Roberto Saviano: Zero zero zero – Raportti kokaiinikaupasta

—

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2015.

—

Valkoisen öljyn vallassa

Roberto Saviano:

Zero zero zero – Raportti kokaiinikaupasta

WSOY 2015, s. 454

suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä

Roberto Saviano (s. 1979) on rohkea mies. Italialainen Saviano on kirjoittanut aiheista, kuten mafiajärjestöistä ja huumekartelleista, ja joutuu nyt elämään jatkuvassa poliisisuojeluksessa. Hän elääkin oikeastaan enää vain kirjoituksissaan. Hänen onnekseen ne herättävät huomiota kaikkialla.

Zero zero zero – Raportti kokaiinikaupasta käsittelee maailman suosituinta huumetta, kokaiinia. Sitä kutsutaan afrikkalaisten rikollispomojen toimesta valkoiseksi öljyksi. Se on todella kysytty huume, jota myymällä kääritään paljon rahaa. Kokaiinibisnes johtaa suoraan yhteiskunnalliseen korruptioon, jonka inhimillinen ja taloudellinen hinta on hirveä.

Koska kokaiini on laitonta, ja koska sillä tienaa hyvin, väkivaltaiset yhteenotot sitä myyvien kartellien ja muiden tahojen välillä ovat väistämättömiä. Saviano käsittelee kirjassaan pääasiassa kolmea maata, Kolumbiaa, Meksikoa ja Italiaa, mutta liikkuu kokaiinin tavoin ympäri maailmaa.

Kolumbia, Meksiko ja Italia – mutta myös Venäjä – ovat huumekaupan tämänhetkiset keskukset. Niistä löytyvät päätoimijat, eli kolumbialaiset ja meksikolaiset kartellit, sekä italialaiset ja venäläiset mafiajärjestöt.

Meksiko on kokaiinivyyhdin keskiössä suurten kolumbialaisten kartellien romahdettua 1980- ja 1990-luvuilla. Virallinen valta on aina ollut Meksikossa huteralla pohjalla. Armeija, kapinalliset, kartellit ja muut tahot ovat ajautuneet siellä tilanteeseen, jota ei ole liioiteltua sanoa sisällissodaksi. Väkivalta on riistäytynyt käsistä. Saviano kuvailee Meksikon ongelmien syvyyttä: ”Armeija ja huumekauppiaat muistuttavat päivä päivältä yhä enemmän toisiaan.” (s. 68)

Tarkkanäköistä paasausta

Zero zero zero on hengästyttävä. Roberto Savianon tapa kirjoittaa on italialaisen paasaava. Se yhdistetään onnistuneesti informatiivisuuteen. Välillä kirja tosin uuvuttaa niin, ettei sitä pysty lukemaan pitkään. Koska tarina rönsyilee moneen suuntaan, henkilöt, päivämäärät ja tilanteet sekoittuvat helposti toisiinsa. Kokonaisuus on kuitenkin tasapainoinen, uskottava ja vaikuttava.

Huumekauppa on muuttanut luonnettaan. Kyse ei ole epämääräisestä ja surkuteltavasta maan alla harrastettavasta toiminnasta, vaan osaavien miesten pyörittämästä suuren luokan bisneksestä. Saviano kirjoittaa: ”Nykyiset huumekauppiaat esiintyvät kunniallisina liikemiehinä, pukeutuvat tyylikkäästi, osaavat liikkua piireissä ja sukkuloivat vapaasti maailman eri kaupungeissa. Enää ei piileksitä ties missä bunkkereissa tai luksushuviloissa. Uudet huumekauppiaat rakastavat päivänvaloa, ja mikäpä siinä, sillä eihän bisnestä välttämättä tehdä jossakin hämärässä.” (s. 157)

Zero zero zerossa esitetään monia tarkkoja huomioita. Pelkästään niiden takia kirjan pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille. Sellaisiin kuuluu esimerkiksi tekijän kirjoitus kokaiinikaupan ja pankkitoiminnan läheisestä suhteesta. Huumekauppiaat eivät säilytä rahojaan kotonaan, vaan pyrkivät pesemään ne puhtaaksi. Kansainväliset pankit auttavat heitä tässä mielellään. Saviano väittääkin kirjassaan, että vain mafiosojen anteliaisuus piti useat länsimaiset pankit hiljattaisessa talouskriisissä pystyssä.

Kaikkein selkeimmin Saviano kirjoittaa korruptiosta. Puhtaaksi pesty huumeraha riittyy hänen mielestään läheisesti ”korruptioon, joka on pesiytynyt yhteiskunnan joka tasolle ja on siitä syystä paljon vaikeammin todennettavissa kuin muut rikollisuuden muodot.” (s. 306)

Huumekauppiaiden ja virallisen vallan läheiset kytkökset selittävät, miksi huumekauppaa ei ole hyvistä yrityksistä huolimatta saatu loppumaan. Sitä ei ole oikeastaan saatu edes kunnolla häirittyä. Korruptio rehottaa laajana. Syyllisiä siihen ovat kaikki, myös vähäpätöisten virkailijoiden kaltaiset yksittäiset ihmiset, jotka eivät ajattele syyllistyvänsä mihinkään laittomaan. Koko järjestelmä on ongelma. Savianon kirjan suurin ansio onkin sen kattavuudessa ja hyvissä perusteluissa esitetyille väitteille.

Globalisaation vaikutus

Kokaiinikaupassa ei kuitenkaan ole kyse suuresta salaliitosta. Koko prosessi on päinvastoin hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä. Roberto Saviano sortuu maanmiehilleen tyypilliseen vaahtoamiseen, mutta ei anna periksi heidän tavalleen nähdä kaikkialla salaliittoja. Raha saa ihmiset – olivat he sitten rikollispomoja tai tavallisia maanviljelijöitä – kiinnostumaan kokaiinista. Käyttäjiin huume vetoaa vaikutuksellaan. Kokaiini muuttaa käyttäjänsä joksikin aikaa aikaansaavaksi ja energiseksi. Ei ihme, että se houkuttaa kiireisissä länsimaissa eläviä ihmisiä.

Ennen kaikkea kyse on globalisaatiosta. Mahtavien huumekartellien sijaan huumeita myyvät sirpaloituneet, kansainväliset organisaatiot, joita kunniakoodit ja tarkat säännöt pitävät kasassa. Saviano maalaa Zero zero zerossa kuvan pelottavasta maailmasta, ”jossa kaikki raja-aidat ovat sortuneet, jossa kaikki rikollisvoimat ensimmäisestä viimeiseen kietoutuvat toisiinsa ja lähenevät toisiaan, tähtäimessä yksi ainoa päämäärä, voiton maksimointi.” (s. 312) Hänen uusin kirjansa on suositeltavaa luettavaa kaikille.

Esa Mäkijärvi