Psykoanalyysistä
mukaisesti paneudu syvällisesti aiheensa nurjiin puoliin. David Cronenbergin
uusin ohjaus kärsii laiskasta käsikirjoituksesta, joka tuo mieleen halvan
televisiotuotannon, mutta pelastuu erinomaisen näyttelijäntyön ansiosta. Sen
päätähdet Viggo Mortensen (Sigmund Freud), Michael Fassbender (Carl Jung) ja
Keira Knightley (Sabina Spielrein) muodostavat kolmikentän, joka pitää A Dangerous
Methodin kiinnostavana alusta loppuun asti.
A Dangerous Methodissa todetaan totuudenmukaisesti, että psykoanalyysi
perustuu spekulointiin, eikä siinä ole mitään tieteellistä. Teorian keksijän
Sigmund Freudin mielestä kaikki ihmisten vaikeudet johtuvat seksuaalisista
ongelmista. Freud näki kaikkialla helposti määriteltäviä likaisia motiiveja,
joten hänen sinänsä kiinnostava teoriansa jäi väkisinkin vajavaiseksi. Alitajuntaa ja tiedostamatonta tutkinut Carl Jung yritti puolestaan laajentaa
psykoanalyysiä pelkän keskusteluun perustuvan hoitamisen ja potilaan ongelmien
lähteen selvittämisen ulkopuolelle, mutta päätyi lopulta paranormaaleiden
ilmiöiden tutkimisen kaltaisille harhapoluille, kuten A Dangerous Methodissa
niin ikään hyvin kerrotaan.
David Cronenberg ei ole tyypillinen pohjois-amerikkalainen ohjaaja. Hänen elokuvansa
ovat anteeksipyytelemättömiä ja monesti rujoja. Seksuaalisia patoumia hän
käsitteli aiemmin onnistuneessa Crashissa (1996), joten ei ole mikään
ihme, että hän päätti nyt tarttua psykoanalyysin kaltaiseen monisyiseen
ja hänen sydäntään selkeästi lähellä olevaan aiheeseen.
A Dangerous Method on Cronenbergin elokuvaksi oudon tyylitelty, mutta
siinä on joitakin ohjaajalle tyypillisiä vastareaktion tavallisessa katsojassa
aiheuttavia hetkiä. Cronenbergin mielellään kuvaama väkivalta on tällä kertaa luonteeltaan henkistä. Jung rakastuu filmissä potilaaseensa Spielreiniin.
Spielreinin ongelmien lähteeksi paljastuu vihaa ja rakkautta yhdistävä suhde
hänen isäänsä. Suhteessa on seksuaalisia sävyjä. Sopuisaan porvarilliseen elämään
tottunut Jung pääsee omista patoumistaan päätymällä harrastamaan Spielreinin kanssa
väkivaltaista seksiä. Siitä tulee täydellinen vastakohta hänen suojatulle
aiemmalle elämälleen, ja railakas pelehtiminen avaa lääkärin silmät uusille mahdollsuuksille.
Kotiuduttuaan psykoanalyytikoksi ryhtyvä Spielrein (perusteenaan kummallinen
käsitys, jonka mukaan “vain hullu voi hoitaa hullua”) esittelee
väitöskirjassaan teorian, jonka mukaan rakkaus on samanaikaisesti luova ja tuhoava voima. Tästä
ilmiselvästä teoriasta puhutaan A Dangerous Methodissa niin usein, ettei
katsojalle jää epäselväksi, että se toimii elokuvan punaisena lankana. Filmin edetessä taka-alalle jäävä ikääntyvä Freud tekee välirikon kiinnostuksiaan lisänneen
Jungin kanssa. Päällimmäiseksi syyksi hän ilmoittaa nuoremman lääkärin
kiinnostuksen paranormaalin tutkimuksen kaltaisiin pseudotieteisiin, mutta
katsoja ymmärtää nopeasti, että todellinen syy on hänen sekaantuminen
potilaisiinsa.
Lisäksi Cronenberg vihjaa aivan oikein psykoanalyysin olevan yksi näistä
pseudotieteistä. Se ei perustu järkeiltäviin tosiseikkoihin, vaan loputtomaan spekulointiin, ja
voidaan näin luokitella uskomusjärjestelmäksi. Jotkut katsovat Freudin hylänneen uskonnon ja kehittäneen sille omalaatuisen korvikkeen. Psykoanalyysin nimeen nykyisin vannovat ovat A Dangerous
Methodin kuvaamien Freudin ja Jungin kaltaisia vahvoja persoonallisuuksia,
joiden kanssa on helppo olla samaa mieltä, mutta joiden on myös vaikea perustella näkemyksiään tarkemmin. Tiedämme ilman
psykoanalyysiäkin, että ihminen on mieleltään monimutkainen olento, joka
muuttuu jatkuvasti.