Artikkeli: Leevi Lehto ja kokeilemisen helppous

Artikkeli julkaistiin Katsaus-kulttuurilehden numerossa 2/2007.

—

Leevi Lehto on kirjallisuuden monitoimimies. Hän on julkaissut useita runokokoelmia niin omaa kuin kääntämäänsä runoutta, kirjoittanut kokeellisen romaanin, ollut Tuli&Savu -lehden päätoimittajana, perustanut kustantamon, opettanut luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja tehnyt paljon muuta. Lehto herättää vielä 56-vuotiaanakin ristiriitoja.

Miehellä riittää kiireitä. Tänä vuonna hänelle myönnettiin Nuori Voima –palkinto työstään suomalaisen runouden edistäjänä.

Nuorena Lehto kirjoitti, osallistui nuorisoliittoihin ja otti kantaa. Voitettuaan Parnasson vuoden 1967 runokilpailun hän tuli julkisuuteen esikoiskirjallaan Muuttunut Tuuli (Otava, 1968). Kokoelmassa liikuttiin vielä perinteisissä tunnelmissa:

pehmeät varjot liukuvat edestakaisin tuulessa
maankuori kuorii kahtaalle peitettään lumi vesittyy
Näin kuulen tuulen kahisevan kohinan avoimesta ikkunasta
Ja ratkaisujen teko on vaarallista
Joku lähimmäisesi alkaa heti kärsiä.

Runoja seurasi politiikka. 70-luvulla Lehto oli mukana kommunistisessa puolueessa ja yritti estää puoluetta hajoamasta keskinäisiin riitoihinsa. 80-luvulla politiikka korvautui käännöstyöllä ja myöhemmin muilla kirjallisuuteen liittyvillä projekteilla.

Paradoksaalista kyllä punaisesta taustastaan Lehto on aina tuntunut suurta yhteenkuuluvuutta Yhdysvalloista kotoisin olevien kirjailijoiden kanssa. John Ashbery ja Charles Bernstein ovat heistä tärkeimpiä. Lehto on kääntänyt heistä molempia suomeksi.

Käännöskirjat veivät pitkään Lehdon kaiken ajan. Omien kirjojen kannalta hiljaisempaa vaihetta seurasi 1990-luvun luomispiikki. Lyhyen ajan sisällä ilmestyivät runokokoelma Ihan toinen iankaikkisuus (Otava, 1991), kokeellinen romaani Janajevin unet (Taifuuni, 1992) ja runokirja Kielletyt leikit (Otava, 1994).

Vuonna 1997 Lehto julkaisi suomeksi sonettimuotoisen kokoelman nimeltä Ääninen. Vaikka sonetin ei luulisi taipuvan hyvin äidinkielellemme, Lehto oli toista mieltä. Silloin hän kirjoitti:

Eivätkä sanat merkitystä riistä
jos eivät annakaan. Käy seistä
etäällä kohteistaan ja “soida” niistä:
edetä tietä tuulen-seppeleistä.

Ennen kuin näytteen puristavat selkäpiistä
ja varoittavan esimerkin teistä
(“tyhjinä vuotavista tynnyreistä”)
kyhäävät, neuvoni on: Niistä, kiistä!

Riimi voi olla isku taikka voita.
Vie tyhjä tähdellisyys lukuhalut,
jos yksinomaan silmäät markkinoita

voi hyllyillensä jäädä kaupankalut.
Arvalla heitä miimit, lainaa alut,
maailman taskussa on maailmoita.

Vuonna 2000 Lehto lupasi lopettaa kirjoittamisen, mutta pyörsi myöhemmin päätöksensä, tai pikemminkin tarkensi sitä. Sen jälkeen hänen pääasiallisena julkaisukanavanaan on toiminut internet. Kirjailijan verkkosivut ovat täynnä materiaalia.

Lehto edistää ja kirjoittaa kokeellista runoutta. Sitä ei aina katsota hyvällä perinteisemmän runouden ystävien keskuudessa. Hänen aloittamansa google-runogeneraattori, jossa hakukone kirjoittaa runon muutamalla annetulla sanalla, on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Lehto on ihastuttanut ja vihastuttanut myös julkaisemalla teoksen nimeltä Päivä (Kirja kerrallaan, 2004), jossa on kaikki 20. elokuuta 2003 julkaistut Suomen Tietotoimiston uutiset lajiteltuna aakkosjärjestykseen. Muutama vuotta sitten kauppoihin ilmestynyt runokirja Ampauksia ympäripyörivästä raketista (Savukeidas, 2004) on myös epäsovinnainen, kokeileva kokonaisuus.

Tämänkaltaiset tempaukset ovat Lehdolle arkipäivää, mutta kokeelliselle runoilijalle sopii mielenkiintoista kyllä myös klassisempi runous. Kivi, Runeberg ja Leino ovat kovassa kulutuksessa, luvussa ja tulkinnassa. Lehto onkin monesti kehottanut ihmisiä arvioimaan itsenäisyyttä edeltävää Suomea uudelleen runojen kautta.

Äänirunouskin on saanut Lehdon innostumaan. Hän on kokeillut äänittää omaa ääntään ja kokeillut erilaisia keinoääniä. Lehto on myös räpännyt Eino Leinon runoja, koska on kiinnostunut niiden tarjoamista rytmisistä mahdollisuuksista.

Lehto yrittää ”kyseenalaistaa korrektin kielen vallan kirjallisuudessa.” Hänen mukaansa kieltä ei tarvitse hallita täydellisesti, että sillä voisi kirjoittaa.

Kun mikään ei ole kiellettyä, saattaa joskus sattumalta tai tarkoituksella osua uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin. Tekijän ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan runo tai romaani voi syntyä myös oivalluksen, löytämisen kautta.

Eräs tällainen oivallus oli Ntamo. Lehdon tänä vuonna perustama kustantamo toimii vain internetissä ja sitä pyöritetään book on demand –periaatteella. Ntamo ei markkinoi kirjojaan mitenkään, mutta pystyy Lehdon mukaan julkaisemaan paljon ja lyhyellä varoitusajalla.

Konsepti ei ole suomessakaan uusi, mutta Lehto on ensimmäinen, joka hyödyntää sitä näin laajassa mittakaavassa. Ntamon julkaisemia teoksia ei saa kirjakaupoista. Kirjoja saattaa löytyä myöhemmin kirjastoista, mutta kauppaa käydään vain verkossa..

Rahoiksi kirjailija tai kustantaja eivät Ntamolla lyö, elleivät sitten onnistu muuttamaan kuluttajien tottumuksia. Lehto onkin liikkeellä, jälleen kerran, kokeilumielellä.

Kun virheellinenkin kieli voi olla merkityksiä täynnä ja edessä on internetin tarjoama lähes loputon mahdollisuus, Leevi Lehdolla riittää vielä tekemistä seuraaviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Tulevaisuus on kirjoja täynnä.

Esa Mäkijärvi 8-9/2007

Kirjoittaja opiskelee luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Leevi Lehdon kotisivu löytyy osoitteesta http://www.leevilehto.net.