Sean Pennistä

Sean Penn on hieno näyttelijä. Hän on Yhdysvalloissa syntynyt ja elänyt näyttelijä ja elokuvaohjaaja, joka herättää kotimaassaan ristiriitaisia tunteita. Syynä tähän on hänen pessimistinen maailmankäsityksensä, joka ei sovellu periamerikkalaiseen mielikuvaan hymyilevästä ja positiivisesta ihmisestä. Penn on vanhemmiten ryhtynyt poliittisesti aktiiviseksi, kuten ilmenee esimerkiksi hänen elokuvistaan Richard Nixonin Salamurha (2004), Tulkki (2005), Milk (2008) ja Fair Game (2010), jotka kaikki ottavat kantaa poliittisesti arkaluontoisiin aiheisiin.

Yhdysvaltojen politiikka on kieroutunutta, mutta tästä huolimatta kansalaiset uskovat sinisilmäisesti johtajiinsa. Tämä korostuu presidentti-instituutiossa, jossa jopa George W. Bushin kaltaiset pölvästit kohotetaan presidenttiytensä takia puolijumalan asemaan. Liberaalit kommentoijat, kuten Penn, ovat Yhdysvaltojen median jatkuvan pilkanteon kohteena. Tämä johtuu siitä, että suurin osa paikallisesta valtamediasta on joko republikaanien tai demokraattien hallinnassa. Esitetyt uutiset ja mielipiteet ovatkin usein puolueellisia, eikä niitä usein pysty erottamaan vallitsevasta poliittisesta konsensuksesta. Sananvapaus on maassa tosin edelleen onneksi mahdollinen, vaikka sitä rajoitetaankin mustamaalauksen keinoin.

Penn vetoaa ihmisenä ja näyttelijänä etenkin eurooppalaiseen yleisöön, sillä hän kärsii etenkin meille pohjois-eurooppalaisille tutusta maailmantuskasta. Hänen äänestään, hänen kasvoistaan ja kaikista hänen eleistään kuvastuu pessimismi, tuska ja kärsimys, mutta myös valtava energia ja halu muuttaa asioita. Tähän on helppo samaistua. Siksi Penn pystyy näyttelemään yhtä lailla perinteisemmissä rooleissa (21 Grammaa, Menneisyyden ote) kuin poliittisemmissa elokuvissa (Kaikki kuninkaan miehet) ja saavuttamaan kummassakin lajityypissä saman valtavan latauksen.

Penn on parhaimmillaan näytellessään miehiä, joilla ei ole lähtökohtaisesti mitään menetettävää tai jotka menettävät elokuvan aikana kaiken. Häntä karsastetaan konservatiivissa piireissä poliittisen aktiiviisuutensa, hyväntekeväisyystyönsä ja kärkevien mielipiteittensä takia. Terrorismin vastaisen sodan kyseenalaistaneena Penn on leimattu kommunistiksi, petturiksi ja epäisanmaalliseksi lurjukseksi, kuten myös esimerkiksi hänen kanssanäyttelijänsä George Clooney. Toisinajattelu on Yhdysvalloissa aina ollut lapsenkengissä. Maan yksioikoiset poliittiset instituutiot takertuvat valtaansa kaikin käytettävissä olevin keinoin, eikä aina kansalaisten parhaaksi. Juuri siksi Yhdysvallat tarvitseekin Pennin kaltaisia vahvoja persoonallisuuksia, jotka eivät epäröi sanoa mielipideitään julkisesti.