Rum, Sodomy & the Lashistä

The Poguesin läpimurtolevyn nimi
otettiin kommentista, jota pidetään virheellisesti Winston Churchillin
lausumana: “Don’t talk to me about naval tradition. It’s nothing but rum, sodomy, and the lash.” Oikeaa
lausujaa ei tiedetä. Pitkäsoiton kansi perustuu Théodore Géricaultin
maalaukseen Medusan lautta (1818–1819).
Se kuvaa Méduse-laivan haaksirikkoutunutta miehistöä, jotka ajelehtivat
lautalla. Rum, Sodomy & the Lashin kannessa The Poguesin soittajien kasvot on editoitu maalauksen henkilöiden kasvojen paikalle.

Méduse oli vuonna 1810
palveluskäyttöön tullut 40-tykkinen ranskalainen fregatti. Se osallistui
useisiin taisteluihin Napoleonin sodassa ja Karibian merellä. Kesällä 1816
Méduse lähti Rochefortista kauppamatkalle kohti Senegalia. Päiväntasaajan jälkeen
sen kapteeni järjesti naamiaiset, joiden kosteiden juhlien aikana laiva ajautui
väärälle reitille. Se ajoi karille Länsi-Afrikan edustalla ja upposi. Osa eloonjääneistä päätyi heiveröiselle lautalle, jolla käytiin hirvittävä eloonjäämiskamppailu. 147 sillä
ajelehtineesta vain muutama jäi henkiin. He joivat henkensä pitimiksi merivettä
ja viiniä ja söivät lentokaloja, ulosteita, ihmislihaa, sitruunaa ja
valkosipulia. Géricault maalasi tragediasta tuoreeltaan vaikuttavan taulun.

The Poguesin tapauksessa lautalla
viitataan yhtyeen elämäntapoihin. Bändi tunnettiin railakkaasta juhlimisestaan
ja erityisesti alkoholisoituneelta kuulostava laulaja Shane MacGowan oli
alituisesti otsikoissa juomisensa takia. Hänen pelättiin kuolevan, mutta mies
on tätä kirjoitetettaessa 55-vuotiaana hengissä. Parhaat päivänsä hän on tosin elänyt.

Rum,
Sodomy & the Lashin tuottaneen Elvis Costellon
mukaan hänen tavoitteenaan oli tavoittaa bändi ”rappeutuneessa loistossaan”
ennen kuin siitä tehdään sisäsiisti. Costello onnistui. Rum, Sodomy & the Lash on jämäkämpi
kuin The Poguesin ensimmäinen levy, ylituotettu Red Roses for Me. Se merkitsi yhtyeen nousua suuren yleisön
suosioon. MacGowanin lyyrinen lahjakkuus pääsee oikeuksiinsa kappaleissa, kuten
irlantilaisesta mytologiasta ammentavassa “The Sick Bed of Cúchulainnissa”:
”McCormack and Richard Tauber are singing by the bed / There’s a glass of punch
below your feet and an angel at your head 
/ There’s devils on each side of you with bottles in their hands / Give
need one more drop of poison and you’ll dream of foreign lands.”

Monet Rum, Sodomy & the Lashin kappaleet kertovat juhlimisesta. Irlantilaiset
ovat tunnetusti kovia juomareita ja olut- ja viskikulttuuri välittyy moniin heidän
tekemiinsä lauluihin. MacGowan ei kuitenkaan laula pelkästä
örveltämisestä, vaan hänellä on kyky kertoa tärkeistä asioista tiivistetysti.
Joitakin taustoja on selitetty The Parting Glassissa ja lyriikoista on myös kirjoitettu kirjoja. Rum, Sodomy & the Lashissä on
MacGowanin omia ja muilta lainattuja lauluja. Ikivihreiden kappaleiden, kuten “Jesse Jamesin” ja “The Band Played Waltzing Matildan”, The Pogues -versiot ovat upeita.

Costello oli sitä mieltä,
ettei The Pogues ollut parhaimmillaan studiossa livenä, ja niinpä hän parsi Rum, Sodomy & The Lashin kokoon
lukemattomista otoista. MacGowan ei lopputuloksesta pitänyt, mutta albumista tuli kritiikistä huolimatta nopeasti klassikko. Lauluista huomaa, että ne ovat
syntyneet leikkaamalla ja liimaamalla, mutta tämä ei haittaa, koska
lopputulos on pakoton. Monet The Poguesin muut levyt kärsivät liiasta
yrittämisestä, eikä niissä ole tarpeeksi tunnetta.

Meriteemaisen kansitaiteen
kunniaksi Rum, Sodomy & the Lashin
julkaisujuhlat pidettiin käytöstä poistetulla sotalaivalla HMS Belfastilla.
Sitä vedettiin pitkin Thamesia. Yllättävää kyllä, tarjolla ei hiljattain syöpään kuolleen kitaristin Phil Chevronin mukaan ollut juurikaan alkoholia. Merimiehiksi pukeutuneet The
Poguesin jäsenet soittivat albumin kappaleita, kunnes laivassa olleesta vähästä rommista
humaltuneet Melody Makerin ja New Musical Expressin journalistit tappelivat ja putosivat jokeen. Välikohtaus enteili tulevia kiertueita.