Neil Youngin Ditch-trilogiasta
Neil Youngilla oli 1970-luvun puolivälissä
vaikeaa. Hän oli vastikään noussyt myyntilistojen kärkeen kolmella kauniita
pop-lauluja sisältäneellä albumillaan, jotka olivat Everybody Knows This Is
Nowhere (1969), After the Gold Rush (1972) ja Harvest (1972),
ja saavuttanut myös kriitikoiden jakamattoman suosion. Aiemmin Buffalo
Springfieldissä ja Crosby, Stills, Nash &Young -kokoonpanossa
vaikuttaneesta muusikosta kehkeytyi arvostettu sooloartisti. Hänen ensimmäisistä
levyistään etenkin Harvest osoittautui valtavaksi menestykseksi. Neil
Youngista sen myötä eräs maailman kuuluisimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hän
asui ostamallaan luonnonkauniilla maatilallaan kaukana huolista, mutta
vaikeuksia oli luvassa.
vaikeaa. Hän oli vastikään noussyt myyntilistojen kärkeen kolmella kauniita
pop-lauluja sisältäneellä albumillaan, jotka olivat Everybody Knows This Is
Nowhere (1969), After the Gold Rush (1972) ja Harvest (1972),
ja saavuttanut myös kriitikoiden jakamattoman suosion. Aiemmin Buffalo
Springfieldissä ja Crosby, Stills, Nash &Young -kokoonpanossa
vaikuttaneesta muusikosta kehkeytyi arvostettu sooloartisti. Hänen ensimmäisistä
levyistään etenkin Harvest osoittautui valtavaksi menestykseksi. Neil
Youngista sen myötä eräs maailman kuuluisimmista laulaja-lauluntekijöistä. Hän
asui ostamallaan luonnonkauniilla maatilallaan kaukana huolista, mutta
vaikeuksia oli luvassa.
Neil Youngin taustayhtyeessä soittanut Dany
Whitten kuoli huumeiden yliannostukseen marraskuussa 1972. Samoin kävi
seuraavan vuoden heinäkuussa roudari Bruce Berrylle. Youngin ystävien
ennenaikaiset kuolemat ja muut vaikeudet, kuten Youngin eroaminen tyttöystävästään
Carrie Snodgressistä, johtivat melankolisen Ditch-albumitrilogian syntyyn.
Whittenin menehtyminen merkitsi useita kokoonpanokokeiluja, joista eräs soitti
Youngin täydellistä irtiottoa Harvestin aurinkoisesta maailmasta
merkinneellä Time Fades Awaylla (1973). Young järkyttyi levyn
surumielisyydestä niin, että totesi sen huonoimmaksi työkseen, ja kielsi myöhemmin
sen julkaisemisen CD:llä. Sen avointa tilitystä edustavien laulujen
digitaaliset versiot odottavat edelleen ilmestymistään tekijän arkistossa.
Whitten kuoli huumeiden yliannostukseen marraskuussa 1972. Samoin kävi
seuraavan vuoden heinäkuussa roudari Bruce Berrylle. Youngin ystävien
ennenaikaiset kuolemat ja muut vaikeudet, kuten Youngin eroaminen tyttöystävästään
Carrie Snodgressistä, johtivat melankolisen Ditch-albumitrilogian syntyyn.
Whittenin menehtyminen merkitsi useita kokoonpanokokeiluja, joista eräs soitti
Youngin täydellistä irtiottoa Harvestin aurinkoisesta maailmasta
merkinneellä Time Fades Awaylla (1973). Young järkyttyi levyn
surumielisyydestä niin, että totesi sen huonoimmaksi työkseen, ja kielsi myöhemmin
sen julkaisemisen CD:llä. Sen avointa tilitystä edustavien laulujen
digitaaliset versiot odottavat edelleen ilmestymistään tekijän arkistossa.
Ditch-sarjan kaksi muuta albumia, On the
Beach (1974) ja Tonight’s the Night (1975), olivat kriittisiä
menestyksiä, mutta eivät myyneet kultaa ja platinaa Youngin suosituimpien
levyjen tavoin. Syynä oli laulujen synkkyys. Siinä missä Harvest ja sitä
edeltäneet levyt sisälsivät enimmäkseen iloista poppia, niin Ditch-trilogiassa
keskityttiin käsittelemään nurjia puolia, kuten alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä,
eroja, kuolemia ja luomisen vaikeutta. Young koki ajautuneensa taiteelliseen
umpikujaan ja joutui raivaamaan tiensä takaisin päivänvaloon tekemällä useita
masentavia lauluja.
Beach (1974) ja Tonight’s the Night (1975), olivat kriittisiä
menestyksiä, mutta eivät myyneet kultaa ja platinaa Youngin suosituimpien
levyjen tavoin. Syynä oli laulujen synkkyys. Siinä missä Harvest ja sitä
edeltäneet levyt sisälsivät enimmäkseen iloista poppia, niin Ditch-trilogiassa
keskityttiin käsittelemään nurjia puolia, kuten alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä,
eroja, kuolemia ja luomisen vaikeutta. Young koki ajautuneensa taiteelliseen
umpikujaan ja joutui raivaamaan tiensä takaisin päivänvaloon tekemällä useita
masentavia lauluja.
Jo Harvestilla oli synkkä kappale, joka käsitteli
Ditch-trilogiaksi myöhemmin laajentunutta teemaa. Vuoden 1972 The Needle and
the Damage Done kuvaa Whittenin ja muiden Youngille läheisten muusikkojen
ajautumista yhä syvemmälle kovien huumeiden maailmaan. Siinä aineiden
turmiollisuudesta vakuuttunut ja niiden käyttämistä edelleen itse jatkanut
Young laulaa: ”But every junkie’s like a settin’ sun”.
Ditch-trilogiaksi myöhemmin laajentunutta teemaa. Vuoden 1972 The Needle and
the Damage Done kuvaa Whittenin ja muiden Youngille läheisten muusikkojen
ajautumista yhä syvemmälle kovien huumeiden maailmaan. Siinä aineiden
turmiollisuudesta vakuuttunut ja niiden käyttämistä edelleen itse jatkanut
Young laulaa: ”But every junkie’s like a settin’ sun”.
Mietojen ja kovien huumeiden käyttäminen auttoi
muusikkoja luomaan musiikkia, mutta vieraannutti heidät maailmasta. Time
Fades Away, On the Beach ja Tonight’s the Night kuvaavat
ulkopuolistumista. Young ja hänen kanssasoittajansa käyttivät On the Beachin
äänityksissä marijuanan ja hunajan kotitekoista sekoitusta, joka oli laulajan
mukaan vaikutukseltaan heroiinin veroista. Albumin äänimaailma on todennäköisesti
juuri sen takia utuinen.
muusikkoja luomaan musiikkia, mutta vieraannutti heidät maailmasta. Time
Fades Away, On the Beach ja Tonight’s the Night kuvaavat
ulkopuolistumista. Young ja hänen kanssasoittajansa käyttivät On the Beachin
äänityksissä marijuanan ja hunajan kotitekoista sekoitusta, joka oli laulajan
mukaan vaikutukseltaan heroiinin veroista. Albumin äänimaailma on todennäköisesti
juuri sen takia utuinen.
Ditch-sarjassa käsitellään ihmiselle epätervetta
eristäytymistä, mutta myös muun muassa 1960-luvun hippi-ideaalin lopullista
kuolemaa. Kauniilla musiikilla tervetulleeksi toivotettu parempi maailma jäi
haaveeksi. On the Beachiltä löytyvässä Ambulance Bluesissa todetaan
suoraan: ”It’s easy to get buried in the past / when you try to make a
good thing last”. Whitten, Berry ja monet muut valitsivat kuoleman
sen sijaan, että olisivat tyytyneet palaamaan harmaaseen ja huumeettomaan arkeen.
eristäytymistä, mutta myös muun muassa 1960-luvun hippi-ideaalin lopullista
kuolemaa. Kauniilla musiikilla tervetulleeksi toivotettu parempi maailma jäi
haaveeksi. On the Beachiltä löytyvässä Ambulance Bluesissa todetaan
suoraan: ”It’s easy to get buried in the past / when you try to make a
good thing last”. Whitten, Berry ja monet muut valitsivat kuoleman
sen sijaan, että olisivat tyytyneet palaamaan harmaaseen ja huumeettomaan arkeen.
On the Beachin musertavassa nimikappaleessa kertoja on menettämässä
otteensa hänen näkökulmastaan yhä vauhdikkaammaksi muuttuvasta elämästä: ”The
world is turnin’ / I hope it don’t turn away. / All my pictures are fallin’
from the wall / where I placed them yesterday.” Myöhemmin hän kuvaa Youngille
ja monille muille muusikoille tyypillistä tarvetta olla samanaikaisesti
seurassa ja yksin: “I need a crowd of people, but I can’t face them day to day.”
Kahden ääripään tasapainottaminen tuntuu mahdottomalta.
otteensa hänen näkökulmastaan yhä vauhdikkaammaksi muuttuvasta elämästä: ”The
world is turnin’ / I hope it don’t turn away. / All my pictures are fallin’
from the wall / where I placed them yesterday.” Myöhemmin hän kuvaa Youngille
ja monille muille muusikoille tyypillistä tarvetta olla samanaikaisesti
seurassa ja yksin: “I need a crowd of people, but I can’t face them day to day.”
Kahden ääripään tasapainottaminen tuntuu mahdottomalta.
Tonight’s the Night -albumilla seikkaillaan huumeisiin koukussa
oleville tutussa hämyisessä öisessä todellisuudessa. Sen parhaassa ja vuonna
1970 livenä äänitetyssä laulussa Come on Baby Let’s Go Downtownissa kertoja
haluaa epätoivoisesti lähteä tyttöystävänsä kanssa suuren kaupungin keskustaan.
Hän haluaa sieltä aineita: “Sure enough, they’ll be sellin’ stuff when the moon
begins to rise. / Pretty bad when you’re dealin’ with the man / and the
light shines in your eyes”. Tuottaja David Briggs on todennut Tonight’s
the Nightin kokonaisuudesta, ettei se sisällä lainkaan yleviä hetkiä, eikä
päästä kuulijaa kuristusotteestaan edes sekunniksi. Sen ja muiden Ditch-sarjan
levyjen otteensa menettäneet kertojat mieltävät maailman sekamelskaksi, josta
ei ole huumeiden käyttämisen ja kuoleman lisäksi ulospääsyä.
oleville tutussa hämyisessä öisessä todellisuudessa. Sen parhaassa ja vuonna
1970 livenä äänitetyssä laulussa Come on Baby Let’s Go Downtownissa kertoja
haluaa epätoivoisesti lähteä tyttöystävänsä kanssa suuren kaupungin keskustaan.
Hän haluaa sieltä aineita: “Sure enough, they’ll be sellin’ stuff when the moon
begins to rise. / Pretty bad when you’re dealin’ with the man / and the
light shines in your eyes”. Tuottaja David Briggs on todennut Tonight’s
the Nightin kokonaisuudesta, ettei se sisällä lainkaan yleviä hetkiä, eikä
päästä kuulijaa kuristusotteestaan edes sekunniksi. Sen ja muiden Ditch-sarjan
levyjen otteensa menettäneet kertojat mieltävät maailman sekamelskaksi, josta
ei ole huumeiden käyttämisen ja kuoleman lisäksi ulospääsyä.
Ditch-trilogian sanoman ja Neil Youngin 1970-luvun puolivälin henkilökohtaiset ongelmat voi tiivistää On the Beach -levyn nimikappaleen surumieliisiin sanoihin: “Though my problems are meaningless / that don’t make them go away”. Useimmat ongelmat ovat olemassa vain ihmisen pään sisällä. Neil Young selvisi vaikeuksistaan ja kolmen synkimmän albuminsa tekemisestä kutakuinkin ehjin nahoin. Vaikeuksien jälkeen hän saavutti jälleen kaupallista menestystä vuoden 1979 Rust Never Sleeps -levyn myötä.