Seikkailupeleistä

Grim Fandangon juliste

Seikkailu toimii parhaiten videopeleissä. Etenkin 1990-luvulla ja PC:llä voimissaan ollut seikkailupelien tyylisuuntaus lässähti, kun Grim Fandango -pelin myyntiluvut jäivät kauas odotetusta. Se on ihme, sillä Grim Fandango on kaikista LucasArtsin tekemistä niin sanoituista osoita-ja-klikkaa seikkailupeleistä se paras. Se on jopa parempi kuin Day of the Tentacle, Full Throttle ja Secret of Monkey Islandit. Ei ole kuitenkaan kummallista, ettei suuri yleisö tajunnut pelin hienoutta.

Jo vuonna 1998 julkaistun Grim Fandangon lähtökohta on hykerryttävä: peli yhdistelee meksikolaisten ja atsteekki-intiaanien kansanperinnettä ja vanhoja film noir -elokuvia. Tuloksena on loistava sekametelisoppa. Kaikki pelihahmot ovat luurankoja, eli kuolleita. Pelaaja ohjaa viikatemiestä, joka välittää kuolleita sieluja eräänlaisen kiirastulen ja taivaan välillä. Jo lähtöasetelma on hyvin herkullinen, ja itse pelikin on loistava. Kuten yleensä vastaavissa julkaisuissa, pääosassa on toiminnan sijasta yhdistelmä ongelmanratkaisua ja näpsäkkää dialogia.

Pelasin hiljattain läpi kahden ensimmäisen Secret of Monkey Island -pelin uusintaversiot. Muistot heräsivät. Monet uusintaversiot ovat rahastusta, mutta Monkey Islandien uudelleenjulkaisu on todellinen kulttuuriteko. Tekijät ovat nimittäin vihjailleet haluavansa tehdä muutkin LucasArtsin seikkailupelit uusiksi. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti Day of the Tentacle ja Full Throttlen kaltaisia hittejä, mutta ehkä myös Grim Fandangoa.

Secret of Monkey Island on merirosvotarina, joka on taatusti parempi kuin yksikään merirosvoista kirjoitettu kirja. Se on hyvä esimerkki videopelistä, joka on yhtä aikaa älykäs ja viihdyttävä. Aikana, jolloin videopelien suurimpana ongelmana on uskottavuuden puute, Monkey Islandien kaltaisille julkaisuille on tilausta. Tämä on tajuttu, sillä vastikään sarjaan julkaistiin pitkästä aikaa uusi osa, eli Tales of Monkey Island. Ehkä seikkailupelien uusi nousu lähtee tästä.