Kirja-arvostelu: Cormac McCarthy – Tie

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 4 / 2008.

Vähäeleisyys ennen kaikkea

Cormac McCarthy: Tie, romaani, WSOY 2008, Kaijamari Sivill suom.

Cormac McCarthy (s. 1933) on pitkän linjan romaanikirjailija. Hän on erityisen tunnettu Yhdysvalloissa, jossa hänelle on myönnetty merkittävä Pulitzer-palkinto. Euroopassa hän ei ole aivan niin suosittu. Suomennettuja teoksia on nyt kolme, vuonna 1995 ilmestynyt Matka toiseen maailmaan (The Crossing, 1994), Cohenin veljesten elokuvana suursuosioon noussut, vuonna 2006 käännetty Menetetty Maa (No Country for Old Men, 2005), sekä nyt julkaistu Tie (The Road, 2006).

Tie kuvaa apokalypsin jälkeistä maailmaa. Maapalloa on kohdannut määrittelemätön tuho, joka on tappanut leijonanosan ihmisistä, autioittanut kaupungit ja peittänyt kaiken tuhkalla. Kirjassa seurataan nimetöntä pääkaksikkoa, isää ja poikaa, jotka yrittävät selviytyä tässä vihamielisessä maailmassa. Sen lisäksi, että päivittäisten tarpeiden täyttäminen käy päivä päivältä vaikeammaksi; elämää hankaloittavat entisestään kannibaalijoukot sekä toiset selviytyneet, jotka ajattelevat vain omaa napaansa. McCarthyn kerronta on vähäeleistä. Se koostuu lyhyistä lauseista, joissa tapahtumia kuvataan niin vähän kuin mahdollista.

Kaikkialle levinnyt tuhka ja taivaan harmaus ovat paitsi konkreettisia asioita, niin myös metaforia. Ikävä tunnelma leviää myös nimettömiin hahmoihin sekä kirjoitustyyliin. Romaanissa ei ole kappale- tai lukujakoja, eikä siinä käytetä lainausmerkkejä. Toiminnan lisäksi myös tyyli on siis riisuttu äärimmilleen. Tässä mielessä kirja on hieman liian pitkä, melkein 250 sivua. Pienoisromaanina Tie olisi voinut olla jopa mestarillinen, tällaisenaankin se on tosin lukemisen arvoinen.

Tie käsittelee samaa soihdun välittämiseen sukupolvelta toiselle liittyvää teemaa kuin Menetetty maakin. Tien kulkeminen on tietysti myös näppärä, joskin kulunut vertauskuva elämän matkalle. Mielestäni aiempi romaani on kuitenkin parempi kirja, vaikka juuri Tie palkittiinkin Pulitzerilla. Kaijamari Sivillin käännöstyö on pääosin hyvätasoista. Tekstiä lukee mielellään, vaikka olenkin pidempien, rönsyilevämpien lauseiden ystävä. Toivottavasti McCarthya kohtaan lisääntynyt kiinnostus johtaa myös hänen aiempien teostensa kääntämiseen suomeksi.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *