Lukas Moodyssonista

Lukas Moodysson tunnetaan elokuvantekijänä, mutta hän on julkaissut myös kuusi runokokoelmaa ja yhden romaanin. Kirjailijanura on tosin tauolla tauolla, sillä hänen viimeisin kirjallinen julkaisunsa on vuoden 2003 Vad gör jag här (suom. Mitä minä teen täällä?). Elokuvista uusin on puolestaan vuoden 2009 isolla rahalla tehty ja hyvän vastaanoton saanut Mammutti.

Moodysson on ahdistunut mies. Tämän huomaa tarkastelemalla hänen elokuvatuotantoaan. Läpimurtotyö Fucking Åmål (1998) ja sitä seurannut Kimpassa (2000) olivat elämäniloisia filmejä. Niissä oli synkkiä teemoja, mutta lopulta elämän näytettiin voittavan. Sen jälkeen tapahtui huomattava muutos. Myöhemmät Lilja 4-ever (2002), dokumentti Terrorister – en film om dömda (2003) ja elokuva Reikä sydämessäni (2004) olivat ahdistuneen taiteilijan tekemiä. Lilja 4-ever käsitteli lapsikauppaa ja prostituutiota, Terrorister dokumentoi Göteborgin ilmastokokouksessa vuonna 2001 mieltään osoittaneiden nuorten kovaa elämää ja Reikä sydämessäni -elokuvassa tehtiin amatööripornoa ruotsalaisessa lähiössä.

Moodysson kommentoi tuotantonsa täyskäännöstä näin: “Julkisuus on vaarallista. Jos kuuntelet, kuinka sinua kehutaan tai mollataan, saatat ryhtyä elämään toisten odotusten mukaan. Halusin sanoa ei. Päätin tehdä elokuvia, jotka näyttävät, etten ole kiva ihminen. Halusin, ettei minusta pidetä.”

Tällä metodilla tehtyjen elokuvien jälkeen Moodysson teki runollisen Containerin (2006), sekä siloitellumman Mammutin. Aiempi ahdistus oli kuitenkin hedelmällistä. Moodyssonin tähän mennessä parhaat filmit tehtiin vuosien 2002 ja 2006 välillä. Tällöin ilmestyi myös hänen toistaiseksi viimeinen kirjansa, runoelma Mitä minä teen täällä? Tämä kirja on syyttä jäänyt vähälle huomiolle. Siinä on nimittäin puidaan samoja ajatuksia ja teemoja, jotka löytyvät myös tekijän samoihin aikoihin tekemistä elokuvista. Mitä minä teen täällä? pui Moodyssonille tärkeitä aiheita, kuten globalisaatioon liittyvä ongelmia ja pornoteollisuutta.

Moodysson yhdistää markkinatalouden ja seksuaalisen vapautumisen samalla tavalla kuin ranskalainen romaanikirjailija Michel Houellebecq. Kaikki on kaupan. Ajatuskulkua seurataan Lilja 4-everin ja Reikä sydämessäni -filmin lisäksi myös myöhemmässä Mammutissa, kun hyvinvoivat ja rikkaat länsimaalaiset käyttävät kehitysmaissa asuvia hyväkseen. Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan “tämä suhde saa yksilötasolla seksuaalisia ja rikollisia muotoja.” Moodysson täydentää: “Thaimaa on mukava paikka, mutta monissa paikoissa siellä seksiteollisuus on hyväksytty täysin. Ihmisistä tehdään esineitä.”

Runoelma Mitä minä teen täällä? kertoo ihmisistä, jotka yrittävät elää elämän ristiriitojen keskellä. Välillä kertojana toimii Moodysson itse, välillä taas asetutaan esimerkiksi pornoteollisuuden työntekijän nahkoihin. Kirjan teksti on yksinkertaista ja toteavaa: “olen niin kiltti kuin voin / en haaskaa itseäni / osoitan kiitollisuutta / pyrin nöyryyteen / taistelen itsekkyyttä vastaan / taistelen pessimismiä vastaan / mutta se ei ole helppoa”. Moodysson yrittää koko kirjan ajan tuloksetta ratkaista ristiriitaa, joka syntyy, kun kehitysmaassa asuva rikas taiteilija alkaa puhua maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Moodyssonin kirjat ja elokuvat syntyvät syyllisyydentunteesta, siitä ettei kaikilla ole mahdollisuutta vaikuttaa. Suomen Kuvalehti kirjoittaa: “Ei ole ihme, että hänen suosikkimuusikkonsa on kroonista syyllisyydentuntoa poteva britti Morrissey, joka kritisoi yliseksualisoitunutta maailmaa ja suosittelee vegetarismia.”

Moodysson väittää, että kaikki tekemämme aiheuttaa tuhoa. Ihminen ei hänen mukaansa ole luova olento, ei edes luodessaan taidetta. Ihminen tuhoaa. Mitä minä teen täällä? asettaa jo otsakkeessaan kysymyksen, johon se ei osaa vastata. Maailma nähdään käsittämättömänä sekasotkuna, jossa jätökset virtaavat putkissa samaan aikaan kun joku ottaa ranskalaiset perunat uunista ja samaan aikaan kun joku masturboi hotellihuoneessa ja samaan aikaan kun jossain päin maailmaa kuvataan pornoa. Moodysson ei kuitenkaan luovuta. Hän tekee jatkuvasti töitä. Perheestään hän puhuu ja kirjoittaa lämpimästi. Toivoa on, vaikka maailma muuttuu koko ajan synkemmäksi paikaksi. Mitä minä teen täällä? loppuu tekijälle tyypilliseen tapaan yhtä aikaa onnellisesti ja surullisesti: “minun lapseni minun lapseni minun rakas lapseni / herään hänen askeltensa ääneen / kannan hänet asunnon läpi / hän on kaunis rakastan häntä niin paljon / elämä on ihanaa / kaikki on mahdollista / en tiedä selviänkö tästä”.