Josh T. Pearsonista
Kävin lomalla Pariisissa. Matkasta eivät suinkaan jääneet parhaiten mieleen Mona Lisa, Riemukaari, Eiffel-torni tai muut turistinähtävyydet, vaan eurooppalaistuneen amerikkalaismuusikko Josh T. Pearsonin konsertti. Sen näin vierailtuani Tourcoingissa, pienessä kaupungissa lähellä Ranskan ja Belgian välistä rajaa. Paikalla oli vain toistakymmentä ihmistä, joka kertoo omaa kieltään kauniissa teatterissa esiintyneen muusikon suosiosta. Raporttien mukaan esimerkiksi Berliinin ja Hampurin saman kiertueen keikoilla yleisöä oli paikalla vielä vähemmän.
Josh T. Pearson on toistaiseksi melko tuntematon musiikko, joka on julkaissut tähän mennessä vain kaksi täyspitkää albumia. Ensimmäinen, tuplalevy The Texas-Jerusalem Crossroads (2001), julkaistiin Pearsonin sittemmin lopettaneen yhtyeen Lift to Experiencen toimesta. Sen jälkeen Pearson on kiertänyt maailmaa soittaen satunnaisia konsertteja, mutta tänä vuonna hän yllätti julkaisemalla ensimmäisen levynsä kymmeneen vuoteen. Last of the Country Gentlemaniä hierottiin pitkään, mutta varsinainen äänitystyö tehtiin Berliinissä kahdessa päivässä. Sinä aikana purkkiin saatiin laulu, kitara ja silloin tällöin kuultavat jousisoittimet.
Siinä missä The Texas-Jerusalem Crossroads on suoraviivaista (joskin kekseliästä) rockia, niin soololevyllään Pearson yllättää kuuntelijansa. Kyseessä on rauhallinen ja pitkiä kappaleita sisältävä teema-albumi, joka kertoo poskelleen menneestä parisuhteesta. Pearson äänitti kappaleet livenä studiossa ja kitaralla itseään säestäen. Jouset lisättiin myöhemmin, mutta niitäkin kuullaan vain muutamassa tarkoin valitussa kohdassa.
Last of the Country Gentleman on vaikea levy. Pearsonin laulu ja soitto ovat toisinaan hyvin hiljaisella, toisinaan taas hyvin kovalla. Syntyy vaikutelma, että esimerkiksi kolmetoistaminuuttisella Honeymoon’s Great! Wish You Were Her -kappaleella laulaja kärsii välillä (ihmissuhteeseen kuuluvista) kivuista ja on välillä jopa kuoleman kielissä. Tulkinta on loistavaa, eikä Pearson todellakaan säästele itseään ja kitaraansa. Sama toistuu konserteissa, jossa hän seisoo lavalla yksin kitaransa ja vahvistimensa kanssa. Syntyy intiimi ja välitön tunnelma, joka yhdistyy komean parran omaavan Pearsonin vahvaan persoonaan.
Last of the Country Gentlemanilla ei ole yhtään edukseen erottuvaa kappaletta. Niinpä siitä ei tule myyntiartikkelia, koska suuri yleisö kaihtaa edelleen radiosoittoa karttavia artisteja. Tunnetusti isänmaalliset amerikkalaisetkaan tuskin levystä pitävät, että Texasista kotoisin oleva Pearson (synnyinosavaltiosta tulee nimen keskellä oleva T) on asunut pitkiä aikoja Berliinissä ja Pariisissa. Kriitikot ovat hänen levyään ylistäneet, mutta ostajat eivät ole sitä vähemmän yllättäen löytäneet. Tämä on harmi, sillä kyseessä on kaikessa karuudessaankin eräs vuoden parhaita albumeja.