Kirja-arvostelu: Dostojevski – Rikos ja rangaistus / Köyhää väkeä

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 4 / 2008.

—

Uudelleentulkittu mestari

Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus / Köyhää väkeä, romaaneja, Otava 2008, Olli Kuukasjärvi ja Martti Anhava suom.

Fjodor Dostojevskistä (1821-1881) ei pääse eroon. Hänen teoksiaan on kiitelty ja haukuttu pitkälti yli sata vuotta, eikä loppua ole näkyvissä. Toisten mielestä Dostojevski on psykologisen kuvauksen mestari, joidenkin mielestä taas nais- ja juutalaisvastainen surkimus, vain eräät näkökulmat mainitakseni. Hänen merkityksensä romaanitaiteelle on joka tapauksessa kiistaton. Klassisesta venäläisestä kirjallisuudesta nostetaan usein esiin juuri Dostojevski ja aikalainen Leo Tolstoi (1828-1910). Nämä kaksi nimeä kannattaa muistaa ja mainita.

Otava on ottanut työn alle hienon ja työlään projektin, eli Dostojevskin merkittävimpien kirjojen suomentaminen uudelleen. Tälle onkin tilausta, sillä edellisistä käännöksistä on vierähtänyt aikaa. Kielen modernisointi herättää tietysti jälleen keskustelua kääntämisen mielekkyydestä, mutta mielestäni sekä Rikos ja rangaistus -pääteoksen suomentanut Olli Kuukasjärvi että Köyhää väkeä -esikoisromaanin suomentanut Martti Anhava suoriutuvat työstään erinomaisesti.

Kirjakaksikosta Köyhää väkeä on se, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Anhavan suomennos on nimittäin laatuaan vasta toinen, vaikka alkukielinen kirja näki päivänvalon jo vuonna 1844. Dostojevskin esikoisteos on kirjeromaani. Kirjeromaani lajityyppinä oli jo ilmestyessään tyylillisesti vanhentunut. Suosittiin suuria romaaneja, kirjeromaanien kulta-aika oli 1700-luvun jälkipuoliskolla. Niinpä Dostojevski herätti jo nuorena miehenä närää. Monet eivät ymmärtäneet uutta romaania, jossa romantiikka yhdistyi Pietarin kaupungin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Köyhää väkeä on satiirinen, mutta sillä on vakava tarkoitus. Dostojevski haluaa näyttää, ettei romanttisella toiminnalla ole mahdollisuuksia raadollisessa kaupunkiyhteiskunnassa.

Kirjan keskiössä ovat kirjurina työskentelevä vanhempi herra Makar Devuškinin, sekä Varvara Dobroselovan, nuori ompelijatar. He eivät ole juurikaan kosketuksissa todellisuuteen. Molemmat elättelevät kuvitelmia rakkaudesta ja rikkaudesta, vaikka asuvatkin Pietarin laitamilla lähes vailla mahdollisuuksia parempaan. Kaksikko lähettää toisilleen kirjeitä. Dostojevskille tyypillistä on, että tapahtumat sijoittuvat kuumaan kesään. Niin luonnon kuin ihmisten kohdalla pätee, että pinnalla on rauhallista, mutta sisällä kiehuu. Asiat menevät tietenkin päin honkia. Dostojevski maalaa jo esikoisessaan kiinnostavan kuvan elämän häilyvyydestä ja ihmisten todellisista motiiveista. Kirja ei ole lähellekään niin loistava, kuin hänen myöhemmin kirjoittamat tiiliskivensä, mutta romaani on silti ohittamaton Dostojevskistä kiinnostuneille.

Rikos ja rangaistus taas on se suuri romaani, josta Dostojevski parhaiten tunnetaan. Kirja on monille tuttu, ja jos ei ole, niin on syytä lähteä kipin kapin kirjastoon. Rikos ja rangaistus ilmestyi 1864, tasan 20 vuotta esikoisromaanin jälkeen. Tällä välillä Dostojevski oli ehtinyt kirjoittaa tukun kirjoja, joiden laatu vaihteli erinomaisesta todella kehnoon. Työ kuitenkin kannatti, sillä se johti tyylillisiin täysosumiin, kuten Rikokseen ja rangaistukseen, sekä myöhempiin merkkiteoksiin, kuten Karamazovin veljeksiin.

Ensimmäinen Rikoksen ja rangaistuksen suomennos nähtiin vuonna 1889. Sittemmin käännöksiä on ilmestynyt useampia. Se onkin ymmärrettävää, sillä kirjaa on luettu intohimoisesti koko tämän ajan. Teoksesta on saatu aikaan melkoinen polemiikki, mikä on tietysti kaunokirjallisen tekstin kohdalla usein tervetullutta. Kirjan päähenkilö on nuori mies nimeltä Raskolnikov. Hän asuu ruumisarkkua muistuttavassa pienessä huoneistossa ja unelmoi tulevansa suurmieheksi. Lopulta hän keksii keinon: murhan. Kohteeksi hän valitsee koronkiskurieukon, jolle on itsekin velkaa. Eukosta ei kukaan pidä ja tappaminenhan on tunnetusti mitä kutkuttavinta puuhaa. Kirveen heiluessa hautaan menee valitettavasti viaton sivullinenkin, mutta aina roiskuu kun rapataan.

Sitten alkavat tunnontuskat. Raskolnikov tulee henkisesti ja fyysisesti sairaaksi tehtyään kammottavan tekonsa. Hän alkaa käydä vainoharhaiseksi, pelkää kiinnijäämistään, tarkkailee toisia ihmisiä ja laiminlyö elämäänsä. Opiskeluja pitäisi jatkaa, mutta siihen ei tunnu olevan syytä. Työskentelyyn hän ei kykene, makaapa vain kotona ja odottaa rangaistusta. Rikos ja rangaistus on parhaimmillaan juuri tässä vaiheessa. Toki murhiin johtava alun tapahtumasarja on sekin kiinnostava, mutta Dostojevski pääsee todella vauhtiin vasta kuvatessaan Raskolnikovin sisäisiä kärsimyksiä. Kuvaan astuu muuta väkeä. Jotkut heistä huolehtivat Raskolnikovista, toiset alkavat vähitellen liittää häntä rikokseen. Rangaistus pannaan täytäntöön itse asiassa jo kirjan tässä vaiheessa.

Dostojevski antaa itselleen ja teemoilleen varsin paradoksaalisesti toivoa, kaiken synkkyyden keskelläkin. Raskolnikovin tunnustettua ja jouduttua vankeuteen hän kokee valaistumisen ja tulee paremmaksi ihmiseksi. Kirjan keskiössä ovat yksilöt, mikä nousee esiin erityisesti Raskolnikovin kohdalla. Rikos ja rangaistus onkin mitä kiinnostavin ihmiskuvaus. Kuukasjärven vivahteikas nykysuomi tuo tälle merkittävälle romaanille ansaitusti monia uusia lukijoita.

Dostojevski-suomennoksia on luvassa lisääkin, joten niitä jää odottamaan innolla.