Guy Ritchiestä ja Sherlock Holmesista

Tohtori Watson ja Sherlock Holmes

Pakko kai se on sanoa: Guy Ritchie on toistaitoinen ohjaaja. Puuta, heinää ja muutama vesiperä -esikoisen ja Snatchin kaltaiset mainiot rymistelyt ohjannut britti on sittemmin tehnyt neljän elokuvan verran sutta ja sekundaa.

Viimeisin naula arkkuun on Ritchien tulkinta Sherlock Holmesista (2009). Hollywoodilla on tapana pilata hienoja kirjoja, eikä etsivä-Holmes ole poikkeus tähän sääntöön.

Puitteet ovat kunnossa: on suuri budjetti, 1800-luvun lopun likaisenharmaa Lontoo, viiksekäs Jude Law ja poukkoileva Robert Downey jr. Sitten kaikki meneekin pieleen. Käsikirjoitus on myötähäpeää aiheuttavan huono. Taian ja tieteen vastakkainasettelua ja Iso-Britannian imperiumin murenemista alleviivataan naurettavuuksiin asti. Tv-elokuvako tämä oli?

Kaikki muukin menee metsään. Hahmoja kuvataan liian läheltä, eivätkä tapahtumapaikat pääse näin kunnolla oikeuksiinsa. Lontoota olisi voinut näyttää enemmänkin kuin vain muutamassa suuressa maisemakuvassa. Tohtori Watsonia esittävä Jude Law on elokuvan parasta antia, eikä vähiten tuuheiden viiksiensä takia. Periamerikkalainen Robert Downey jr. taas ei mene ollenkaan läpi brittinä, vaikka hänellä hassu aksentti onkin. Muut näyttelijät ovat perusjyriä ja keskinkertaisuuksia. Tarinan konna, lordi Blackwood, on koko elokuvan pahin pettymys.

Katsoessa tulee raavittua päätään tämän tästä. Ritchie on tehnyt vikatikin luottaessaan tietokonetehosteisiin ja muihin vieraannuttaviin efekteihin. Liha tummuu, pyssyt paukkuvat ja ruutitynnyrit räjähtelevät ohjaajan aiempien elokuvien malliin, mutta väkivallassakaan ei ole puhtia. Ritchie herkuttelee tapansa mukaan nyrkkitappeluilla, vaikka niidenkin toteutus menee slapstickin puolelle. Epäuskottavaa, rakas Watson.

Sherlock Holmes on tietysti rahasampo. Elokuva menestyi lippuluukuilla, joten jatko-osia on varmasti luvassa. Juonikin jää sopivasti kesken. Ritchiestä vaan ei ole kabbalaan hurahtamisen ja Madonna-avioliiton jälkeen ollut yhtään mihinkään. Puuta, heinää ja muutama vesiperää ja Snatchia katsoo edelleen mielellään, vaikka ne ovatkin enemmän kuin samasta puusta veistettyjä. Sen jälkeen Ritchie onkin ohjannut pelkkää roskaa.