Suuresta harppauksesta
Suurella harppauksella tarkoitetaan Kiinassa noin vuosina 1958-1962 toteutettua yhteiskunnallista uudistusta, jonka tarkoituksena oli nostaa maa hetkessä maailman kehittyneimpien talouksien joukkoon. Kommunistien ideoima maatalouden ja teollisuuden täydellinen uudistaminen johti valtavaan inhimilliseen katastrofiin, kuten Frank Dikötterin vasta suomennetusta kirjasta Mao – Kiinan suuri nälänhätä 1958-1962 selviää. Suuri harppaus aiheutti nälänhädän, joka johti lukemattomien ihmisten kuolemaan.
Kommunismi on ollut kaikista ihmiskuntaa koetelleista poliittisista mullistuksista tuhoisin. Se on poliittinen uskonto, jonka tavoitteet ovat epärealistiset ja todellisuudesta irronneet. Lukuisat kommunistista ideologiaa noudattaneet maat ovat epäonnistuneet täydellisesti. Neuvostoliitolta, Kiinalta, Kuubalta, Pohjois-Korealta, Laosilta ja Vietnamilta on jäänyt utopistinen ihanneyhteiskunta toteuttamatta. Kansan nimissä tehdyt vallankaappaukset eivät ole johtaneet yhteiseen hyvään perustuvaan hallintoon, vaan harvainvaltaan, jossa muutamat ovat hyväksikäyttäneet monia. Mao Zedongin Kiina on eräs viime vuosisadan varoittavampia esimerkkejä.
Neuvostoliittoa rautaisella kädellä hallinnut Josef Stalin ja Kiinaa kuristusotteessaan pitänyt Mao olivat raakoja diktaattoreita, joiden tekemät päätökset johtivat kymmenien miljoonien ihmisten kuolemaan (satojen, jos sodat lasketaan mukaan). Adolf Hitleristä puhutaan meillä eniten, vaikka myös Stalinia ja Maoa olisi syytä tarkastella enemmän. Tämä suurin piirtein samoihin aikoihin hallinnut kolmikko kuuluu maailmahistorian pahimpien rikollisten joukkoon. Holokausti, Ukrainan nälänhätä ja suuri harppaus olivat valtavia katastrofeja, joista meidän pitäisi tietää ja joista meidän pitäisi yrittää ottaa opiksi.
Suurta harppausta edelsi pieni harppaus, jolloin suoritettiin maltillisempia taloudellisia uudistuksia, ja sen jälkeen alkoi kulttuurivallankumous, jolloin kommunistista johtoa suuren harppauksen aikana kritisoineita tahoja vangittiin ja tapettiin.
On yleisessä tiedossa, että kommunistisissa maissa käytäntöön sovellettava ”tarkoitus pyhittää keinot” -ajattelu tarkoittaa ihmisten uhraamista aatteen alttarilla. Maon yhteiskuntamalli perustui Lenin kuuluisaan tokaisuun, jonka mukaan ainoastaan työtä tekeville voi antaa leipää. Kiinassa syntyikin Neuvostoliiton tyylinen hirviöyhteiskunta, jossa naisilla, lapsilla, vanhuksilla, vammaisilla, sairailla ja muulla vähemmän työtä tekevällä väellä ei ollut minkäänlaista ihmisarvoa. Darvinistinen lähestymistapa oli peräisin lähimenneisyydestä, jossa Mao oli joukkoineen selviytynyt pitkästä ja verisestä sisällissodasta, ja onnistunut kaappaamaan vallan periviholliseltaan Tšiang Kai-šekiltä. Vallan makuun päästyään Mao keksi koko joukon katastrofiin johtaneita uudistuksia.
Kiina on valtava maa ja suuren harppauksen käynnistyessä maassa oli valtava määrä potentiaalisia työläisiä. Kenenkään ei annettu laiskotella. Kaikki kynnelle kykenevät lähetettiin pelloille ja tehtaisiin. Työstä kieltäytyneet tai työhön kykenemättömät suljettiin vankileireihin tai tapettiin. Neuvostoliitossa tai Kiinassa ei tosiaankaan ollut lainkaan työttömyyttä, mutta nollatyöttömyys saavutettiin raa’in menetelmin. Ihminen suostuu kyllä tekemään työtä, jos häntä uhataan väkivallalla, mutta työn jälki ei tällöin ole parasta mahdollista. Suuri harppaus johti räjähdysmäisesti lisääntyneeseen tuotantoon, mutta tavara oli poikkeuksetta heikkolaatuista. Tiettyyn tehtävään kouluttautumisen, logistiikan ja terveen järjen käyttämisen kaltaiset seikat olivat Maolle ja hänen kanssahallitsijoilleen käsittämättömiä asioita. Kiina joutui retuperälle.
WikiPedian mukaan harppauksen ”aikana nälkään arvioidaan menehtyneen 14–43 miljoonaa henkeä, ja kymmenet miljoonat lapset jäivät syntymättä”, mutta Dikötter päätyy kirjassaan suurempaan lukemaan. Hänen mukaansa harppauksessa ja sen aiheuttamassa nälänhädässä kuoli vähintään 45 miljoonaa ihmistä. Kuolleiden määrä on joka tapauksessa valtava, vaikka Kiina pyrkiikin edelleen parhaansa mukaan piilottelemaan tapausta käsitteleviä arkaluontoisempia asiakirjoja. Maon henkilökultti ei kaikeksi onneksi elä yhtä vahvana kuin vielä jokin aika sitten, joten Dikötter pääsi Kiinaan tekemään laajamittaista tutkimusta. Hänen kirjansa vahvistaa näkemystä, jonka mukaan kommunismissa kukaan ei ole koskaan vastuussa mistään, vaikka sen alaisuudessa inhimillisiä katastrofeja tapahtuu tämän tästä.