Predatorista

Helsingin
elokuva-arkistossa hiljattain esitetyn Predatorin (1987) näytöksessä oli
riehakas tunnelma. Sen aikana taputettiin ja huudettiin tavalla, joka on
kyseisessä hiljaisen asiantuntevassa teatterissa vierasta. Ensimmäiset
raivokkaat aplodit kuultiin jo, kun Predatorin lihaksikkaan päätähden Arnold
Schwarzeneggerin nimi ilmestyi ruutuun, ja myöhemmin naurettiin muun muassa Itävallasta
maailmalle lähteneen Schwarzeneggerin huonolle englannille ja kehnoille vitseille.

Predator yhdistää mielenkiintoisella tavalla taide- ja camp-elokuvien estetiikkaa. Arkiston verkkosivuilla todetaan: ”Predatorissa on aineksia, jotka harvoin yhdistyvät toisiinsa: siinä
on sekä klassinen sankaritarina että kauhuelokuvan hirviötarina kuten
pohjoismaisissa myyteissä, joissa sankarit kohtaavat yliluonnollisia olentoja. (…) Predator on James
Cameronin Aliensin tapaan selvä
Vietnam-allegoria. Ja Walter Hillin Southern
Comfortin tavoin näky on harmaa, kostea ja abstrakti.”

Predatorissa sekalainen joukko erikoisjoukkojen sotilaita lähetetään viidakkoon
suorittamaan salaista tehtävää. Kapuloita rattaisiin heittää puustoon sattumalta päätynyt murhanhimoinen ulkoavaruuden
olento, joka pitää itseään metsästäjänä. Yksi kerrallaan joukon jäseniä tappava
muukalainen edustaa häiveteknologiaan ja muihin futuristisiin vempaimiin
turvautuvaa äärimmäistä toista, jonka vasta kaikki toverinsa, aseensa ja jopa
paitansa menettänyt lihaskimppu Alan “Dutch” Schaefer (Schwarzenegger) pystyy tappamaan.

Toisin kuin useimmissa muissa samalla vuosikymmenellä tehdyissä amerikkalaisissa
toimintaelokuvissa, joilla on vain huumoriarvoa, Predatorilla on myös
taiteellisia ansioita. Miljöönä toimiva Latinalaisen Amerikan viidakko on upean
näköinen. Se on unenomaisen ahdistava tavalla joka tuo mieleen painajaisen, samanlaisen minkä amerikkalaiset kohtasivat Vietnamissa 1960- ja 1970-luvuilla. Rehevä kasvillisuus tarjoaa ihmisten metsästäjälle runsaasti sopivia piilopaikkoja.

Uneen viittaa myös elokuvan raavaiden sotilaiden riittämätön varustus.
Heillä ei ole viidakkoon mennessään ollenkaan ruokaa ja vain vähän juotavaa. Schaeferilla on sen sijaan paksuja sikareita ja toisella hahmolla purutupakkaa.
Miehet raahaavat tiheän kasvillisuuden sekaan myös yhden epäloogisimmista mahdollisista
aseista, valtavan kannettavan kanuunan. Siitä ei lopulta ole juuri muuta hyötyä
kuin viidakon pistäminen sileäksi eräässä elokuvan muistettavimmista
kohtauksista, jossa sotilaat unohtavat koulutuksensa ja tuhlaavat suurimman osan ammuksistaan tuhoamalla luontoa.

Predator ei kumma kyllä kärsi lainkaan Schwarzeneggerin ja muiden puisevasta näyttelystä,
eikä tasaisin väliajoin viljellyistä puujalkavitseistä. Ne päinvastoin piristävät
kokonaisuutta. Katsoja joutuu nimihahmon edesottamuksien lisäksi jännittämään
CIA-mies George Dillonin (Carl Weathers) vehkeilyjä, jotka tekevät
selviytymistaistelusta hyvin vaikean. Arkiston sivuilla kerrotaan: ”Elokuvan
edetessä sen pessimismi amerikkalaisten sotavoimien kykyjä kohtaan kasvaa.
Lannistavaa ennuskuvaa kuudesta nyljetystä vihreästä baretista, jotka on
ripustettu puihin, seuraa tyrmäävä osoitus omien tuliaseiden avuttomuudesta
muukalaista vastaan. Vasta hylätessään mutkikkaat aseensa ja muuttuessaan
alkukantaiseksi sissisoturiksi Dutch pystyy nujertamaan muukalaisen.”

Muun muassa ensimmäisen Die Hardin ohjanneen John McTiernanin hirviöelokuva
onnistuu vaikeassa tehtävässä, eli tavoittamaan kahden ääripään yleisöt.
Se kiinnostaa sekä taide-elokuvien että camp-viihteen faneja. Lopputulos näkyi lippuluukuilla: Predator maksoi 15 miljoonaa dollaria ja tuotti lähes sata miljoonaa. Jos elokuva julkaistaisiin nyt, voitot olisivat parempien levitysmahdollisuuksien takia moninkertaiset.

Hauskaa kyllä, lähes
Schwarzeneggerin veroisen toimintaviihteen osaajan Jean-Claude Van Dammen piti
alun perin näytellä Predatorin muukalaista, mutta belgialainen vetäytyi projektista
hirviöpuvun kankeuteen vedoten. Puvun sulavoittamisen ja rahavaikeuksien selättämisen jälkeen Predatoriksi
pestattiin tuntematon Kevin Peter Hall. Hall näytteli samaista avaruusoliota kaupunkimaisemiin
siirretyssä surkeassa Predator 2:ssa. Stephen Hopkisin ohjaama ja Danny
Gloverin tähdittämä vesitetty jatko-osa korosti ensimmäisen osan laatua. Nimihirviö on viime vuosikymmeninä seikkaillut valkokankaalla useissa vaihtelevan tasoisissa
elokuvissa, mutta yksikään niistä ei ole onnistunut toistamaan alkuperäistä
menestystä. Olio olisi ollut syytä kuopata ensimmäisen Predatorin lopun valtavan ydinräjähdyksen jälkeen.