Viiksistä

Tämä merkintä ei käsittele miesten ylähuulia monesti koristavia viiksiä, vaikka niitä tyylikkäinä pidänkin, vaan ranskalaisen Emmanuel Carréren romaania Viikset (La Moustache, 1986, suomennettu vuonna 2002). Samalla se käsittelee myös kirjasta sovitettua elokuvaa, jonka kirjailija itse sovitti valkokankaalle vuonna 2005. Mielenkiintoista kyllä, Viikset on luokiteltu fantasiaromaaniksi, vaikka se on varsin perinteinen trilleri.

Viikset alkaa, kun päähenkilö Marc Thiriez päättää eräänä päivänä ajaa viiksensä. Hän haluaa yllättää vaimonsa, mutta yllättyy suuresti, kun rakas vaimo käyttäytyy kuin viiksiä ei olisi koskaan ollutkaan. Tämä on vastoin tosiasioita, sillä Thiriez muistaa pitäneensä viiksiä lähes koko aikuisikänsä. Mies vaipuu epätoivoon yrittäessään todistaa vaimolleen, ystävilleen, työtovereilleen ja sukulaisilleen, että hänellä todella oli viikset ennen kuin hän lopulta päätti ajaa ne pois. Lopulta Thiriez pakenee Hong Kongiin, mahdollisimman etäällä kotikaupungistaan Pariisista olevaan kaupunkiin, jossa hän aikoo aloittaa uuden elämän kaikessa rauhassa.

Viikset jättää lukijan pääteltäväksi, että kumpi on sekaisin: mies vai maailma. Todennäköisempi vaihtoehto on mies, sillä Carréren muissakin romaaneissa kuvataan mielen pirstaloitumista ja siitä aiheutuvaa hulluutta. Asiaa ei kuitenkaan alleviivata. Viikset nojautuu tyypilliseen postmodernistiseen maailmankuvaan, jonka mukaan mikään ei ole varmaa ja että kaikki on yhtä kaaosta. Tätä alleviivataan, kun viiksien kadottua alkaa kadota muutakin, kuten esimerkiksi kartasta pyyhkiytyvä Espanjan valtio. Carréren kirjassa esineillä ja asioilla ei ole konkreettista arvoa. Thiriezin varmalta vaikuttanut ja muuttumattomaksi käsittämä maailmankuva särkyy, eikä hän osaa suhtautua särkymiseen järkevällä tavalla. Seuraa irtiottoja, psykiatrikäyntejä ja väkivaltaa, mutta ne eivät ole kiinnostavia eivätkä edes kovin hyvin kirjoitettuja, mutta romaanin ja elokuvan perustana kulkeva postmodernistinen ajatusmalli on yhtä kaikki pohtimisen arvoinen.

Filosofiassa on jo vuosituhansien ajan kiistelty siitä, että kumpi on todellisempaa, ajatukset vai materia. Nykyään perusjako tehdään metafyysisten ja luonnontieteellisten filosofien välillä. Ensimmäiseen joukkoon kuuluvat ne, jotka uskovat Jumalan olevan kaiken takana, ja jälkimmäiseen ne, jotka uskovat kaiken selittämiseen järjellä. Nykyaika on lisännyt soppaan muun muassa postmodernistit, jotka eivät usko kumpaankaan ryhmittymään, vaan mieltävät maailmankaikkeuden kaaokseksi. Heille elämä on epävarmuutta ja taistelua, ja päättyy lopullisesti kuolemaan. Viikset-romaanin maailma on selvästi postmodernistinen, eli hauras ja järjetön todellisuus, jossa kaikki asetetaan kyseenalaiseksi nihilistisellä tavalla.

Romaanin ja elokuvan päähahmo on tavallinen ihminen, joka ei kaikesta päätellen välitä tuon taivaallista filosofioista, mutta joka joutuu todellisuudessaan tapahtuneen äkillisen muutoksen takia tarkistamaan näkemyksiään todellisuuden luonteesta. Kun jokapäiväisen elämän monotonisuus ja varmuus asetetaan kyseenalaiseksi, niin mies muuttuu käden käänteessä eläimeksi, jolle väkivalta tuntuu ainoalta mielekkäältä ratkaisulta. Hän pakenee Hong Kongiin, vieraaseen maailmaan ja kulttuuriin, jossa yrittää elää tuntematta ketään ja ilman viiksiään. Joukkoon sulautuminen ei kuitenkaan onnistu, sillä viiksien katoamisen aiheuttama epävarmuus seuraa häntä kaikkialle. Pakopaikkaa ei ole.

Ranskalainen romaanitaide on Michel Houellebecqiä ja Jonathan Littelliä (molemmat muuten emigroituneita) lukuun ottamatta alennustilassa, mutta aina silloin tällöin Ranskasta putkahtaa kirjoja, joiden toteutus ontuu mutta jotka pistävät ajattelemaan. Carreren Viikset on eräs näistä kirjoista. Kun yhteiskuntamme on kaupungistumisen ja maallistumisen myötä menettänyt kosketuksensa sekä luontoon että Jumalaan, niin arki jää monille ainoaksi kosketuspinnaksi. Kun se poistetaan kuvioista, niin ihminen muuttuu ikäväksi ja päämäärättömäksi olennoksi. Siksi Viikset kannattaa lukea.