Rosa Liksom: Everstinna

—

Kritiikki julkaistu Demokraatissa syksyllä 2017.

—

Ihmisen puolesta ja fasismia vastaan

Rosa Liksom:

Everstinna

Like 2017, s. 194

Rosa Liksom (s. 1958) sai Finlandian romaanistaan Hytti nro 6 (2011). Kirjassa kritisoitiin vivahteikkaasti kommunismia ja Neuvostoliittoa. Liksom on tuotannossaan aina suhtautunut epäilevästi ideologisiin utopioihin, jotka lupaavat muuttavansa maailman toiseksi. Lapissa tapahtuva Everstinna kertoo natseista. Sarjaan on tiettävästi tulossa kolmas osa, joka sijoittuu Yhdysvaltoihin ja käsittelee kapitalismia.

Everstinna on yksi tämän vuoden parhaista romaaneista. Se on kirjoitettu lappalaismurteella, mikä tekee siitä omintakeisen. Toista maailmansotaa pitkälti käsittelevässä teoksessa natsien johtaja on Vyyreri ja hänen aisaparinsa Köppels. Kertoja Everstinna rakastuu vanhempaan mieheen, Everstiin, ja hurahtaa tämän kanssa fasismiin.

Everstinnan hahmon tosielämän esikuva on Annikki Kariniemi ja hänen miehensä Oiva Willamo. Kariniemi julkaisi vuonna 1968 kirjan Erään avioliiton anatomia, missä kertoi Willamon kanssa solmimastaan onnettomasta avioliitosta. Willamo oli vaimoaan kohtaan hyvin väkivaltainen. Tästä kaikesta kerrotaan Everstinnassa, vaikka teos onkin enimmäkseen mielikuvituksen tuotetta.

Pahuuden arkipäiväistyminen

Parasta Everstinnassa on kieli. Rosa Liksom sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa kirjoittaneensa romaania varten runsaasti raakamateriaalia ja editoineensa sen sitten kustannustoimittaja Harri Haanpään kanssa kompaktiin muotoon. Tehty työ näkyy. Liksomin lause on upeaa: ”Himmlerin konttuuri oli järjestänny meile kortteerin puolanjuutalaiselta perheeltä otetusta, tammimettikön keskele rakennetusta piitermaijerikartanosta.” (s. 80)

Romaanissa suomalaiset suhtautuvat saksalaisiin liittolaisiinsa ja heidän hulluun ideologiaansa lämpimästi. Liksom kuvaa pahuuden arkipäiväistymistä. Juutalaisten vainot eivät juuri näkyneet Suomessa, eikä heidän hävittämiseensä tähdännyt natsien projekti koskettanut suomalaisia. Sitä pidettiin tavallisena asiana. Everstinnan kaltaiset ihmiset olivat kiinnostuneempia arjestaan ja uskoivat Adolf Hitlerin lupauksiin.

Everstinnaa on epämukava lukea, sillä se kuvaa taitavasti fasismin psykologista voimaa. Kukaan ei ole viettelevältä aatteelta turvassa. Saksalaisia ihaillaan ja jatkosotaan mennään laajentamaan Suomen rajoja Neuvostoliiton kustannuksella: ”Miesten piti laajentaa Suomineitosen lantheita ja meän naisten velvollisuus oli pittää huolta siittä, että miehet sait keskittyä sotimisseen.” (s. 106)

Kertoja nauttii sodasta, sillä hän on sen aikana Rovaniemellä juhlittu kaunotar. Saksan hävitessä Eversti uhkailee tekevänsä itsemurhan, mutta peruu pian puheensa. Naiivi vaimo on valmis seuraamaan miestään kuolemaan: ”Moni oli kuolu rintamalla ennenko kerkisi täyttää kaheksantoista. Mie kävin jo neljääkymmentä ja olin valmis lähtehmään jos rakhaani niin haluaa. Mulla ei ollu ommaa tahtoa, on sielultani nelivuotias. En ollu kasunu henkisesti.” (s. 127)

Pian tämän jälkeen Eversti purkaa pahaa oloaan naiseensa. Heidän suhteensa muuttuu yhä sadistisemmaksi. Väkivaltaa kuvataan tarkasti. Everstin käytös ei saa kuitenkaan Everstinnaa jättämään häntä. Perusteeton toivo paremmasta rakkaudesta elää vahvana: ”Mie lohutin itteäni, että kaikki käypi paremphaan päin ko päästhään sota-ajan muistoitten ylitte ja olhaan hyäksytty se, että sotia voitethaan ja niitä hävithään. Lohutin itteäni, että Eversti on niin pettyny temokratihaan ja on katkera armeijalle.” (s. 141)

Kirjan kohdat päähahmon kokemasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ovat puistattavia. Kauheisiin asioihin eläydytään niin hyvin, että toivottavasti Liksomin terveys ei ole kärsinyt. Everstinnaan samaistuu, vaikka hän on ristiriitainen ja turhamainen. Hän on eksynyt ihminen, jolla ei ole omaa tahtoa. Hän ajelehtii elämässä, eikä ota vastuuta itsestään.

Utopiasta toiseen

Everstinna on kirja ihmisyyden puolesta ja vihaa vastaan. Kuten sanottu, fasismi on Rosa Liksomille samaa sarjaa kommunismin ja kapitalismin kanssa. Kaikki ne ovat romanttisia utopioita, jotka lakaisevat yksittäiset ihmiset syrjään suurien linjojen tieltä. Tämä johtaa pahaan.

Liksomin romaanin kertoja on haaveilija, josta ei kasva aikuiseksi. Sadistisesta Everstistä päästyään hän alkaa seurustella itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa ja ryhtyy kirjailijaksi. Ammatti on jälleen yksi pakopaikka: ”Mie niinko liukenin kirjan henkilöitten tuntheisiin ja aistimuksiin, joista net lausseet synnyit. Aika katosi, ja taas oli yö.” (s. 172)

Everstinnaa ei kaikesta huolimatta tuomita, vaan häneen suhtaudutaan ymmärtäväisesti. Muut eivät pärjänneet fasismin kanssa paremmin. Suomalaiset tarttuivat aatteeseen, koska kuvittelivat sen olevan hyvä. Totuuden kohdatessaan monet tekivät kuten Everstinna, eli sulkivat silmänsä tai pakenivat: ”Mie näen sen kaiken, käänyn ja juoksen poies.” (s. 185)

Everstinna on mestarillinen, Liksomin parhaita. Sen on helppo nähdä olevan ehdolla Finlandian saajaksi. Liksom tarttuu siinä kuluneeseen aiheeseen, eli toiseen maailmansotaan, mutta kirjoittaa siitä värikkäästi ja tyylillä.

Esa Mäkijärvi