Kirja-arvostelu: Hirvilammi – Vulkaaniset vuodet

Arvostelu julkaistu Katsaus-lehden numerossa 1/2009.

—

Runohirven laukka

Teemu Hirvilammi: Vulkaaniset vuodet, runoja, Sammakko 2008

Teemu Hirvilammi (s. 1955) on pitkän linjan boheemi, beat-henkinen ulkopuolinen kirjailijahahmo, jollaisia ei maassamme ole koskaan liikaa. Hän on julkaissut neljätoista varsinaista runokokoelmaa sekä muutamia pienempiä runovihkosia. Viimeisin kirja Vulkaaniset vuodet sisältää kolme osastoa, joista kaksi (Volga-asiamiehen liiketoiminta ja Käpylän konditoria) on jo julkaistu aiemmin epävirallisemmassa vihkoformaatissa. Viimeinen osasto kantaa kirjan nimeä.

Vähän ilkeästi voisi sanoa, että Hirvilammi tekee vain yhdenlaista runoa. Hänen alatyyliä, huumoria ja herkempää lyriikkaa sekoittava kirjoitustyylinsä on säilynyt kutakuinkin muuttumattomana ensimmäisestä, loistavasti nimetystä Aika tallaa torakat -omakustanteesta lähtien. Vulkaanisissa vuosissakin paukkuu: ”Rakastunut mies on kuin muuri joka pannaan paskaksi.” Niinpä niin. Vaikka kustantajat ja vaimot ovat vaihtuneet, niin kirjoittaja-Hirvilammi on sama vanha tuttu.

Kuvasto on sentään hieman vaihtunut. Kirjoituksissa vilahtelee näkymiä vanhuudesta, isyydestä ja isoisäksi tulemisesta, siis perusarvoista. Lopulta päädytään muistelemaan lämmöllä edesmennyttä Arto Melleriä (1956–2005). Ei Hirvilammi sentään pehmennyt ole: ”Pidän runoja ja santapaperia samassa laatikossa.” Hän tarinoi yhä paikoista, joissa viina virtaa ja tupakka palaa, ihmiset näkevät ihmeellisiä harhanäkyjä ja elävät täysillä. Vaikka Hirvilammi ei ole kirjoittajana kummoinen, hänen elämänasenteestaan kannattaisi monen ottaa opiksi.