The Bling Ringistä

Sofia
Coppola kuvaa elokuvissaan ajelehtivia miehiä ja naisia. Hänen tähänastisissa
ohjauksissaan, The Virgin Suicidesissa,
Lost In Translationissa, Marie Antoinettessa, Somewheressä ja uudessa The
Bling Ringissä, nuoret tai nuorina mieleltään säilyneet henkilöt kärsivät henkisistä kivuista ja näköalattomuudesta. Heidän elämästään puuttuu
tarkoitus.

The Bling Ring on Coppolan
onnistuneimpia filmejä. Se on osuva kuvaus julkisuus- ja kulutuskulttuurin
läpitunkemasta länsimaisesta yhteiskunnasta, joka suosii pinnallisia arvoja.
Hollywoodin kupeeseen sijoittuva ja tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo hyvin pärjäävistä perheistä tulevista nuorista, jotka ryöstävät julkimoiden asuntoja
saadakseen käyttää heidän autojaan, korujaan ja vaatteitaan.

The Bling Ring perustuu Vanity Fairissä vuonna 2010 julkaistuun
artikkeliin. Se käsittelee Bling Ringiksi mediassa ristittyä ryhmää, joka
tyhjensi vajaan vuoden ajan Paris Hiltonin ja Orlando Bloomin kaltaisten
kuuluisuuksien koteja. Varastaminen oli helppoa, koska monet kohteet jättivät
kotinsa lukitsematta, ja koska heillä oli niin paljon tavaraa, etteivät he heti
huomanneet joutuneensa ryöstön kohteeksi. Nuoret jäivät kiinni vasta
tallennuttuaan valvontanauhoille ja otettuaan ahneuksissaan liian paljon.

Coppolan ja Vanity Fairin mukaan
varkailla ei ollut varsinaista motiivia. He halusivat käyttää julkimoiden koruja ja vaatteita ja kuvitella elävänsä tärkeän ihmisen elämää. Todisteita
löytyi runsaasti heidän ladattua kuvia itsestään ja ottamistaan tavaroista Facebook-profiileihinsa ja muualle sosiaaliseen mediaan. Vastikään täysi-ikäistyneet
rikolliset kävivät vaikeille oppilaille tarkoitettua Indian Hills High Schoolia, mutta
pelkät sopeutumisvaikeudet eivät selitä tekoja. Syiksi on esitetty ahneutta, tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä todennäköisistä
seurauksista.

Coppola ei ota kantaa puolesta tai vastaan, mutta The Bling Ringin päähenkilöt ovat niin pinnallisia ja typeriä, että
on epätodennäköistä, että kypsä katsoja asettuu heidän puolelleen. He ovat
tavallisia nuoria. He hölmöilevät ja joutuvat murtovarkauksista vankilaan.
Rachel Lee, Nick Prugo ja muut Bling Ringin todelliset jäsenet kärsivät
höyrypäisistä ja välinpitämättömistä vanhemmista. He eivät saaneet kunnollista
ohjausta ja ottivat vaikutteita juorulehdistä, tositelevisiosta ja
purkkaviihteestä. He halusivat kuuluisiksi hinnalla millä hyvänsä.

The Bling Ringin parhaita puolia on
uskottava näyttely. Marc Hallia esittävä Israel Broussard ja Harry Pottereista
tuttu, Nicki Moorea näyttelevä Emma Watson ovat erityisen vakuuttavia, mutta myös muut ovat hyviä. Coppola on muuttanut oikeiden henkilöiden nimet,
mutta meno oli tosielämässä kaikesta päätellen elokuvassa kuvatun
kaltaista.

Nuoret syyttävät kiinni jäätyään toisiaan. He kieltäytyvät ottamasta vastuuta
teoistaan. Jotkut katuvat, mutta osa yrittää kääntää saamansa
julkisuuden edukseen puhumalla henkisestä kasvusta ja markkinoimalla hyväntekeväisyyshankkeitaan. Koko Hollywood tuntuu filmissä irtautuneen todellisuudesta. Kenellekään ei juolahda mieleen, että julkisuus-
ja kulutuskulttuuri on elokuvassa kuvattujen tapahtumien takana.

Ohjaajakin säästelee turhaan sappeaan. The
Bling Ring kärsii tietystä suunnattomuudesta. Vastaavaa kritiikkiä on kuultu
Coppolan muistakin ohjauksista, ja syvällisyyden puute lienee suurin syy
siihen, miksi hän ei ole onnistunut nousemaan aikamme tärkeimpien
elokuvantekijöiden joukkoon. Coppolan aiheet ovat herkullisia, mutta hän ei
pysty puristamaan niistä kaikkea irti. The
Bling Ring muistuttaa paikoin liikaa kuvaamiaan henkilöitä olemalla
pinnaltaan kiiltävä ja sisimmältään ontto. Se saa silti miettimään.