säilyttää asemansa Real Madridin kaltaisena ökyilijänä.

Onko ikuinen kasvu mahdollista? Tuskin, sillä se vaatii aina vain kyseenalaisempia toimia ja niitä seuraavaa vastustusta, kuten Real Madridkin joutui puheenjohtajansa Florentino Pérezin toimesta huomaamaan. Laporta uskoo luovan taloudenpidon pitävän FC Barcelonan huipulla niin lyhyessä kuin pitkässä juoksussa. Se onnistunee, kunhan Espanjan viranomaiset, UEFA ja FIFA vain antavat metodille hiljaisen hyväksyntänsä. Mutta mitä jos verottaja iskee seuran toimistoon? Silloin FC Barcelonan johto on taas kohta telkien takana.