Virolaisesta teatterista

Cabaret Interruptus

Koko-teatterissa on viime aikoina ollut mielenkiintoisia esityksiä. Ensin esitettiin onnistunut sovitus Karri Kokon runoelmasta Varjofinlandia ja eilen lavalla esiteltiin virolaista kulttuuria. Jürgen Roosteen ja kumppaneiden pyörittämä Cabaret Interruptus on improvisaatioon keskittyvä teatteri. Käytännössä se tarkoittaa, että lavalla pyörii sekalainen joukko virolaisia runoilijoita ja muusikoita.

Jo Cabaret Interruptuksen blogista löytyvästä materiaalista voi päätellä, että poppoon Tallinnan esitykset ovat olleet kunnon sekoilua; hyvässä ja pahassa. Eilen Helsingissä pidetyn esityksen eduksi on luettava se, että se tuntui hallitulta kokonaisuudelta. Improvisaatiotakin nähtiin, mutta ilta oli silti hallittu yhdistelmä huumoria ja vakavuutta.

Runoja ja lauluja esitettiin suomeksi ja viroksi. Kielestä toiseen siirryttiin ilman, että yleisö putoaisi kärryiltä. Illan huippuhetkiin kuului Roosteen epävireisesti laulama tarina ihmisiä vainoavasta luurangosta. Yleisökin tuntui nauttivan, kun vakavampien runojen välissä muistettiin vääntää vitsiä. Esityksellä oli selkeä koreografia, josta kiitos kuuluu ohjaaja Martin Sookaelille. Myös lavastus ja muu esteettinen toteutus olivat hyvää laatua. Erityisen kiitoksen ansaitsee akustiikka, sillä heiveröisemmällä äänelläkin lausuneet runoilijat kuuluivat hyvin takariviin asti.

Esitys ei tosin äitynyt aivan niin kiihkeäksi kuin mitä Tallinnassa on totuttu näkemään, mutta ehkä hyvä niin. Cabaret Interruptus -kollektiivin Helsingin vierailu jätti hyvän jälkimaun ja esitys sopi hyvin osaksi Runokuuta ja Juhlaviikkojen jatkoksi. Eilisestä huomasi jälleen, kuinka paljon annettavaa Virolla ja Suomella toisilleen on.