Luis Figo -dokumentista

Netflix tuottaa vaihtelevan tasoista tavaraa, mutta suoratoistopalvelun uusi dokumentti Tapaus Figo – Jalkapallohistorian sensaatiomaisin siirto on katsomisen arvoinen. Se kiinnostaa varmasti niitä penkkiurheilijoita, jotka seuraavat Espanjan pääsarja La Ligaa ja sen suurseuroja, FC Barcelonaa ja Real Madridia.

Jalkapallo on politiikkaa, kuten kirjani Valkoinen baletti – Kirjoituksia Real Madridista (2014) lukeneet hyvin tietävät. Historian tapahtumat takaavat sen, että joukkueista Real Madrid edustaa keskusvaltaista Espanjaa ja Barcelona separatistista Kataloniaa. Rikas itsehallintoalue on ollut pitkään osa Espanjaa, mutta yrittää irtautua siitä, eikä diktaattori Francisco Francon (vallassa 1939–1975) katalaanikulttuurin vaino todellakaan vähentänyt näitä haluja. Franco oli muuten Real Madridin kannattaja ja teki parhaansa, että Katalonian itsenäistymisintoilu rajoittui Barcelonan kotistadion Camp Noulle.

Espanjan kahden suurseuran välinen köydenveto jatkuu historiallisena, urheilullisena, taloudellisena ja poliittisena, eikä keskikenttäpelaaja Luis Figo (aktiiviura 1989–2009) tehnyt viisaasti siirryttyään Barcelonasta Real Madridiin kesällä 2000. Portugalilainen Figo oli tuolloin ehkä maailman paras pelaaja. Hän oli Barcelonan kapteeni ja talismaani, joka oli johdattanut seuran kahteen Espanjan cupiin ja kahteen Espanjan mestaruuteen. Hän oli maailman huipulla, mutta ansaitsi mielestään palkankorotuksen, eikä pelkkä Barcelonan fanien rakkaus riittänyt hänelle.

Tapaus Figo on monella tapaa mielenkiintoinen. Figo oli uskomaton jalkapalloilija, mutta muiden johdateltavissa (hän myöntää dokumentissa avoimesti, ettei osannut nuorempana sanoa ei). Lisäksi hän vaikuttaa turhamaiselta, vaikka yrittääkin pitää matalaa profiilia. Hänen kohusiirrossaan Real Madridiin oli kyse sattumien sarjasta. Figo halusi jatkosopimuksen, mutta oli valmis rakastamaan Barcelonaa vain sopivasta hinnasta. Sekä Real Madridissa että Barcelonassa järjestettiin puheenjohtajavaalit kesällä 2000. Jälkimmäisen puheenjohtajaksi valittu Joan Gaspart ei pystynyt lupaamaan Figolle lisäpesetoja, kun taas edellisen uusi pomo Florentino Pérez oli valmis levittelemään rahojaan.

Figo suostui alustavasti siirtymään Real Madridiin, jos Pérez tulee puikkoihin. Tiedon vuodettua julkisuuteen Barcelonan fanit ja katalaanimedia pistivät kuitenkin pelaajan niin kovaan paineeseen, että hän alkoi soutaa ja huovata. Figo käyttäytyi tyhmästi, mutta kouluja käymättömältä, rikkaalta, komealta, taitavalta ja nuorelta huippu-urheilijalta oli ehkä turha odottaa muuta.

Lopulta portugalilainen saatiin Real Madridin valkoiseen paitaan silloisella siirtoennätyksellä, 62 miljoonalla eurolla. Hysteeriset katalaanit leimasivat Figon muun muassa rahankahmijaksi ja Juudakseksi. Jalkapalloilijan henkeä ja hänen perhettään uhattiin tuomittavalla tavalla. Mopo karkasi käsistä, kun Figoa heiteltiin ensimmäisessä Camp Noun vierasottelussaan muun muassa appelsiineilla, matkapuhelimilla ja pulloilla. Myöhemmässä El Clásicossa häntä kohti viskattiin myös sian pää, mutta tätä ei Tapaus Figo -dokumentissa valitettavasti näytetä.

Netflixin ohjelma vahvisti käsitystäni siitä, että huippujalkapallo on likaista touhua ja sen parissa toimivat käärmeitä. Sitä ei säännöstellä vielä 2020-luvullakaan tarpeeksi. Vuosituhannen alun Real Madrid ja Barcelona näyttäytyvät dokumentissa sirkuksina, jonka päätähdet elävät vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Myös jalkapalloa pelataan, mutta se jää usein sivuosaan. Korppikotkamainen juorulehdistö, kuten espanjalainen urheilulehti Marca, keräävät lukijoita sekä raportoimalla huhuista että keksimällä niitä.

Väitin Valkoisessa baletissa, että Barcelona on samanlainen sikamainen suurseura kuin Real Madrid, mutta niistä vain edellinen yrittää teeskennellä edistyksellistä. Mustavalkoinen ajattelu, kuten Barcelonan pitäminen hyvänä ja Real Madridin pahana, on nykypäivänä aika harhaista. Molemmilla espanjalaisjäteillä on hyvät ja huonot puolensa.

Figon päätyminen Real Madridiin aloitti Euroopan jalkapalloliigoissa suursiirtojen sarjan, joka ei ole loppunut. Pérez naureskeleekin Tapaus Figo -dokumentissa kaiken alkaneen Figosta. Olen Real Madrid -fanina väärä mies arvioimaan, tekikö pelaaja oikein vain väärin jättäessään Barcelonan. Hänen ratkaisunsa heijasteli joka tapauksessa myöhempien huippujalkapalloilijoiden ajatuksia. He haluavat pelata parhaissa seuroissa ja ne pystyvät maksamaan heille eniten. Yhtälö on yksinkertainen, vaikka sillä saattaa olla kova inhimillinen hinta. Figo on tätä nykyä 49-vuotias ja asuu perheineen Madridissa, mutta kuten hänen kasvoihinsa tulleista syvistä uurteista voi päätellä, hän joutui maksamaan urallaan kokemastaan myllytyksestä korkean henkisen hinnan.