Sanomalehtien vaikeuksista

Helsingin Sanomat teki hiljattain viisaasti ryhtyessään käyttämään verkkosivuillaan osittaista maksumuuria.
Murroksessa oleva lehtiala etääntyy vähitellen perinteisestä printtimuodosta ja
siirtyy kohti sähköistä julkaisua. Vaikka asiaan liittyvät salaus- ja suojaustekniikat ovat vielä lapsenkengissä, niin Pohjoismaiden suurimman päivälehden on silti hyvä
alkaa hyödyntämään uutta ansaitsemismuotoa ensimmäisten joukossa.

Yhdysvaltalaisista niin kutsutuista laatulehdistä ainakin Financial Times, New York
Times ja Wall Street Journal käyttävät maksumuuria. Eurooppalaiset seuraavat perässä. Pian kaikki veloittavat verkkosivujensa ahkerasta lukemisesta pakon edessä.

Dean Starkman väittää
Columbia Journalism Review’ssä, että laadukkaan ilmaisen sisällön aika on
tullut päätökseensä. Tämä pätee hänen mukaansa sanomalehtialaan, kuten vapaan
nettijakelun nimiin edelleen vannovan The Washington Postin varoittava esimerkki Starkamin
mielestä osoittaa: ”Lehden printtimainosten tulot ovat pudonneet vuosittain yli
kymmenen prosenttia kuuden vuoden ajan (vuoden 2010 kuuden prosentin pudotus
oli poikkeus), mikä on alalle tavallista. Sähköisen mainonnan kasvun toivottiin
pitkässä juoksussa tasaavan tilit, mutta tämä tuo nykyään mieleen toisen aikakauden. Todellisuudessa elävä yhteisö on siirtynyt eteenpäin. Sähköinen
mainonta on aiheuttanut pettymyksen kasvaessaan todella vähän.”

Edelleen Starkman mainitsee hälytyskellot soimaan saavana esimerkkinä Ison-Britannian suosituimman ja tunnetuimman
sanomalehden The Guardianin. Se ilmestyi verkkoon ensimmäisten joukossa, mutta on sittemmin jättänyt maksumuurin hyödyntämättä. Ei ole yllätys, että The Guardian tuotti viime vuonna 33 miljoonaa puntaa tappiota edellisen vuoden
34 miljoonan punnan tappion jatkoksi. Vakavarainenkaan yhtiö ei pysty sietämään näin suuria menetyksiä.

The Atlanticissa julkaistiin vuonna 2009 provosoiva artikkeli New York Timesin
pahoista taloudellisista vaikeuksista. Perinteinen lehti on edelleen veitsenterällä,
mutta se pelastui toistaiseksi pahimmalta alettuaan veloittaa vuonna 2011
verkkosivujensa käytöstä. Viime vuonna valmistunut katsomisen arvoinen
dokumentti Page One: Inside the New York Times seuraa päätökseen
johtanutta kehitystä. Dokumentin lopussa toimitus tekee sopimuksen Applen
kanssa alkaakseen julkaista lehtensä sähköistä versiota iPad-taulutietokoneessa.

Omenayhtiön edesmennyt perustaja Steve Jobs kehitti aikoinaan iTunes-musiikinmyyntikanavan väittäen ihmisten maksavan mielellään
laadukkaasti toteutetusta sisällöstä laittoman lataamisen sijaan. Järkeily
osoittautui onnistuneeksi. Monet imuroivat edelleen elokuvansa, kirjansa,
musiikkinsa ja pelinsä rikollisesti verkosta. Poliittiselle näyttämölle
ilmestyneet piraattipuolueet väittävät puolestaan vapaata tiedonsaantia
ihmisoikeudeksi ja rummuttavat täydellisen ilmaisjakelun puolesta.

Täydellisessä maailmassa kaikki voisi hyvin olla ilmaista. Suurin osa sisällöntuottajista
haluaa kuitenkin työstään asianmukaista korvausta, eikä kaiken mahdollisen käsiinsä
haalivan kuluttajan mielihalu tulisi toimia mittapuulle
sille miten kaikkien tulisi toimia. Michael Hirschorn kommentoi: “Jos sanomalehtien ja korkealaatuisen institutionaalisen journalismin kuolemasta ei juuri valiteta,
niin se johtuu suuren yleisön vähäisestä nykyisestä arvostuksesta journalisteja
ja journalismia kohtaan. Internet rohkaisee uutisten laiskaan kuluttamiseen ja
poistaa käytännössä erot sanomalehtien brändien välillä.”

Brändien katoaminen ei välttämättä ole hälyttävää, mutta laadukas tiedonvälitys
on toimivan yhteiskunnan elinehto. Internetin viidakossa vain osittain paikkansa pitävä tai kokonaan perätön tieto leviää helposti totena. Hälyttävänä kehityskulkuna voidaan pitää sitä,
että Helsingin Sanomat on viime vuosina lähestynyt uutisoinnissaan viihteellisiä
iltapäivälehtiä, mutta kokonaisuudessaan myös lehden verkkosisältö on maksamisen arvoinen. Maksumuurin saapuminen parantaa toivottavasti Helsingin
Sanomien arvostusta ja sen toimittajien kolhiintunutta itsetuntoa. Hyvää
journalismia kun on Suomessa kovin vähän.