Kylmäverisesti-kirjasta ja Capote-elokuvasta

Truman Capoten Kylmäverisesti (1966) on vaikuttava ja jossain määrin arveluttava teos. Se on sekoitus tietokirjaa ja romaania, eli nykyään kovin suositun True Crime -genren edelläkävijä. Taiteellisesta proosastaan tunnettu Capote luki kansasilaisen maanviljelijä Herbert “Herb” Clutterin ja tämän perheen murhista sanomalehdestä ja päätti kirjoittaa tapahtumista laajemmin. Hän matkusti pieneen Holcombin kaupunkiin, missä rikos tapahtui, ja haastatteli asukkaita, poliiseja ja myös itse roistoja, jotka tapasi vankilassa heidän jäätyään kiinni.

Tuhansien sivujen muistiinpanoista syntynyttä kirjaa lukee kuin jännittävää tarinaa, vaikka sen käänteet ovat totta. Dokumenttiromaani Kylmäverisesti rytmittää Capoten journalistis-prosaistista kerrontaa haastateltujen kommentteihin. Lähdeluetteloa tai muuta hidastavaa ei ole, mikä sopii valittuun nopeaan tyyliin. Näkökulma, sävy, teksti ja rakenne ovat kaikki huipputasoa. Kylmäverisesti on Capoten pääteos. Se teki hänestä kuuluisan, eikä hän julkaissut juuri mitään sen jälkeen. Sen kirjoittaminen vaati veronsa Capoten väsyttyä, masennuttua ja alkoholisoiduttua.

Capote uudisti kirjallisuutta, mutta on perusteltua väittää, että Kylmäverisesti on joiltain osin kyseenalainen. Sen tekoprosessi oli vaikea. Capote, New Yorkista saapunut räiskyvä homoseksuaalinen kirjailija, sopi huonosti Holcombin kaltaiseen yksinkertaiseen ja sisäänpäin kääntyneeseen pitäjään. Hän oli ulkopuolinen. Tämä näkyy Kylmäverisesti-kirjassa siten, että vaikka Capote pyrkii kuvaamaan Holcombin maanviljelyyn perustuvaa elämäntapaa kauniisti, hänen vieraantuneisuutensa siitä ja jopa tietty vastenmielisyys sitä kohtaan tuntuu tekstissä. Hän ei olisi viettänyt vapaaehtoisesti aikaa yhteisössä, eikä häntä olisi myöskään siellä suvaittu.

Hankalan Kylmäverisesti-reportaasista tekee sen tapa käsitellä Clutterien murhaajia, Richard ”Dick” Hickockia ja Perry Smithiä, jotka saivat teostaan kuolemantuomion. Capote teeskenteli konniin tutustuessaan ymmärtävänsä heitä ja sai heidät avautumaan hänelle. Prosessia ja kirjailijan motiiveja avataan elokuvassa Capote (2005), jossa keskitytään nimihahmon ja Smithin, murhaajista herkemmän ja hullumman, vääristyneeseen suhteeseen. Se perustui pohjimmiltaan henkiseen hyväksikäyttöön, kun edellinen vokotteli jälkimmäisen paljastamaan Clutterin perheen viimeiset hetket saadakseen niistä mehukkaan kuvauksen teokseensa.

Hickock ja Smith olivat psykopaatteja, joiden paikka ei ollut vapaalla jalalla. Heidän lapsuutensa ja nuoruutensa olivat niin katastrofaalisia, että oli vain ajan kysymys, milloin he ajautuivat pahoihin vaikeuksiin. Hickock on Kylmäverisesti-kirjan mukaan narsistinen huijari ja pedofiili, Smith täysin epärealistisia asioita elämältä odottava uhriutuja, jolla on taipumus väkivaltaisiin purkauksiin. He murhaavat Clutterit, joita eivät tunne ennestään, ilmeisesti kostoksi aiemmista kokemuksistaan. Näennäisenä motiivina on raha, mutta kun rikolliset eivät löydä Clutterien tilalta käteistä, nämä kiduttavat heitä raa’asti.

Capoten teoksen ikä näkyy lähinnä sen lopun harhailevissa analyyseissä, joissa pyritään avaamaan Hickockin ja Smithin henkistä puolta. On selvää, että he ovat sekopäitä, mutta Capote olisi voinut tehdä muutakin kuin turvautua psykologien ja muiden tahojen sivujen mittaisiin lainauksiin. Amerikan oikeusjärjestelmä ja rikosta tutkivat taitamattomat poliisit lytätään Capoten toimesta tylysti. Hickock ja Smith olisivat ehkä kuuluneet mielisairaalaan. Heidän toistuva sulkemisensa telkien taakse ei auttanut heitä, vaan pahensi heidän katkeruuttaan ja kasvatti harhaa siitä, että maailma oli epäreilu.

Kylmäverisesti ja Capote muistuttavat toisiaan, sillä molemmat ovat sekoitus keksittyä ja totta. Capote oli prosaisti. Hän halusi viihdyttää, eikä siksi malttanut pitää pääteostaan pelkkänä dokumenttina. Hän väritti yksityiskohtia ja jopa historiaa. Clutterien kohtalo oli järkyttävä, mutta Capoten käsissä siitä tuli suuri amerikkalainen tragedia ja raamatulliset mittasuhteet saavuttanut murhenäytelmä. Mutta miksi hänet päästettiin haastattelemaan rikollisia vankilaan? Väitettä lahjuksista ei ole todistettu, mutta viranomaiset toimivat yhtä kaikki epäeettisesti salliessaan Capoten puhua vangeille.

Todellisuudessa Capoten tapaamiset Hickockin ja Smithin kanssa olivat lyhyitä, eivätkä niin pitkiä kuin vuoden 2005 filmissä. He olivat enimmäkseen kirjeenvaihdossa. Capote piilotti varsinaiset aikeensa roistoilta viimeiseen asti. Hän ei esimerkiksi kertonut heille tekeillä olleen kirjansa nimeä, koska se olisi rikkonut syntyneen luottamuksen kirjailijan ja hänen henkilöittensä välillä. Capote ei malttanut odottaa Hickockin ja Smithin pitkään lykättyä hirttämistä, koska vasta se antoi hänelle tilaisuuden viimeistellä teoksensa. Kylmäverisesti käyttäytyi näin ollen myös Capote itse.