Maria Manner ja Teivo Teivainen: Brasilia

—

Kritiikki julkaistu Demokraatissa keväällä 2016.

—

Ristiriitainen maa

Maria Manner ja Teivo Teivainen:

Brasilia

Siltala 2016, s. 198

Brasilia on vastakohtien maa. Kauneus ja rumuus sekoittuvat siellä erikoisella tavalla. Sen ihmiset ovat sydämellisiä, mutta sitä vaivaava korruptio estää heitä todella luottamasta kehenkään. Maan ongelmat ovat vakavia ja pysyviä. Tätä kirjoitettaessa sen presidentti Dilma Rousseff (s. 1947) on erotettu talousepäselvyyksien takia toistaiseksi virastaan ja valtiolliseen öljy-yhtiö Petrobrasiin liittyvä valtava korruptioskandaali ravistelee maata.

Brasilia ei jätä ketään kylmäksi. Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Maria Mannerin ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen tietokirja Brasilia sisältää yleisluontoisen katsauksen tähän kiehtovaan maahan. Se on esseistinen tekstikokoelma, jossa mielipiteet ryydittävät faktoja, ja joka on lyhyydestään huolimatta kattava.

Tekijöiden tausta näkyy tekstin sujuvuudessa ja tiiviydessä. Kappaleet ovat lyhyitä ja tyyli on journalistisen jämäkkä. Olennaiset asiat kerrotaan, muu on jätetty pois. Mukana on hyviä kiteytyksiä: ”Toivo ja sitä seuraava pettymys on Brasilialle erityisen tyypillistä, kirjoitti entinen presidentti Fernando Henrique Cardoso muistelmissaan.” (s. 14)

Kirjasta selviää, että Brasilia ei ole kroonisista ongelmistaan huolimatta täysin toivoton paikka. Se on yksi maailman suurimmista maista ja todellinen talousmahti. Sen hiljattaiset ongelmat juontavat juurensa pitkälti öljyn markkinahinnan laskuun ja siitä seuranneeseen kassavajeeseen.

Eroon stereotypioista

Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen tietokirjan suurin ansio on siinä, että se auttaa lukijaa pääsemään Brasiliasta mahdollisesti omaksumistaan stereotyyppisistä ajatuksista. Monet pitävät Brasiliaa eksoottisena ja eroottisena maana, jossa ihmiset rakastavat jalkapalloa ja sambaa. Mielikuvat ovat kuitenkin pelkkää pintaa, sillä todellisuus on kuvitelmia selvästi monimutkaisempi. Brasilia ei ole niin yksinkertainen paikka kuin muualla usein luullaan.

Jotkut stereotypiat pitävät silti paikkansa. Brasilia on edelleen vahvasti luokkayhteiskunta ja sen yläluokka seuraa maassa suosituista saippuaoopperoista tuttua kaavaa, jossa huumaavaa menestystä seuraa voittokulun hetkessä katkaiseva näyttävä skandaali. Usein tämä mullistus on luonteeltaan lopullinen, eikä siitä enää nousta takaisin huipulle. Onneksi uusia näyttelijöitä brasilialaiseen draamaan löytyy aina.

Aivan kuten esimerkiksi Italiassa, Brasiliassa vaikeuksia ei yritetä voittaa, vaan ne pyritään kiertämään. Brasilia on kompromissien maa, mikä näkyy esimerkiksi sen ulkopolitiikan rauhallisuutena, mutta myös taipumuksena korruptiolle, hyvä veli -verkostoille ja välistä vetämiselle, kuten Manner ja Teivo kirjassaan kertovat.

Brasilia sisältää paljon tietoa. Hyviä ovat muun muassa kuvaukset helluntailais-karismaattisen kristillisyyden noususta Brasiliassa ja Transamazônica-tiehankkeesta Amazonian sademetsän läpi. Tekijät käsittelevät myös Amazonian sademetsän hakkaamista ja Brasiliassa vellovaa rasismia. Viimeinen juontaa juurensa vaikean historian lisäksi maan mutkikkaaseen etniseen rakenteeseen, jota Manner ja Teivo avaavat.

Intiaanit ja mustat ovat Brasilian erityisen kaltoin kohdeltuja ryhmiä. Kirja varoittaa kuitenkin niputtamasta heitä. Maassa elää esimerkiksi yli 240 intiaanikansaa, joiden joukosta löytyy koko joukko eroavaisuuksia: ”Vuoden 2010 väestölaskennan mukaan Brasiliassa asuu noin 900 000 alkuperäiskansojen jäsentä. Yleisissä mielikuvissa intiaanit elävät metsässä, mutta yli 300 000 heistä asuu nykyään kaupungeissa.” (s. 109)

Brasiliassa asuu kaikkiaan yli 200 miljoonaa ihmistä. Kyseessä on valtava maa, joka on pinta-alaltaan selvästi Euroopan unionia suurempi. Sen ymmärtäminen on jo sen koon takia hyödyllistä myös meille suomalaisille. Brasiliasta on kirjoitettu suomeksi ikävän vähän, ehkä siksi koska sen mielletään virheellisesti olevan banaanivaltio. Onneksi Brasilia on tullut täyttämään aukkoa.

Kohti parempaa

Brasiliasta ei ole olemassa yhtä totuutta, kuten Maria Manner ja Teivo Teivainen rehellisesti myöntävät. Varmaa on vain se, että maa on nyt tienhaarassa. Sen asukkaat ovat kyllästyneet rakenteelliseen korruptioon ja muihin ongelmiin. He ovat osoittaneet mieltä maan johtajia vastaan. Levottomuuksia tullaan näkemään lisää, jos taloudelliset asiat eivät ratkea.

Brasilian kirjoittajat valavat tilanteen vakavuudesta huolimatta toivoa brasilialaisten kykyyn ratkaista ongelmansa. Maa on noussut monesti kuilun partaalta. Yksi osoitus tilanteen valoisasta puolesta on se, että vaikka öljy-yhtiö Petrobrasin skandaaliin liittyi koko joukko päättäjiä, monet heistä joutuivat vastuuseen teoistaan. Tilanne Brasiliassa on hitaasti muuttumassa: ”Korruptio ei loppuisi Petrobrasin skandaalin myötä, mutta näytti ilmeiseltä, että ainakin siihen sekaantumisen riskit olivat lisääntyneet.” (s. 169)

Brasilian lukeminen on suositeltavaa etenkin kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita Etelä-Amerikan kehityksestä. Moni asia jää kirjassa käsittelemättä, mutta teos toimii puutteistaan huolimatta hyvänä johdatuksena aiheeseen. Sen tekijöiden kiinnostus ja rakkaus Brasiliaa kohtaan välittyvät siitä.

Esa Mäkijärvi