Piipuista
Olen sikarimiehiä, mutta poltan myös silloin tällöin piippua. Sekä sikarin että piipun polttaminen ovat harkitsevaisen ja ajattelevan miehen toimintaa, mutta piipun kanssa harkitsevaisuus korostuu, sillä piipun valmistaminen polttoon ja itse polttaminen vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Aikaa ja tilaa on oltava.
Tupakka on paras huumausaine, koska se poistaa jännitystä, parantaa keskittymiskykyä ja rauhoittaa. Toisin kuin kaikki muut huumausaineet, tupakka lisää työkykyä sekä lyhyessä että pitkässä juoksussa, eikä aiheuta käyttäjälleen harhaista tilaa. Lääkärit, kuten arvostamani konservatiivinen ajattelija Theodore Dalrymple, jaksavat muistuttaa tupakan terveysvaaroista, mutta hyväksyvät samaan hengenvetoon tupakkatuotteiden valtiolle tuomat verotulot ja pitävät tupakkaa ylipäätään pienenä paheena.
Runsaassa käytössä ollut ja paljon parjauksen kohteena ollut tupakka tuotiin Amerikasta Eurooppaan 1400-luvulla. Muistamme historiasta, että monilla intiaanikansoilla rauhanpiipun polttaminen oli merkityksellinen toimitus. Löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbukselle annettiin vuonna 1492 lahjaksi maissin- tai palmunlehtiin käärittyä tupakkaa, eli eräänlaisia varhaisia sikareita. Kolumbusta on kiittäminen tupakan tuomisesta eurooppalaisten ulottuville ja Hitlerin kaltaisia terveysintoilijoita puolestaan nykyisistä ja jatkuvasti tiukentuvista tupakkalaeista. On toki totta, että tupakan terveysriskit aiheuttavat yhteiskunnalle sairashoidollisia liittyviä kustannuksia, mutta samalla tupakointi hyödyntää yhteiskuntaa esimerkiksi parantamalla ihmisten keskittymiskykyä ja lisäämällä näin heidän työpanostaan. Mainittuja mittavia verotulojakaan ei ole syytä unohtaa.
Eurooppaan tuotua tupakkaa pidettiin aluksi lääkekasvina. Pitkään ajateltiin, että tupakointi on terveellistä; aiheuttihan se miellyttävän ja levollisen olon. 1600-luvulla poltettiin piippua, 1700-luvulla nuuskattiin, 1800-luvulla keksittiin sikari ja 1900-luvulla savuke. Elämän muuttuessa kiireisemmäksi myös tupakointiprosessi muuttui yksinkertaisemmaksi ja lyhyemmäksi. Tämän kehityksen huippuna pidetään massatuotantona valmistettuja savukkeita.
Piipun polttaminen oli suosituimmillaan 1600-luvulla. Tuolloin kaikki vauvasta vaariin nauttivat piipun polttamisesta, vaikka nykyään jo piipun esiin ottamista pidetään elitistisenä. Piipun mainitseminen herättää monissa mielikuvan silinterihatuista, taskukelloista ja menneisyydestä. Eteenpäin katsova aikamme ei halua palata vanhoihin huonoihin aikoihin, jolloin naisilla ei ollut äänioikeutta, työlaisillä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia ja lapset pakotettiin työskentelemään. Terveysintoilu on mustamaalannut tupakoinnin ja tupakoitsijat on maalattu nurkkaan.
Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, ettei ihminen ole täydellinen olento. Hänellä pitää olla pahoja tapoja, kunhan ne pysyvät järkevyyden ja laillisuuden rajoissa, eikä oman elämän täydellinen hallitseminen ole mahdollista. Tupakoinnin rajoittaminen ei tee maailmasta parempaa paikkaa, vaan se on kädenojennus fasismin suuntaan. Pian vainotaan alkoholia, sitten lihansyöntiä ja kohta ollaan taas juutalaisten ja muiden ryhmien kimpussa.
Peräänkuulutan edellisessä merkinnässä mainitsemaani tervettä elitismiä. Nykyisenä poliittisen korrektiuden ja tasapäistämisen aikana on hyvä olla olemassa asioita, jotka nostavat meidät harmaan arjen yläpuolelle ja jotka muistuttavat meitä ihmisenä olemisen arvokkuudesta. Näitä asioita ovat esimerkiksi korkeakoulutus, suuret taiteet, shakki, vuosikausia kypsytetyt väkevät alkoholijuomat, sikarit ja piiput. Olen siis korkean kulttuurin ja terveiden paheiden kannalla.
Kannattaa muistaa, ettei hyvän tupakan polttamista ole suinkaan tarkoitettu harvoille ja valituille, vaan että tupakka on kaikista ylellisistä nautinnoista edullisin. Tupakka vaatii kuitenkin kunnioitusta. Piipputupakkaa ei esimerkiksi ole tarkoitettu pikaiseen sauhutteluun, vaan se on luotu verkkaiseen ja tietoiseen nautiskeluun. Piipun täyttäminen on aluksi haasteellinen ja sitten nautinnollinen prosessi. Itse polttaminen onkin sitten taivaallista.
Piipun polttaminen ei ole enää kovin yleistä, koska harrastuksen aloittamiseen tarvitaan monia välineitä, kuten puhdistustyökalu ja piippurassi, mutta myös koska onnistuneeseen potteluun pitää nähdä jonkin verran vaivaa. Tärkeää on esimerkiksi se, että piipun pesä täytetään oikein. Ilma ei kierrä, jos tupakka pakataan liian tiukkaan, ja vastaavasti liian löyhästi pakattu tupakka aiheuttaa liiallista vetoa. Ammattitaidoton pakkaaminen johtaa piipun nopeaan sammumiseen, eikä edes useimmilla tupakkaharrastajilla ole aikaa tai halua omaksua piipun oikeaoppista käyttöä.
Tupakointia vastustava propagandakampanja on tehnyt tehtävänsä. On ehkä paradoksaalista, että tupakoinnista on tullut samanaikaisesti elitististä (sikarit ja piiput) ja kapinallista (savukkeet), mutta molemmat ilmiöt johtuvat natsien aloittamasta ja muiden innokkaasti jatkamasta terveysfasismista.
Lainaan lopuksi Sikaritalon verkkosivulta löytämääni osuvaa tekstiä:
”Kulttuurihistorioitsija Alexander von Gleichen-Russwurmin mukaan on savuke vuonna 1914 ’symboli koko modernille elämälle.’ Se ei jätä minkäänlaista tilaa levolle, ei johda syventymiseen eikä vakavampaan keskusteluun. Se ’herättää ajatuksia, mutta sammuttaa ne juuri kun ne ovat leimahtamaisillaan liekkiin. Toimettomien käsien kevyenä askareena se antaa hetkeksi mukavuuden tunteen ja toimii symbolina vieraanvaraiselle kodille, kun aika ja hetki eivät salli parempaa tarjottavaa.'” Tämä on eräs syy, miksi suosin kärsivällisyyteen kannustavia tupakkatuotteita, eli sikaria ja piippua.