Takeshi Kitanosta
Takeshi Kitanon uusimmassa
elokuvassa Outragessa on kohtaus, jossa kilpailevat ryhmittymät suututtanut
yakuzajohtaja menee hammaslääkäriin. Purukaluston korjaus jää kuitenkin
tekemättä, kun hoitohuoneeseen hiippaileva Kitanon näyttelemä vihollisgangsteri
hyökkää yakuzajohtajan kimppuun ja teloo käsillään olevilla lääkärinvälineillä hänen hampaansa.
elokuvassa Outragessa on kohtaus, jossa kilpailevat ryhmittymät suututtanut
yakuzajohtaja menee hammaslääkäriin. Purukaluston korjaus jää kuitenkin
tekemättä, kun hoitohuoneeseen hiippaileva Kitanon näyttelemä vihollisgangsteri
hyökkää yakuzajohtajan kimppuun ja teloo käsillään olevilla lääkärinvälineillä hänen hampaansa.
Saman elokuvantekijän vuoden 1995
komediassa Getting Any? seurataan puolestaan nuorta miestä, joka yrittää
epätoivoisesti päästä sänkyyn kenen tahansa naisen kanssa. Sosiaalisesti
toistaitoinen mies ajautuu elokuvan aikana moniin kommelluksiin. Hän muun muassa
varastaa jarruvikaisen urheiluauton, tirkistelee näkymättömänä naisten
kylpylässä ja muuttuu kärpäseksi aitoon Kärpästen herra -tyyliin.
komediassa Getting Any? seurataan puolestaan nuorta miestä, joka yrittää
epätoivoisesti päästä sänkyyn kenen tahansa naisen kanssa. Sosiaalisesti
toistaitoinen mies ajautuu elokuvan aikana moniin kommelluksiin. Hän muun muassa
varastaa jarruvikaisen urheiluauton, tirkistelee näkymättömänä naisten
kylpylässä ja muuttuu kärpäseksi aitoon Kärpästen herra -tyyliin.
Outrage ja Getting Any? eivät voisi
enempää erota toisistaan. Ne on kuitenkin käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut sama
henkilö, Takeshi Kitano. Koomikkona aloittanut ja vakavasti otettavaksi
elokuvantekijäksi päätynyt Kitano tunnetaan kotimaassaan Japanissa lähinnä
slapstick-tyyppisestä huumoristaan ja TV-ohjelmistaan, mutta esimerkiksi
Euroopassa hänen elokuvansa ovat erittäin arvostettuja. Esimerkiksi vuoden 1997 Hana-Bi –
tulikukkia sai Venetsian elokuvajuhlien kultaisen leijonan.
enempää erota toisistaan. Ne on kuitenkin käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut sama
henkilö, Takeshi Kitano. Koomikkona aloittanut ja vakavasti otettavaksi
elokuvantekijäksi päätynyt Kitano tunnetaan kotimaassaan Japanissa lähinnä
slapstick-tyyppisestä huumoristaan ja TV-ohjelmistaan, mutta esimerkiksi
Euroopassa hänen elokuvansa ovat erittäin arvostettuja. Esimerkiksi vuoden 1997 Hana-Bi –
tulikukkia sai Venetsian elokuvajuhlien kultaisen leijonan.
Kitano on monessa mukana. Hän on
muun muassa ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja, koomikko,
kirjailija ja taidemaalari, minkä lisäksi hänen tiedetään toimineen joskus myös laulajana ja harrastavan steppausta. Laaja-alaiset kiinnostukset välittyvät hänen
elokuvissaan, joista tärkeimmät ovat kummallinen sekoitus raakaa väkivaltaa,
maalailevaa kuvausta ja outoa huumoria. Violent Cop (1989), Sonatine (1993)
ja Hana-Bi (1997) muodostavat trilogian, jossa seurataan elämään kyllästyneitä
japanilaisen mafian pikkupomoja. Takeshis’ (2005),
Kantoku – Banzai! (2007) ja Akiresu to kame (2008) muodostavat puolestaan
surrealistisen omaelämäkerrallisen elokuvakolmikon (kts. muutaman vuoden takainen kirjoitukseni aiheesta), joka kertoo Kitanon
yrityksistä päästä sinuiksi itsensä kanssa.
muun muassa ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja, koomikko,
kirjailija ja taidemaalari, minkä lisäksi hänen tiedetään toimineen joskus myös laulajana ja harrastavan steppausta. Laaja-alaiset kiinnostukset välittyvät hänen
elokuvissaan, joista tärkeimmät ovat kummallinen sekoitus raakaa väkivaltaa,
maalailevaa kuvausta ja outoa huumoria. Violent Cop (1989), Sonatine (1993)
ja Hana-Bi (1997) muodostavat trilogian, jossa seurataan elämään kyllästyneitä
japanilaisen mafian pikkupomoja. Takeshis’ (2005),
Kantoku – Banzai! (2007) ja Akiresu to kame (2008) muodostavat puolestaan
surrealistisen omaelämäkerrallisen elokuvakolmikon (kts. muutaman vuoden takainen kirjoitukseni aiheesta), joka kertoo Kitanon
yrityksistä päästä sinuiksi itsensä kanssa.
Omien rajojen elokuvallinen selvittäminen on ollut Kitanolle välttämätöntä, sillä pelkkä taiteen tekemisen tuoma helpotus ei ole aina riittänyt hänelle selviämiseen elämässä. Hän joutui vuonna 1994 vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen, jonka seurauksena puolet hänen kasvoistaan halvaantui. Kitano kuvaili tekoa “itsemurhayritykseksi” ja siitä selvittyään hänen työnsä alkoi saada vakavampia sävyjä.
Suomessakin muun muassa Rakkautta
ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla pyörinyt Takeshis’ sisältää kohtauksen,
jossa kaupassa työskentelevä mies nimeltä Kitano kohtaa ylimielisen
elokuvatähden, jota kutsutaan niin ikään Kitanoksi. Kaupan työntekijä on kohtauksessa pukeutunut
klovniksi. Joku huomauttaa kahden miehen muistuttavan toisiaan, johon
elokuvatähti vastaa ivallisesti, ettei hän omasta mielestään näytä pelleltä.
ja anarkiaa -elokuvafestivaaleilla pyörinyt Takeshis’ sisältää kohtauksen,
jossa kaupassa työskentelevä mies nimeltä Kitano kohtaa ylimielisen
elokuvatähden, jota kutsutaan niin ikään Kitanoksi. Kaupan työntekijä on kohtauksessa pukeutunut
klovniksi. Joku huomauttaa kahden miehen muistuttavan toisiaan, johon
elokuvatähti vastaa ivallisesti, ettei hän omasta mielestään näytä pelleltä.
Myöhemmässä Akiresu to kamessa (englanniksi Achilles and the Tortoise) seurataan puolestaan Kitanon näyttelemää taiteilijaa, joka käyttää koko elämänsä taulujen maalaamiseen, mutta ei koskaan onnistu tekemään läpimurtoa. Hän kokeilee lukemattomia eri tyylejä, mutta galleristi toteaa aina hänen olevan ajastaan jäljessä.
Olen harrastanut Kitanon elokuva
nyt noin kymmenen vuoden ajan. Pidän sekä hänen nihilistisimmistä
gangsterielokuvistaan että hänen humoristisimmista hengentuotteistaan. Kitano
viljelee useimmissa filmeissään absurdia komiikkaa, joka vetoaa meihin
suomalaisiin esimerkiksi Kummelin ja Studio Julmahuvin kaltaisten televisiosarjojen
muodossa. Poikkeuksen sääntöön tekevät Kitanon elokuvat A Scene at the Sea
(1991) ja Dolls (2002), jotka ovat sävyltään pelkästään herkkiä.
nyt noin kymmenen vuoden ajan. Pidän sekä hänen nihilistisimmistä
gangsterielokuvistaan että hänen humoristisimmista hengentuotteistaan. Kitano
viljelee useimmissa filmeissään absurdia komiikkaa, joka vetoaa meihin
suomalaisiin esimerkiksi Kummelin ja Studio Julmahuvin kaltaisten televisiosarjojen
muodossa. Poikkeuksen sääntöön tekevät Kitanon elokuvat A Scene at the Sea
(1991) ja Dolls (2002), jotka ovat sävyltään pelkästään herkkiä.
Takeshi Kitano on tätä
kirjoittaessani 65-vuotias. Hän on yllättänyt yleisönsä moneen kertaan, joten
tulevan Outragen kakkososan seuraajaksi häneltä on lupa odottaa melkein mitä
tahansa. Kitanoa on hankala lokeroida ja hänen elokuviaan on toisinaan myös vaikea ymmärtää. Hänen kriitikkonsa myöntävät kuitenkin pitkin hampain, että Kitano on harvoja japanilaisia
nykyohjaajia, jonka elokuvat ovat jo kolmen vuosikymmenen ajan herättäneet
maailmanlaajuista kiinnostusta.
kirjoittaessani 65-vuotias. Hän on yllättänyt yleisönsä moneen kertaan, joten
tulevan Outragen kakkososan seuraajaksi häneltä on lupa odottaa melkein mitä
tahansa. Kitanoa on hankala lokeroida ja hänen elokuviaan on toisinaan myös vaikea ymmärtää. Hänen kriitikkonsa myöntävät kuitenkin pitkin hampain, että Kitano on harvoja japanilaisia
nykyohjaajia, jonka elokuvat ovat jo kolmen vuosikymmenen ajan herättäneet
maailmanlaajuista kiinnostusta.